Tietyssä iässä sitä alkaa ymmärtää, miksi ihmiset laittavat lapsia alulle ja sitäkin, miksi lapsenlapset ovat niin haluttuja. Perintöasiat ovat nimittäin valtavan paljon yksinkertaisempia, kun on perijöitä. Lapset perivät vanhempansa tasaosuuksin ilman, että kenenkään on tarvinnut ajatella koko asiaa.

Meille biologisesti lapsettomille kaikki on paljon monimutkaisempaa. Jos en olisi naimisissa enkä olisi tehnyt testamenttia ja nyt kuolisin, perintöni menisi vanhemmilleni. Tuskinpa siitä olisi heille muuta kuin huolta. Jos kuolisin heidän poismenonsa jälkeen, perijöitäni olisivat sisarukseni. Ihan ok, mutta ei ehkä ihanteellista heidänkään ikäänsä ajatellen.

Periaatteessa voisin tehdä kenestä tahansa sisarusteni lapsesta tai jopa lapsenlapsesta perijäni. Ei kylläkään vaikuta siltä, että kukaan olisi muistanut tätä. Tätiä ei ole koskaan kutsuttu syntymäpäiville eikä aina rippi- tai ylioppilasjuhliinkaan. Ja kun epäsosiaalinen täti itse ei kutsunut heitä edes häihinsä, läheiset suhteet veljentyttäriin ja -poikiin ovat jääneet syntymättä. Juuri nyt minun on vaikea uskoa, että monikaan heistä tulisi minua katsomaan hoitokotiin. Kummipoika saattaisi hieman painostettuna vierailla. Olen sentään vienyt hänet kerran kauan sitten Särkänniemeen.

Testamentissa on perijättären kannalta se etu, ettei hänen tarvitse maksaa perintöveroa ennen kuin hän saa omaisuudenkin.

Oikeasti kaikki kyllä tietävät tai arvaavat, kuka minut perii. Olen naimisissa, joten puolisoni olisi normaalisti perijäni, jos kuolisin ensin. Testamentin nojalla varsinainen perijäni on kuitenkin hänen tyttärensä, joka on minulle kaikin tavoin samassa asemassa kuin oma lapsi.

Teimme puolisoni kanssa avioehdon ja keskinäisen testamentin heti naimisiin mentyämme. Se oli ehtinyt kuitenkin joiltakin osin vanhentua vuosien mittaan, joten allekirjoitimme viime viikolla uuden testamentin. Kun meillä aiemmin oli tavallinen keskinäinen hallintaoikeustestamentti, minulle tehtiin nyt omistajattoman tilan testamentti.

Jos kuolen meistä ensimmäisenä, puolisoni perii omaisuuteni, käytännössä kotimme, hallintaoikeudella. Perinnön omistusoikeus siirtyy varsinaiselle perijälle vasta puolisoni kuoleman jälkeen. Väliajan omaisuus on omistajattomassa tilassa, vailla juridista omistajaa.

Tässä on perijättären kannalta se etu, ettei hänen tarvitse maksaa perintöveroa ennen kuin hän saa omaisuudenkin. Aiemman testamenttimme mukaan omaisuuteni omistusoikeus olisi siirtynyt heti kuolemani jälkeen, ja hän olisi joutunut maksamaan perintöverot heti. Tosin lesken hallintaoikeus olisi silloin pienentänyt veron määrää.

Omistajattoman tilan testamentti on siis verosuunnittelun väline ja pätevä, kun perijänä on joku muu kuin rintaperillinen. Lapsettoman testamenttihan on aina sellainen. Asiasta on verohallinnon vero-ohje, joka löytyy helposti hakukoneen avulla.

Omistajattoman tilan testamentti oli nuoren juristimme idea. En ollut siitä ennen kuullutkaan, enkä tullut tentanneeksi häntä kovin perusteellisesti. Kuka voi esimerkiksi myydä asunnon, jolla ei ole omistajaa? Perikunta kenties? Aion tarkistaa tämän ja tarvittaessa muokata testamenttia vielä kerran. Testamenttejahan voi tehdä miten monta tahansa, ja uusin korvaa aina vanhemman.

Voin kuvitella myös muita syitä, joiden takia vielä muuttaisin testamenttiani. Jos esimerkiksi itse perisin maata tai metsää, saattaisin määrätä sen sukulaiselle, jolla on maaomistusta lähistöllä. Muitakin vaihtoehtoja on, mutta mietin niitä sitten, kun asia on ajankohtaisempi.

Ja voihan olla, ettei omistajatonta tilaa koskaan synnykään. Näin käy, jos puolisoni kuolee ensin. Se on tilastojen valossa todennäköistä, mutta ei suinkaan varmaa. Sepä tässä testamentin teossa onkin hankalaa, kun tulevaisuuteen on vaikeaa nähdä.

--

Päivän kuvat: Viinirypäleitä, luumuja ja ruusunmarjoja Turun yliopiston kasvitieteellisessä puutarhassa Ruissalossa.

Kommentit (1)

JattaM

Onpa mielenkiintoista mitä kaikkea nuoret juristit keksivät. Saattaa kuitenkin olla hyvä idea tarkistaa tuo omistajattoman omaisuuden myyntimahdollisuus. Sinänsä testamentin teko on erittäin viisasta ja kannatettavaa.

Seuraa 

Tietyssä iässä olet, kun tiedät menettäneesi jotakin tärkeää ikääntymisen takia, eikä se jokin tule enää koskaan takaisin. Minä menetin terveyteni, yöuneni, juoksemisen, joogan, 7 pahvilaatikollista huolellisesti kerättyjä vaatteita ja identiteettini.

Vastalahjaksi sain krooniset kivut ja 15 kiloa läskiä sekä vakaumuksen, että ikä on kaikkea muuta kuin numero. Parhaillaan toivun leikkauksesta, jonka päätteeksi takalistooni ommeltiin 15 tikkiä ja toivon, että pystyn vielä joskus kävelemään yli puoli tuntia kerralla.

Blogi kertoo kaikesta, mitä tietty ikä mukanaan tuo: ainakin vaivojen hoitamisesta lääkkeellisin ja lääkkeettömin keinoin, oikean kokoisen vaatevaraston keräämisestä, käsitöistä ja parvekepuutarhan vaalimisesta. Vähän myös kiukusta, joka herää, kun joka puolella kehotetaan ikääntyviä liikkumaan. Ikään kuin se olisi ratkaisu kaikkeen.

Tietyssä iässä -blogi jatkaa  Dementin omainen -blogini ja Parveke länteen -blogini jalanjäljillä, mutta aihepiiri on laajempi. Olen Maija Rauha, 56-vuotias brunetti. Kirjoittaminen on minulle sekä ammatti että harrastus. Tervetuloa tiettyyn ikään!

--

Oletko Facebookissa? Käy tykkäämässä Tietyssä iässä -sivusta, niin saat uutisvirtaasi tiedon uusista blogikirjoituksista!

--

 

Blogiarkisto

2016

Instagram