Väite, että vanhuus on vain korvien välissä, on mielestäni yksi ikärasismin muoto. Kehon rappeutuminen on nimittäin fakta eikä asenne. Ei ihminen saa itse valita, milloin hänen askeleensa lyhenee. Se on enemmän kiinni perintötekijöistä kuin pääkopasta. Elämän valttikorteista moni jaetaan jo hedelmöitymisen hetkellä.

Pelkään, että teräsmuorien ja -pappojen ihannointi johtaa siihen, että ne, joiden fyysinen suorituskyky heikkenee keskimääräistä nuorempana tai vain tavallistakin tahtia, leimautuvat. He eivät ole tehneet oikeita elämäntapavalintoja tai heillä on huono asenne. Syrjintään on näistä uskomuksista vain lyhyt matka.

Askel lyhenee kulkijan kremppojen takia, ei asenteiden.

Minut sai hämmentymään Aamulehden 23.7. julkaisema Niina Lavian kolumni, joka on otsikoitu: ”Älä ala vanhaksi liian aikaisin”. Perusoletuksena siis on, että vanhaksi alkaminen on oma päätös.

Voi kunpa se olisikin totta. Kyllä minäkin mielelläni trekkailisin nuorekkaasti Himalajalla vielä 73-vuotiaana, mutta kun professori O. kielsi ylämäet ja vaihtelevat maastot jo 56-vuotiaana.

Kolumnisti haluaa muistuttaa, ettei ikääntyminen tarkoita automaattisesti fyysistä heikkoutta ja elämänpiirin kaventumista. Hyvä niin. Minun on kuitenkin vaikeaa uskoa, että monikaan ikääntyvä lopettaisi liikuntaharrastuksiaan pelkän ikänsä takia. Askel lyhenee kremppojen takia, ei asenteiden vuoksi. Ei vanhaksi aleta. Ei se ole valinta.

Kävelynopeudella ja henkisellä vireydellä tuskin on suoraa yhteyttä.

Supervanhuksia ihannoiva julkisuus nostaa yhä korkeammalle rimaa, joka ikääntyvän pitää ylittää tullakseen hyväksytyksi. Tietämättömyys vanhenemisen fysiologisista vaikutuksista ei näiden juttujen myötä hälvene eikä myötätunto tavalliseen tahtiin ikääntyviä kohtaan kasva.

Fyysistä aktiivisuutta pidetään helposti myös henkisen vireyden mittana - taisin ajatella itsekin sen suuntaisesti, kun vielä olin hyväkuntoinen. Näillä kahdella asialla ei kuitenkaan liene yhteyttä ennen kuin aivan elämän loppusuoralla.

Muistatte varmaan toimitusjohtaja Håkan Langstedtin Gloria-lehden haastattelussa esittämän rekrytointiperusteen: hän ei palkkaa ketään, joka kävelee hitaasti. Hän ei toki puhu vanhuksista, vaan nuorista ihmisistä, mutta ajatuksen pohjavirta on sama. Ikään kuin kävelyvauhti kertoisi yhtään mitään ihmisen fiksuudesta, ammattitaidosta tai henkisestä suorituskyvystä.

En koe tavoittelemisen arvoisena vanhuutta, jossa minun pitäisi lunastaa olemassaoloni oikeus maratoneilla ja kaukomatkoilla. Minua kiinnostaa paljon enemmän vanhuus, jossa ikääntyminen tarkoittaa viisastumista ja elämänkokemuksen karttumista, joista riittää ammennettavaa muillekin. Ei ihmisen ole tärkeintä kävellä nopeasti. Aika usein on hyödyllisempää kävellä rinnalla.

Lavia toteaa kolumnissaan, että jos ryhtyy vanhaksi jo viisikymppisenä, ehtii olla vanha aika kauan. En pidä sitä huonona kohtalona. Jos vanhuuden arvostus olisi sillä tolalla, jolla sen pitäisi olla, ei kukaan muukaan pitäisi.

Niina Lavian kolumni: Klikkaa tästä.

Håkan Langstedtin haastattelu: Klikkaa tästä.

--

Päivän kuvat: Miljoonakelloja parvekkeeltani.

Kommentit (8)

Eppu

Olin takavuosina ripsakka kävelijä. Vaikka olen nyt paremmassa lihaskunnossa, askeleeni ovat lyhentyneet. Tätä ihmetellessäni joku siteerasi tutkimustulosta, jonka mukaan hidastuva kävelyvauhti ennustaa lähestyvää kuolemaa. Muistui vaan mieleen ...

Maija
Liittynyt15.10.2015

Tuo on kyllä ihan totta, että kävelyvauhdista pystytään ennustamaan jäljellä oleva elinikää, erityisesti yli 75-vuotiailla. Tässä on siitä artikkeli:

 http://www.tekniikkatalous.fi/tiede/2011-01-05/Nopea-k%C3%A4velij%C3%A4-el%C3%A4%C3%A4-vanhaksi-3299129.html

Tämähän tarkoittaa, että sillä nuorena vanhaksi rupeavalla ei suinkaan ole kymmeniä vuosia jäljellä vanhana olemista (kuten kolumnisti väitti), koska hän kuolee muita nuorempana. 65-vuotiaista jo 18 prosenttia on kuollut.  On ihmsiä, joiden pitääkin aloittaa aikaisin, jos aikovat ehtiä olla vanhoja ennen kuolemaansa. 

Minulla oli tästä kappale kirjoitettuna, mutta karsin sen lopulta pois, kun teksti oli jo muutenkin pitkä.

JattaM

Olipas mielenkiintoinen juttu ja mielenkiintoiset linkit myös. Itse en pidä vanhenemista mitenkään suurena ongelmana, sehän tulee meille kaikille kuten kuolemakin. Jompi kumpi ehtii ensin. Kehon rappeutuminenkin on tosiasia jonka kanssa pitää tulla toimeen. Pitäisikö vielä ruveta mittaamaan kävelynopeutta, verenpaineen ja vyötärön ympäryksen lisäksi...?

Maija
Liittynyt15.10.2015

Niin no, kannattaako mittailla vai ei riippuu siitä, haluaako tietää vai ei. Jotkut meistä haluavat elää loppuun asti sillä oletuksella, että elävät ikuisesti. Toiset taas elävät kuin viimeistä päivää.  Jos perusoletus on, että voi huomenna kuolla (itse kallistun siihen suuntaan), mittailu on turhaa. Jos taas haluaa suunnitella 105-vuotispäivänsäkin etukäteen, on tietysti hyvä tietää, viettääkö niitä kahdella jalalla vai arkussa ;).

Vierailija

Hyvä kirjoitus Maija !

Nuorilla on ihmeelliset kuvitelmat vanhenemisesta. Kun ei ole kokemusta ei voi tietää. Katsotaan sitä mikä näkyy ja kuitenkin kaikki ei aina ole sitä miltä näyttää.

Ikä on korvien välissä, jotkut ovat jo syntyessään "vanhoja". Naiviuutta katsotaan monta kertaa negatiivisesti, mutta lapsenomainen mieli ja positiivisuus pitävät nuorekkaina ja vilpitön asenne.

Skrempat ovat sitten se toinen juttu, ei kaikki todellakaan pysty kiipeämään Himalajalle, onhan se toki hienoa niille joilta se onnistuu. Hyvä jos itse pääsee edes kyykistymään. Itse ainakin suuren määrän skremppoja omaavana ja joka päivä särkyjä potevana, asenteeni on, että jos pystyy, niin niitä ei näytetä niitten kanssa vaan täytyy elää. Ja hymyillään !

Minna P

Hei, toki on kyse siitäkin, miten 'vanhuus' ja 'vanha' määritellään eli mitä niillä tarkoitetaan. Fyysisesti vanhuus ei ole ns. korvien välissä vaan kehon eri prosesseissa, mutta siihen suhtautuminen on kiinni myös omasta asenteesta (ja tietysti myös ympäröivästä kulttuurista). Ihmisillä on syntyessään esim. erilaisia temperamentteja, mutta kukaan ei ole syntyessään 'vanha'. On vain erilaisia tapoja olla olemassa ja jäsentää maailmaa, jotka määräytyvät yksilöiden taipumuksista ja ympäristön mahdollisuuksista. Samaan tapaan positiivisuutta ei voi pitää nuoruuden ominaisuutena. Kunpa voisimme hyväksyä itsemme ja toistemme erilaisuuden! Hymyillen!

Vierailija

Hyvä kirjoitus ajankohtaiseen keskusteluun, jota tulee käydä etteivät näkökannat yksipuolistu. Vanhenemisen tutkimuksessa samoja asioita käsitellään esim. termeillä kolmas, neljäs ja viides ikä. Ymmärretäänkö 'vanhuus' nykyään vain lääketieteellis-terveydellisessä viitekehyksessä raihnaistumisena vai onko se muutakin? Kollegani, tutkija Marja Saarenheimo kirjoittaa: "Aktiivinen ikääntyminen ymmärretään vielä nykyäänkin jonkinlaisena modernina vastavoimana luopumisen ja menetysten sävyttämälle "perinteiselle" vanhuuskuvalle. Mutta eikö siitä itsestään ole jo tullut melko perinteinen ja hyvinkin hallitseva tapa jäsentää ikääntymistä? Olisiko aika siirtyä eteenpäin?" (Koko artikkeli: http://bit.ly/2aHDAQs) T. Minna Pietilä

Maija
Liittynyt15.10.2015

Linkki vie mainioon ja ajatuksia selkiinnyttävään artikkeliin, kiitos siitä, Minna! Senior coolness olkoon tavoitteemme!

Seuraa 

Tietyssä iässä olet, kun tiedät menettäneesi jotakin tärkeää ikääntymisen takia, eikä se jokin tule enää koskaan takaisin. Minä menetin terveyteni, yöuneni, juoksemisen, joogan, 7 pahvilaatikollista huolellisesti kerättyjä vaatteita ja identiteettini.

Vastalahjaksi sain krooniset kivut ja 15 kiloa läskiä sekä vakaumuksen, että ikä on kaikkea muuta kuin numero. Parhaillaan toivun leikkauksesta, jonka päätteeksi takalistooni ommeltiin 15 tikkiä ja toivon, että pystyn vielä joskus kävelemään yli puoli tuntia kerralla.

Blogi kertoo kaikesta, mitä tietty ikä mukanaan tuo: ainakin vaivojen hoitamisesta lääkkeellisin ja lääkkeettömin keinoin, oikean kokoisen vaatevaraston keräämisestä, käsitöistä ja parvekepuutarhan vaalimisesta. Vähän myös kiukusta, joka herää, kun joka puolella kehotetaan ikääntyviä liikkumaan. Ikään kuin se olisi ratkaisu kaikkeen.

Tietyssä iässä -blogi jatkaa  Dementin omainen -blogini ja Parveke länteen -blogini jalanjäljillä, mutta aihepiiri on laajempi. Olen Maija Rauha, 56-vuotias brunetti. Kirjoittaminen on minulle sekä ammatti että harrastus. Tervetuloa tiettyyn ikään!

--

Oletko Facebookissa? Käy tykkäämässä Tietyssä iässä -sivusta, niin saat uutisvirtaasi tiedon uusista blogikirjoituksista!

--

 

Blogiarkisto

2016

Instagram