Oulun keskustaa. Kuva: Google Street View

 

Ihmisen mieli on jännä otus. Tunnen olevani Kemissä, vaikka istun kotonani Espoossa ja selaan Googlen katunäkymää tabletistani. Olen ajamassa ulos Kemin keskustasta. Valtakadulla ohitan korkean kaupungintalon, jonka saksalaiset yrittivät onnistumatta räjäyttää vuonna 1944, ja jatkan matkaani valtatietä E8/E75 kohti. Sitä pitkin aion suunnata etelämmäksi, Ouluun.

Valtatie on leveä, maisema vehreä, taivasta koristaa hahtuvapilvien pitsi. Ilon aalto yllättää: äkkiä tunnen olevani aidosti vapaa. Tie on avoin ja kuljettaa minne tahansa. Matkustan.

Olen täysi maakrapu, mutta kuvittelen pystyväni samastumaan myös merenkulkijan vapaudentunteeseen. Sellaista varmaankin tunsivat oululaiset, joille Ruotsin kuningas antoi 1600-luvulla luvan laivata tervaa, kalaa ja voita Tukholmaan. Puhumattakaan 1700-luvun loppupuoliskon merimiehistä, jotka saivat jo purjehtia Tanskan salmista suurille valtamerille.

Matkalla Oulun suuntaan ylitän siltoja: Simojoki, Kuivajoki, Olhavanjoki, Iijoki. Kaikki tämä maa on ollut aikanaan jääkautisen jään painon jäljiltä meren peitossa. Jokiuomista ainakin osa oli kuitenkin jo varhain olemassa ja kivikauden ihmisten käytössä. He tykkäsivät perustaa leirinsä jokien suulle, meren äärelle, missä ruokaa tarjosivat jokeen nousevat lohet ja niitä jahtaavat hylkeet.

Kuvittelen pystyväni samastumaan myös näihin ”aurinkoisten hiekkarantojen asukkaisiin”, kuten Suomen historian käsikirja Eepos (WSOY 2003) heitä nimittää. He asettuivat mieluusti länteen tai etelään viettäville rannoille. Ehkä heillekin jäi välillä aikaa oikaista biitsille ja antaa auringon lämmittää.

Iin kohdalta teen retken sisämaahan Yli-Iin Kierikkiin, jossa merenranta sijaitsi nuoremmalla kivikaudella viitisen tuhatta vuotta sitten. Tänne asettui lohen- ja hylkeenpyytäjiä, jotka käyttivät jo keramiikka-astioitakin. Kierikkikeskuksen kivikautiseen kylään ei katunäkymä päästä, mutta onneksi Youtubesta löytyy videoita.

Edes kivikauden asukkaat eivät eläneet eristyksissä. Kaukokauppa toi koruaineeksi meripihkaa Itämeren etelärannoilta ja parhaiksi teriksi lohkeavaa piikiveä idästä tai etelästä.

Sitten tie E8 kutsuu taas. Vielä Kiiminkijoki ja Oulujoki, ja äkkiä olenkin jo Oulun keskustassa.

Oulun uusklassisen, Carl Ludvig Engelin piirtämän tuomiokirkon vierestä bongaan runoilija Frans Michael Franzénille omistetun puiston. Tämä on runoilija V. A. Koskenniemen eli Veikko Antero Forsnäsin lapsuusmaisemaa:

”Olen unessa useasti
sinun kaduillas, koulutie.
Kotiportilta kouluun asti
minun askeleeni vie.

Syysaamu kirpeä koittaa
Yli heräävän kaupungin
Ja sen laidassa koski soittaa
tutun sävelen ilmoihin.

(– –)

Ja puiston puiden takaa
– miten lempeine silmineen! –
mua katsoo kaunis vakaa
runoruhtinas, piispa Franzén.”

Koetan kuikuilla Franzénin patsaan silmiä katunäkymästä, mutta etäisyyttä ja varjoa on liikaa. Oulun taidemuseon sivuilta löytyy onneksi hyvä valokuva.

Kuvittelen pystyväni samastumaan tuntemuksiin, joista Koskenniemi kirjoitti. Hän oli ideologisesti konservatiivinen ja laitaoikeistolainen, itseni koen ideologisesti liberaaliksi ja lähinnä vasemmistolaiseksi. Inhimilliset tunteet kuitenkin yhdistävät, samoin arvostus niin elinaikaista kuin aiempaa historiaa kohtaan.

Ajelen katunäkymässä Kauppatoria kohti. Kaupungin historiaa on vanhoissa kivitaloissa tallella komeasti. Vuosisataisten kauppasuhteiden tuoma vauraus näkyy niin, että korttelit sopisivat yhtä hyvin valtakunnan pääkaupunkiin.

Oulu sijaitsee ikiaikaisten kauppateiden risteyksessä. Kauppatavaraksi ympäristö tarjosi jo ammoin jokien lohta ja metsien turkiksia. Puita poltettiin tervaksi, joka suojasi purjelaivoja lahoamiselta. Idässä Oulujoen vesistö kuljetti suurten erämaiden läpi Karjalan kauppareiteille, lännestä pääsi merille.

Tervan ja puutavaran jälkeen tuli sellu ja sittemmin elektroniikka. Yliopistoon on panostettu. Täällä on aina katsottu maailmalle ja tulevaisuuteen. Vauhtia on ollut ja mielen nuoruutta.

Seison virtuaalisesti Oulun Kauppatorin laidalla ja kuvittelen, miltä näyttäisi, jos Toripolliisi-patsas heräisi henkiin ja alkaisi tanssia. Mielikuvassani se tanssisi vaikkapa sambaa tai cha-chata. Oulu on tanssikaupunki ja minulle entisenä kilpatanssijana ennen kaikkea tanssiurheilukaupunki.

Oulun kaikkien aikojen menestynein kilpatanssija – ja yhdessä aviomiehensä, lapualaissyntyisen Jukka Haapalaisen kanssa koko Suomen kaikkein aikojen menestynein – on Sirpa Suutari-Jääskö. Sirpa ja Jukka muun muassa voittivat 1990- ja 2000-luvun vaihteessa neljä kertaa latinalaistanssien ammattilaisten arvostetuimman kansainvälisen kilpailun, British Openin. Sittemmin he ovat tanssineet teatterissa ja opettaneet lukemattomia uusia tanssijoita.

Tässä Youtube-video Sirpan ja Jukan sambasta vuodelta 2003. Stereotyyppi viileänjäyhästä suomalaisesta tai pohjalaisesta murenee maailman kaikkien stereotyyppien tavoin, kun ihmiset kohtaa yksilöinä.

Haluan vielä nähdä suuren Hailuodon saaren, jonka siluetti vastaanottaa Ouluun saapuvat merenkulkijat ja jonka sivuitse Oulusta on maailmalle seilattava.

Maantie Hailuodon lautalle kulkee kapealla kannaksella, jota reunustaa tuulivoimaloiden rivistö. Täällä on virtuaalisestikin helppo tuntea meren läsnäolo. On helppo hahmottaa, että reitti, joka tästä aukeaa, vie maailman kaikkiin tuuliin.

Hailuodon Marjaniemeä komistaa majakka. Marjaniemen uimarannan tuulenpieksämässä maisemassa voin kuvitella, miten korkeiden mastojen purjeita on tähystetty horisontista. Majakan kupeessa pääsen pallopanoraamasta virtuaaliseen tuulensuojaan Ravintola Luodon sisään.

Muistelen taas Koskenniemen Koulutietä. Voi olla, että hän katseli sen lopetuksessa pelkästään taaksepäin. Veikkaan, että lisäksi vähintään hänen alitajuntansa pudotti toisinaan ”koululainen”-sanasta k:n pois. Mutta haluan lukea tämän ennen kaikkea ylistyksenä uudistumisen halulle ja elinikäiselle oppimiselle:

”Olen unessa useasti
sinun kaduillas, koulutie.
Ah, enkö ma hautahan asti
myös koululainen lie?”

Kommentit (0)

Seuraa 

Virtuaalituristi Petri Riikonen on biologitaustainen tiedetoimittaja, jota kiinnostaa elämä, maailmankaikkeus ja kaikki. Virtuaalimatkailusta hän innostui, koska ei MS-tautinsa takia jaksanut enää matkustella fyysisesti.

Teemat