Täytyy äkkiä jakaa tämä ennen kuin villahuivien aika on kokonaan ohi. Nimittäin kun joku saattaa miettiä, että liikunnan lopetettuani minulla on varmaan ollut paljon ylimääräistä vapaa-aikaa. Peräti tunti joka päivä. Että mihin mahdan sitä kuluttaa.

No, nukkumalla se useimmiten kuluu. Lisäksi olen elvyttänyt ikivanhan käsityöharrastukseni, joka on ollut katkolla noin 20 vuotta. Sain juuri valmiiksi tämän limetinvihreän (ei keltaisen) pitsihuivin. Aloitin sen kutomisen joulun aikaan Espanjan-lomalla, eli järin ahkera en kyllä ole ollut.

Ei minulla mitään huivin tarvetta ollut, mutta oli tarve saada jotakin tekemistä sillä välin, kun muut rymyäisivät nähtävyyksiä katsomassa ja muilla retkillä. Näin tämän mallin käsityöliikkeen ikkunassa ja tajusin, että siinäpä olisi kevyt käsityö. Siihen kului vain noin 75 grammaa Silk mohair -lankaa.

Valkoinen tai tummanharmaa olisivat olleet varmempia värivalintoja, mutta limetti miellytti silmää. Voi olla, ettei tätä tule juurikaan käytettyä. Tekeminen oli se juttu, käyttämisestä viis. Mutta yllättävän lämmin se kyllä on.

Käytän huivia lähes päivittäin päähineenä, koska en ole löytänyt muista päähinetyypeistä mieluisia. Pipot eivät oikein sovi pääni muotoon, eivätkä hatut yleensä näytä hyviltä silmälasien kanssa. Olen siis turhamainen ja nirso. Tietysti käytin ohutta fleece- tai villapipoa lenkillä, mutta esimerkiksi tänä talvena en ole tarvinnut pipoa kertaakaan. Tämäkin huivi siis periaatteessa tulee päähinekäyttöön.

Minulla oli ihania puolipatentti- ja reikäneulevillatakkeja, kuvioneuleita ja palmikkoneuleita.

Nuorena tein tosi paljon käsitöitä. Turhamaisuuden ja nirsouden lisäksi kyse oli rahasta. Langat ja kankaat olivat siihen aikaan halvempia kuin valmiit villapaidat ja vaatteet. Kudoin kaikki neuleeni itse noin 13-vuotiaasta 30-vuotiaaksi. Minulla oli ihania puolipatentti- ja reikäneulevillatakkeja, kuvioneuleita ja palmikkoneuleita. Mitä vaikeampi malli, sitä varmemmin kokeilin sitä.

Kulutin monet neuleeni loppuun, mutta muutama on vielä vintissä muistona. Ne eivät tietenkään enää mahdu päälle. Erityisesti harmittaa, että annoin taannoin kirpputorimyyntiin minimalistisen, suuritöisen kirjoneuleen, jossa oli mustalla pohjalla pieniä neliöitä noin 30 toisiinsa sointuvalla värillä. Luovuin siitä, koska halusin eroon kaikesta mustasta. Tosi tyhmää, vaikkei musta minulle yhtään sovikaan. Aavistin jo silloin, että tätä tulen vielä katumaan.

Nuo 30 eri väristä villalankaa olivat peräisin kirjontalankavarastostani. Äitini ja mummini opettivat minulle jo varhain kirjonnan alkeet, jotta minulla olisi ollut jotakin muutakin tekemistä kuin pienempien sisarusten vahtiminen ja isompien sisarusten kanssa riitely. Siihen aikaan ei maaseudun lapsia kuljetettu harrastuksiin eikä kavereiden luo.

Kävin aamulla ensin uimassa, sitten tein ryijyä, välillä kävin taas uimassa ja jatkoin iltayhdeksään.

Opettelin myös ompelemaan koneella ja valmistin paljon vaatteita, joskaan tulos ei ollut haute couture -tasoa. Lopetin ompelutyöt lopulta lähes kokonaan 1990-luvun alkuvuosina, kun en päässyt toivomaani laatutasoon. Samoihin aikoihin minulla alkoi viimein olla varaa ostaa vaatteet kaupasta. On muuten oikeastaan aivan uskomatonta, miten vaatteiden hinnat ovat laskeneet. Ei kellään ollut 1970-luvulla sellaisia vaatemääriä kuin nyt on kaikilla. Itse ompelemalla tuskin enää voi säästää.

Hienointa käsityötäni voin katsella joka päivä kotini seinällä. Vuonna 1994 oli helteinen elokuu, josta käytin kolme viikkoa oman ryijyn kutomiseen ja solmimiseen kangaspuissa. Kävin aamulla ensin uimassa, sitten tein ryijyä, välillä kävin taas uimassa ja jatkoin iltayhdeksään. Tarvikkeet olivat lahja äidiltäni, joka myös laittoi loimen valmiiksi ja auttoi muutenkin työn alkuun. Itse en osaa kuin kutoa. Ryijyni on Eva Mannerheim-Sparren Suomen Käsityön Ystäville suunnittelema jugendmalli, tällainen.

En enää ymmärrä, millä ajalla ehdin tehdä kaikki ne käsityöt. Nykyään tuntuu, että aika aivan valuu sormien välistä. Mutta silloin ei ollutkaan nettiä eikä blogia, joiden parissa nykyään nyhrään. Vai voisiko olla niin, että tietyssä iässä aika nopeutuu. Ei kai?

--

Päivän kuvat: Pitsineulehuivini, jonka väri on oikeasti limetti, tekemisen eri vaiheissa. Viimeisessä kuvassa huivi on prässätty.

Kommentit (5)

JattaM

Voin vakuuttaa: tietyssä iässä aika alkaa nopeutua kiihtyvään tahtiin. Toisaalta siinä on se hyvä puoli että useimmat hankaluudetkin menevät nopeasti ohi. Tuo käsityöharrastusten henkiin herättäminen liittyy myös ainakin lievästi ikään. Ystäväpiirissäni, joka kyllä on hiukan varttuneempaa kuin sinä, on tällä hetkellä runsas joukko lankoihin ja puikkoihin hurahtaneita. Pitsineuleesi on todella kaunis!

Maija
Liittynyt15.10.2015

Kiitos Jatta! Mainio ajatus tuo, että hankaluudetkin menevät ohi nopeammin, kun aika luistaa. Sama etu on muistin heikentymisessä!

Sirpa Hanski

Kävin kurkkimassa ryijyäsi, aivan uskomattoman upea, teitkö samoilla väreillä kuin kuva ryijy? Ja kaunis on huivisikin. Minä olen ihan koukussa käsitöihin, juuri sain puikolta pois Revontuli-huivin. Kaipaa vain sileyttämistä vielä. Seuraavaksi niinkin suuri tilaustyö kuin kaulaliina nallelle. Nalle on menossa kirjanjulkistamislahjaksi kaverini kirjailijaystävälle.  Käsitöidenmyötä olen saanut paljon uusia ystäviä uudelta asuinalueeltamme. Tuli vapaaehtoistyötä ja kerhoa ja kahvilaa. Välillä on ihan kiireistä eläkeläiselämää. Ja ajankulu, entistä useammin aikavaras on vienyt useita tunteja päivästä, usein tuntuu että koko ajan on torstai. Torstai  on minun oma päiväni, siivousta, lakanoiden vaihtoa, pyykinpesua ja illalla saunaan, silloin en mielelläni kodin ulkopuolisia iltamenoja ota.

Maija
Liittynyt15.10.2015

Kiitos Sirpa kehuista, uskallan väittää, että ryijyni on luonnossa vielä kauniimpi kuin tuossa kuvassa. Kunhan päivä valkenee, nappaan kuvan todisteeksi. Käsityön Ystävien ryijymallit myydään lankojen kanssa paketissa, joten värit ovat täsmälleen samat kuin miksi suunnittelija on ne suunnitellut. Minun ryijyni eroaa mallista vain siinä, että loimesta tuli vahingossa kaksi lankaa kapeampi kuin piti. Virhe on kätketty niin, että ei sitä ole kukaan huomannut. Äitini ja minä tiedämme :) Yllättävää, että käsitöiden kautta voi saada uusia ystäviä. Miten? Minä olen aina nyhrännyt niitä vain kotona. Sitten joskus, jos eläkeikä koittaa, on varmaan taas enemmän aikaa ystävillekin. Nyt kaikki aika kuluu töissä, siitä toipumisessa ja siihen valmistautumisessa. No, ei nyt ihan, mutta silti. Nallen kaulaliina kuulostaa ihanalta.

Alankomaalainen

Hei Maija, kotimaassani on kahviloita, joihin ihmiset tulevat neulomaan tai tkemään muita käsitöitä yhdessä. Neulomisesta puheen ollen, neuleita neulotaan puikoilla, kangasta kudotaan kangaspuilla.
Kivoja juttuja ja hyvää tietoa vaivoista ja lääkkeistä sinulla!

Seuraa 

Tietyssä iässä olet, kun tiedät menettäneesi jotakin tärkeää ikääntymisen takia, eikä se jokin tule enää koskaan takaisin. Minä menetin terveyteni, yöuneni, juoksemisen, joogan, 7 pahvilaatikollista huolellisesti kerättyjä vaatteita ja identiteettini.

Vastalahjaksi sain krooniset kivut ja 15 kiloa läskiä sekä vakaumuksen, että ikä on kaikkea muuta kuin numero. Parhaillaan toivun leikkauksesta, jonka päätteeksi takalistooni ommeltiin 15 tikkiä ja toivon, että pystyn vielä joskus kävelemään yli puoli tuntia kerralla.

Blogi kertoo kaikesta, mitä tietty ikä mukanaan tuo: ainakin vaivojen hoitamisesta lääkkeellisin ja lääkkeettömin keinoin, oikean kokoisen vaatevaraston keräämisestä, käsitöistä ja parvekepuutarhan vaalimisesta. Vähän myös kiukusta, joka herää, kun joka puolella kehotetaan ikääntyviä liikkumaan. Ikään kuin se olisi ratkaisu kaikkeen.

Tietyssä iässä -blogi jatkaa  Dementin omainen -blogini ja Parveke länteen -blogini jalanjäljillä, mutta aihepiiri on laajempi. Olen Maija Rauha, 56-vuotias brunetti. Kirjoittaminen on minulle sekä ammatti että harrastus. Tervetuloa tiettyyn ikään!

--

Oletko Facebookissa? Käy tykkäämässä Tietyssä iässä -sivusta, niin saat uutisvirtaasi tiedon uusista blogikirjoituksista!

--

Tavoitat minut osoitteesta maijarauha@gmail.com

--

 

Blogiarkisto

2017
2016

Instagram