Tämä blogipostaus olisi pitänyt tehdä jo muutama kuukausi sitten kun sain Helena Liikanen-Rengeriltä  "Blogger Recognition A ward"- tunnustuksen. Helena  on toimittaja, joka kirjoittaa kivaa, leppoista perheblogia Ranskan arjesta "Chez  Hélèna", josta julkaistu myös kirja "Maman finlandaise".  Helena myös haastatteli minua Lillin kanssa paluumuutosta Podcast: Cafè au lait -kahvihetkiä maailmalla. Meillä oli niin hauskaa, että haastattelun jälkeen minulle tarjottiin radiotoimittajan paikkaa. Harmi vaan kun ei ollut kotinurkilla.  Austraalian Suomi-radioon. 

Sori, että kiitokseni tulee näin myöhään kahdesta syystä: Täsmällisyys ei ole vahvuuksiani kuten ei tietokoneen käyttökään, sen huomaatte yllä olevasta kuvasta ja linkeistä ilman linkkejä.

 Kiitos Helena! Positiivinen palaute on bloggarin moottori!  Voi että kun tulee hyvä mieli kun saa kuulla, että joku on saanut iloa tekstistä!

Luen itsekin usein ulkosuomalaisten blogeja, koska ne ovat kuin  matkoja ympäri maailmaa. Eivät turistimatkoja hienoine hotelleineen, vaan todellista eri maiden arkipäivää. Suolaa ja sokeria, iloja ja suruja. Mielenkiintoista ja hauskaa luettavaa! Suosittelen! 

Tässä ruusut  kaikille ulkosuomalaisille bloggaajille!

 

Nyt tulee risut.

Miksi Suomen TV:ssä kiroillaan melkein kaikissa ohjelmissa?  Sarjoissa, viihdeohjelmissa, keskusteluohjelmissa, joka paikassa.

Olen ihmetellyt tätä.

Aluksi kuuntelin ulkomaalaisen korvin, eli en ollut tottunut moiseen, niin kyllä se kuullosti tosi hurjalta ja kurjalta kun joka lauseeseen lisätään v...u.  Ja naisetkin, vaikka sana on naisia ja nauseutta loukkaavaa. Sanoisivat vaikka "paska" sitten mielummin, jos jotain pitää sanoa.

Eihän suomalaiset edes puhu noin oikeassa elämässä, että kaiken ikäiset huutelee v....a joka suuntaan. Murrosikäisten mölähtelyä. Kuuletteko te perheenäitien ja isien huutelevan kirosanoja Prismassa lastenvaunuja työnnellessä? 

Eli miksi TV:ssä? 

Italiassa jos joku vahingossa kirosi jossain ohjelmassa, eikä ollut suora lähetys, sanan päälle laitettiin "piip".

Eikä se johtunut katolilaisuudesta.

Katolilaiset ei kiroile, luterilaiset kiroilee, vai?

Kyse on huonoista tai hyvistä käytöstavoista, ei muusta.

Suomen TV-väki, pesemään suu saippualla! Mars!

 

Kommentit (6)

Vierailija

katselin viime yönä Saksan tv:ssä suomalaista elokuvaa Vuosaari. Siinä oli saksalainen teksti, siis puhuttiin suomea . Se oli yhtä v..ttua koko puhe. Oli hyvä että ollut käännetty sananmukaisesti. En kyllä jaksanut katsella kauan. Mun ilo nähdä suomal. Filmi , iso pettymys

Aino - Viisi kymppiä lasissa

Minä annan ihan samat risut, Leila. Telkkarista en niin tiedä, kun sitä niin harvoin näen, mutta teatterien lavoilla kuulee aivan samanlaista rumaa kieltä. Käyn mahdollisuuksieni mukaan Tampereen Teatterikesässä ja Helsingin teattereissa, ja meno on kyllä aika kauheaa välillä. Hävettää moinen. Harmittaa myös. Ei täällä vanhan euroopan lavoilla kuule moista sontaa. Suomi on kaunis ja värikäs kieli. Kyllä sieltä niitä sopivia sanoja löytyy joka käänteeseen. Olen tästä motkottanut omassa blogissanikin. Teatterikriitikkojen en ole huomannut tätä asiaa paheksuvan. Eikö uskalleta vai onko oma korva jo niin turtunut?

Vierailija

Saksassa eivät  ihmiset   kiroile, eivät luterilaiset eivätkä  muut evankeliset protestantit. Perkele ja saatana pysyttelevät raamatun kansien sisällä tai näkyvät keskiaikaisessa kuvataiteessa.  Olen vuosikymmenet opettanut käytöshäiriöisiä ja tunnen erään suuren teollisuuskaupungin nuorison alatyylin kielenkäytön. V-sana tunnetaan. Jos joku sitä käyttää, niin se on osoitus alimmasta sivistymättömästä yhteiskuntaluokasta.  En voi sille mitään, että automaattisesti miellän  suomalaisia v-sanoja viljelevät sivistymättömiksi. Kaiketi heillä sentään on takanaan yliopistotutkintoja, joissa on tarvinnut käyttää korkeatasoisia kielellisiä ilmaisuja.

Taina

Hei Leila!
Minä olen kyllä ihmetellyt että Suomessa nuoret ja hyvikoulutetut naisetkin kiroilevat oikein rumasti, kuten kirjoitit. Ei minun nuoruudessani vaan.

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Leila Kiiskinen on paljasjalkainen tamperelainen, joka vietti lapsuutensa runoja ja tarinoita kirjoitellen ja makaroonivelliä syöden. Kohtalo vihjaili jo silloin tulevasta muutosta Italiaan. Blogissaan Leila kertoo "reaalifantasiahuumorilla" elämästään Isä Matteon pikkukaupungissa Spoletossa.

Kategoriat