Joskus hoikat ihmettelevät, miksi punkerot pukeutuvat väärän kokoisiin vaatteisiin. No minäpä kerron. Siksi, kun painon vaihteluihin liittyy sellainen juttu, että vaatteet tulevat väärän kokoisiksi. Useimmat tanakat ovat aikaisemmin olleet pienempiä, jotkut isompiakin.

Omistamistani vaatteista noin 90 % on pienempää kokonumeroa kuin mittani edellyttävät. Osa mahtuu edelleen päälle. Osa on selvästi liian tiukkoja, osa vain hiukkasen kinnaa. Lempivaatteita on yllättävän vaikeaa jättää pois käytöstä vain sen takia, että ne ovat millin pari piukeita.

Koko vaatevaraston uusiminen kerralla tulisi hillittömän kalliiksi. Siksikin pyrin käyttämään niin monia väärän kokoisia vaatteita kuin suinkin.

Sitä paitsi mistä sen tietää, mihin kohtaan painoni ja mittani vakiintuvat. Mitä, jos lihon vielä muutaman kilon lisää? Sitten pitäisi taas hankkia kaikki samat vaatekappaleet numeroa isompina. Tai jos vaikka laihdun, kun vähitellen saan taas aloittaa liikkumisen. Kyllä harmittaisi, jos olisin juuri kerännyt täydellisen valikoiman liian isoja asuja.

Beaumont-merkkinen kevytuntuvatakki on ollut suosikkini jo parin vuoden ajan. Käytän sitä myös keskellä kesää, koska se on kevyt, rullautuu pieneen tilaan ja lämmittää ihanasti, kun aurinko menee pilveen. Se on kokoa 42 eikä mahdu kiinni. En kuitenkaan malta luopua siitä, vaan leuhotan sujuvasti takki auki niin kauan kuin tarkenen. Ei kukaan huomaa, eihän?

Koska takki on lyhyt, se on helppo yhdistää myös mekkoihin ja hameisiin. Neutraali väri sopii kaiken kanssa. Puolisoni mielestä takki tosin ei ole lainkaan neutraali, vaan tuo mieleen Michael Jacksonin. En aivan ymmärrä.

Alaosana minulla on näissä kuvissa ihan vain symmetrian vuoksi numeroa liian pienet Gerry Weberin Romea-farkut. No joo, oikea syy on, ettei minulla ole yksiäkään oikean kokoisia. Koko 46 on kyllä jo ostoslistalla ja tilipäivän jälkeen toivottavasti jalassakin. Aion kuitenkin pärjätä yksillä oikean kokoisilla farkuilla talven yli yllä mainituista syistä. Nämä ovat viime talven farkut.

Liian pieniä t-paitoja pyrin käyttämään vain kotona. Sinivalkoinen Boden-raitapaita brittikokoa 16 on tämän kesän hankinta. Sen jujuna on raitojen haalistuminen ylöspäin tullessa. Haalistumisen suunta on möhömahaiselle ja kapeaharteiselle periaatteessa oikea - en sitten tiedä, hämääkö se oikeasti kenenkään silmää.

Raitapaitaa on sanottu keski-ikäisten tanttojen univormuksi, ja ymmärrän täysin. Se nyt vain on niin kätevä. Sopii joka tilanteeseen ja melkein kaiken kanssa. Sekä puseron että takin vaakaraidat tasapainottavat tässä asussa leveää lantiota ja reheviä reisiä, jotka olen vallitsevien EU-direktiivien mukaisesti verhonnut tummaan ja yksiväriseen. Farkkujen sijasta käytän usein alaosana tummansinistä neuloshametta.

Olennaista on, että paita ja takki päättyvät ennen reisien leveintä kohtaa. Tavoitteenani ei ole läskien peittäminen, vaan hyvät mittasuhteet ja sopusuhtaisuus. Ei haittaa, vaikka vatsamakkaran voikin aavistaa. Olen nauttinut sen hankinnasta kovasti. Joka lusikallinen maitosuklaajäätelöä maistui hyvältä.

Ohuen villahuivin olen ostanut paikalliselta Sokokselta eli Wikkeltä varmaankin viime syksynä. Se oli mielestäni aika edullinen, olisikohan maksanut noin 20 euroa? Ostin samanlaisen myös harmaanruskeana, ja ennestään minulla oli valkoinen. Tämän huivin pehmeä sinisen sävy on mielestäni erityisen pukeva.

Huiveissa ei onneksi ole koolla väliä. Ei tarvitse koko ajan kytätä millejä.

--

Päivän kuvat: Asuni kuvattiin kiistellyssä Eerikinkadun puutalokorttelissa. Vihreäseinäinen talo puretaan lähikuukausina uusien rakennusten tieltä. Punainen tiilitalo on viereinen paloasema.

 

Kommentit (0)

Seuraa 

Tietyssä iässä olet, kun tiedät menettäneesi jotakin tärkeää ikääntymisen takia, eikä se jokin tule enää koskaan takaisin. Minä menetin terveyteni, yöuneni, juoksemisen, joogan, 7 pahvilaatikollista huolellisesti kerättyjä vaatteita ja identiteettini.

Vastalahjaksi sain krooniset kivut ja 15 kiloa läskiä sekä vakaumuksen, että ikä on kaikkea muuta kuin numero. Parhaillaan toivun leikkauksesta, jonka päätteeksi takalistooni ommeltiin 15 tikkiä ja toivon, että pystyn vielä joskus kävelemään yli puoli tuntia kerralla.

Blogi kertoo kaikesta, mitä tietty ikä mukanaan tuo: ainakin vaivojen hoitamisesta lääkkeellisin ja lääkkeettömin keinoin, oikean kokoisen vaatevaraston keräämisestä, käsitöistä ja parvekepuutarhan vaalimisesta. Vähän myös kiukusta, joka herää, kun joka puolella kehotetaan ikääntyviä liikkumaan. Ikään kuin se olisi ratkaisu kaikkeen.

Tietyssä iässä -blogi jatkaa  Dementin omainen -blogini ja Parveke länteen -blogini jalanjäljillä, mutta aihepiiri on laajempi. Olen Maija Rauha, 56-vuotias brunetti. Kirjoittaminen on minulle sekä ammatti että harrastus. Tervetuloa tiettyyn ikään!

--

Oletko Facebookissa? Käy tykkäämässä Tietyssä iässä -sivusta, niin saat uutisvirtaasi tiedon uusista blogikirjoituksista!

--

 

Blogiarkisto

2016

Instagram