Oletko potenut eläkemasennusta?

 
Villan Patruuna 1/36

Työni oli erittäin raskasta sekä fyysisesti että psyykkisesti. En kuitenkaan aikonut alkaa hakemaan työkyvyttömyyseläkettä vaikka erilaisia rasitusvammoja oli ja ne vaivasivat jatkuvasti. Puhuin kuitenkin kerran niistä tuntemalleni lääkärille joka alkoi tutkia niitä ja passitti minut toiselle spesialistille. Hän taas passitti kolmannelle erikoisalan lääkärille. Hänen tuomionsa tuli heti, eläkkeelle siltä istumalta. Eläkelaitoskaan ei nähnyt muuta vaihtoehtoa sillä sieltä tuli päätös kuukaudessa.

Olin siis yhtäkkiä eläkeläinen vaikka en ollut sellaista mahdollisuutta edes miettinyt. Olin alkuunsa hyvin helpottunut tästä uudesta tilanteesta. Tulot tietenkin pienenivät ja menot olivat kuitenkin entisellään. Siinä oli alkuunsa haastetta saada ne tasapainoon. Tyytyväisyys eläkkeelle pääsystä kuitenkin vähitellen alkoi hiipumaan ja pian huomasin olevani kohtuullisen masentunut. Minulle tuli eteen se tosiasia, että minua ei enää tarvita ja saan mennä unholaan. Se tuntui pahalta erityisesti siksi, että työni oli ihmisten parissa ja heitä auttavaa. Kaiken lisäksi olin löytänyt pari vuotta aikaisemmin uuden elämänkumppanin ja muutin isosta kaupungista pieneen maalaiskylään. Kaikki kaverit jäivät kaupunkiin enkä uudesta paikasta tuntenut ketään. Siis keskeltä ihmisten vilinää yhtäkkiä "yksinäisyyteen". Pahalta tuntui. Puolisoni kuitenkin yritti kaikin tavoin auttaa minua keksimällä erilaisia piristyksiä päiviini. Hän oli vielä työelämässä mukana ja on edeleenkin. Itse olen ollut nyt yli viisi vuotta jo poissa työstä ja nyt olen taas hyvin tyytyväinen. Kiitos siitä kuuluu suurelta osalta puolisolleni joka jaksoi kannustaa ja piristää. Kun olen itse suunnitellut jotain piristää tekemistä niin hän aina ollut tukemassa suunnitelmiani ja auttanut niiden toteuttamisessa niin paljon kuin on kyennyt. Nyt olen mukana yhdistystoiminnassa ja siinä riittää puuhaa myös tänne kotiin.

[quote author="Villan Patruuna" time="27.11.2009 klo 10:07"]

Työni oli erittäin raskasta sekä fyysisesti että psyykkisesti. En kuitenkaan aikonut alkaa hakemaan työkyvyttömyyseläkettä vaikka erilaisia rasitusvammoja oli ja ne vaivasivat jatkuvasti. Puhuin kuitenkin kerran niistä tuntemalleni lääkärille joka alkoi tutkia niitä ja passitti minut toiselle spesialistille. Hän taas passitti kolmannelle erikoisalan lääkärille. Hänen tuomionsa tuli heti, eläkkeelle siltä istumalta. Eläkelaitoskaan ei nähnyt muuta vaihtoehtoa sillä sieltä tuli päätös kuukaudessa.

Olin siis yhtäkkiä eläkeläinen vaikka en ollut sellaista mahdollisuutta edes miettinyt. Olin alkuunsa hyvin helpottunut tästä uudesta tilanteesta. Tulot tietenkin pienenivät ja menot olivat kuitenkin entisellään. Siinä oli alkuunsa haastetta saada ne tasapainoon. Tyytyväisyys eläkkeelle pääsystä kuitenkin vähitellen alkoi hiipumaan ja pian huomasin olevani kohtuullisen masentunut. Minulle tuli eteen se tosiasia, että minua ei enää tarvita ja saan mennä unholaan. Se tuntui pahalta erityisesti siksi, että työni oli ihmisten parissa ja heitä auttavaa. Kaiken lisäksi olin löytänyt pari vuotta aikaisemmin uuden elämänkumppanin ja muutin isosta kaupungista pieneen maalaiskylään. Kaikki kaverit jäivät kaupunkiin enkä uudesta paikasta tuntenut ketään. Siis keskeltä ihmisten vilinää yhtäkkiä "yksinäisyyteen". Pahalta tuntui. Puolisoni kuitenkin yritti kaikin tavoin auttaa minua keksimällä erilaisia piristyksiä päiviini. Hän oli vielä työelämässä mukana ja on edeleenkin. Itse olen ollut nyt yli viisi vuotta jo poissa työstä ja nyt olen taas hyvin tyytyväinen. Kiitos siitä kuuluu suurelta osalta puolisolleni joka jaksoi kannustaa ja piristää. Kun olen itse suunnitellut jotain piristää tekemistä niin hän aina ollut tukemassa suunnitelmiani ja auttanut niiden toteuttamisessa niin paljon kuin on kyennyt. Nyt olen mukana yhdistystoiminnassa ja siinä riittää puuhaa myös tänne kotiin.

[/quote]
 
pikku puutarhuri 2/36

Hei
Itse olen vielä työelämässä ja toivon mukaan kykenee olemaan ihan normaalieläkeikään saakka.
Mutta muistan, kun aikoinaan isäni jäi sairaseläkkeelle. Vaikka hän aina välillä sitä itsekin toivoi ja suorastaan rukoili, kun kivut vaivasivat ym. eipä se sitten ollutkaan kuitenkaan helppoa. Yhtäkkiä olikin tosiaan vähän niin kuin turhan panttina (omasta mielestään). Alkoholikin tuli mukaan kuvioihin. Otti paukun ja toisen olevinaan meiltä salaa..
Alettiin olla jo huolestuneitakin, kunnes sitten ensimmäinen lapseni syntyi ja hän tietysti oli hyvin otettu vaari. Kerran sitten sattui, että kun menimme yllättäen kylävisiitille ja hän halusi ottaa lapseni syliin, niin tuli sellainen parku ja huuto. Lapseni vaistosi sen, että ei ole vaari ihan ennallaan (muutaman paukun varmaankin ottanut). Se oli aika tyrmistyttävä hetki vaarille, kun hän tajusi, että jos aikoo "pitää" lapsenlastaan ja päästä lähelle hänen elämäänsä hänen on pakko ryhdistäytyä. Ja niin siinä onneksi kävi, että pikkuhiljaa siitä alkoi sopeutua eläkeläisen asemaan.
Joskus olen miettinyt, että oliko osasyynä sekin, että äitini vielä oli töissä aika pitkäänkin sen jälkeen. Ja tuliko tällainen perheen pään roolin "menettäminen". Tiedä häntä.
Mutta olen sitä mieltä, että eläkkeelle aikovien on hyvä jo hyvissä ajoin alkaa mieltää tämä tuleva oloneuvoksen rooli. Tietysti silloin kun eläkkeelle jääminen tulee yhtäkkiä, kuten sinun tapauksessasi, se on mahdotonta.
On kuitenkin hienoa, että sinulla on ollut kuitenkin niin ihana puoliso, joka on jaksanut ja ymmärtänyt olla tukenasi vaikeina hetkinä. Hattua nostan hänelle. Jokaisen tulee muistaa, että vaikka ei työelämässä kykenisi olemaan tai jos on jo jäänyt eläkkeellekin, niin jokainen ihminen on kuitenkin arvokas. Siinä täytyy vaan miettiä mihin suuntaa omat voimavaransa. Ihanaa, että olet löytänyt yhdistystoiminnan, joka tarjoaa samalla sosiaalisia suhteita, kuin suoranaista tekemistäkin.
Kaikkea hyvää sinulle.

[quote author="pikku puutarhuri" time="27.11.2009 klo 12:43"]

Hei
Itse olen vielä työelämässä ja toivon mukaan kykenee olemaan ihan normaalieläkeikään saakka.
Mutta muistan, kun aikoinaan isäni jäi sairaseläkkeelle. Vaikka hän aina välillä sitä itsekin toivoi ja suorastaan rukoili, kun kivut vaivasivat ym. eipä se sitten ollutkaan kuitenkaan helppoa. Yhtäkkiä olikin tosiaan vähän niin kuin turhan panttina (omasta mielestään). Alkoholikin tuli mukaan kuvioihin. Otti paukun ja toisen olevinaan meiltä salaa..
Alettiin olla jo huolestuneitakin, kunnes sitten ensimmäinen lapseni syntyi ja hän tietysti oli hyvin otettu vaari. Kerran sitten sattui, että kun menimme yllättäen kylävisiitille ja hän halusi ottaa lapseni syliin, niin tuli sellainen parku ja huuto. Lapseni vaistosi sen, että ei ole vaari ihan ennallaan (muutaman paukun varmaankin ottanut). Se oli aika tyrmistyttävä hetki vaarille, kun hän tajusi, että jos aikoo "pitää" lapsenlastaan ja päästä lähelle hänen elämäänsä hänen on pakko ryhdistäytyä. Ja niin siinä onneksi kävi, että pikkuhiljaa siitä alkoi sopeutua eläkeläisen asemaan.
Joskus olen miettinyt, että oliko osasyynä sekin, että äitini vielä oli töissä aika pitkäänkin sen jälkeen. Ja tuliko tällainen perheen pään roolin "menettäminen". Tiedä häntä.
Mutta olen sitä mieltä, että eläkkeelle aikovien on hyvä jo hyvissä ajoin alkaa mieltää tämä tuleva oloneuvoksen rooli. Tietysti silloin kun eläkkeelle jääminen tulee yhtäkkiä, kuten sinun tapauksessasi, se on mahdotonta.
On kuitenkin hienoa, että sinulla on ollut kuitenkin niin ihana puoliso, joka on jaksanut ja ymmärtänyt olla tukenasi vaikeina hetkinä. Hattua nostan hänelle. Jokaisen tulee muistaa, että vaikka ei työelämässä kykenisi olemaan tai jos on jo jäänyt eläkkeellekin, niin jokainen ihminen on kuitenkin arvokas. Siinä täytyy vaan miettiä mihin suuntaa omat voimavaransa. Ihanaa, että olet löytänyt yhdistystoiminnan, joka tarjoaa samalla sosiaalisia suhteita, kuin suoranaista tekemistäkin.
Kaikkea hyvää sinulle.

[/quote]
 
aluisa 3/36

Minulle sattui tapaturma töissä kun olin 58 v, olin vuoden sairaslomalla ja saman tien sitten eläkkeelle. Minä olen sopeutunut hyvin, olen nyt ollut eläkkeellä jo 3 v. tekemistä ja menemistä riittää sen minkä jaksaa. Etukäteen pelkäsin, että eläkkeelle jäänti voisi olla minulle vaikeaa, kun olin ollut niin kauan uraputkessa. Täytyy vain ajatella eteenpäin, eikä jäädä murehtimaan menneitä.
Hyviä eläkepäiviä kaikille toivottelee Aluisa

[quote author="aluisa" time="27.11.2009 klo 14:16"]

Minulle sattui tapaturma töissä kun olin 58 v, olin vuoden sairaslomalla ja saman tien sitten eläkkeelle. Minä olen sopeutunut hyvin, olen nyt ollut eläkkeellä jo 3 v. tekemistä ja menemistä riittää sen minkä jaksaa. Etukäteen pelkäsin, että eläkkeelle jäänti voisi olla minulle vaikeaa, kun olin ollut niin kauan uraputkessa. Täytyy vain ajatella eteenpäin, eikä jäädä murehtimaan menneitä.
Hyviä eläkepäiviä kaikille toivottelee Aluisa

[/quote]
 
allinlapsi 5/36

Mielenkiintoista, miten erilaisia me olemme. Se juuri onkin elämän suola. Itse annoin itselleni luvan jäädä eläkkeelle 62-vuotiaana. Sitä ennen olin 2 vuota osa-aikaeläkkeellä eli totuttelin eläkkeelläolemiseen. Tein 60% työaikaa, käytännössä olin maanantaisin ja perjantaisin "eläkemuorina". Aika hyvä viikonloppu! Siitä olikin sitten helppo vierähtää koko eläkkeeseen. Totta kai se vaikutti eläkkeeni suuruuteen, muttei kovin pahasti. Päätin panostaa elämisen laatuun enkä ole katunut. Nyt voin aivan kuten sinäkin, Kukka, keskittyä harrastuksiini. Lapsenlapsia minulla ei vielä valitettavasti ole, mutta 2 vilkasta koiraa. Muutin maalle eläkepäivien viettoon ja elämmekin täällä metsien ja peltojen keskellä. Rahasta on välillä vähän tiukkaa, mutta kai se siitä. Täytyy opetella uudestaan huushollaamaan kuten silloin, kun lapset olivat pieniä. Töihin en kaipaa vaikka minulla olikin todella kiinnostava työ. Aika aikaa kutakin.
Rauhallista joulunodotusta kaikille!
Allinlapsi

[quote author="allinlapsi" time="10.12.2009 klo 19:05"]

Mielenkiintoista, miten erilaisia me olemme. Se juuri onkin elämän suola. Itse annoin itselleni luvan jäädä eläkkeelle 62-vuotiaana. Sitä ennen olin 2 vuota osa-aikaeläkkeellä eli totuttelin eläkkeelläolemiseen. Tein 60% työaikaa, käytännössä olin maanantaisin ja perjantaisin "eläkemuorina". Aika hyvä viikonloppu! Siitä olikin sitten helppo vierähtää koko eläkkeeseen. Totta kai se vaikutti eläkkeeni suuruuteen, muttei kovin pahasti. Päätin panostaa elämisen laatuun enkä ole katunut. Nyt voin aivan kuten sinäkin, Kukka, keskittyä harrastuksiini. Lapsenlapsia minulla ei vielä valitettavasti ole, mutta 2 vilkasta koiraa. Muutin maalle eläkepäivien viettoon ja elämmekin täällä metsien ja peltojen keskellä. Rahasta on välillä vähän tiukkaa, mutta kai se siitä. Täytyy opetella uudestaan huushollaamaan kuten silloin, kun lapset olivat pieniä. Töihin en kaipaa vaikka minulla olikin todella kiinnostava työ. Aika aikaa kutakin.
Rauhallista joulunodotusta kaikille!
Allinlapsi

[/quote]
 
petranella 6/36

Olen ollut n 3 vuotta eläkkeellä. Olin terveydenhuoltoalalla ja jäin valitsemani vanhan eläkejärjestelmän mukaisesti
eläkkeelle vähän alle 61 v. Työtehtäväni olivat muuttunet viimeisinä vuosina siten, että jouduin aivan uudenlaises-
ten haasteiden eteen. Olin niistä innostunut ja selviydyin hyvin, koska samalla voin hyödyntää pitkää työkokemus-
tani. Koska eläkeikäni oli selvä, saatoin valmistautua eläkkeelle jääntiin monella tavalla, asennoitumisen, työnoh-
jauksen ja työjärjestelyiden kautta. Kaikki siis piti olla mahdollisimman hyvin ennakoitua. Elämäntilanteeni oli
muuttunut siten, että olin tavannut uuden kumppanin, jonka kanssa suunnittelimme yhteistä elämää. Jäin siis
eläkkelle hyvässä jamassa, niin siis luulin. Ensimmäinen puoli vuosi meni helpotuksessa ja ilossa, ettei tarvinnut
lähteä, sai tehdä, mitä halusi ym. Uusi kumppani oli myös eläkkellä, ja se helpotti paljon oloani.Lapsenlapsiani
tapasin usein, ja he toivat elämääni suurta iloa. Sitten alkoivat vanhat työasiat vaivat, kaivelin kaikkea mennyttä, tapasin työtovereitani, puhuin paljon ym. Onneksi paras työkaverini oli myös eläkkellä, hänen kanssaan saatoin jauhaa asioita. Työssäolevat sulkivat minut maailmastaan pois, josta tietenkin loukkaannuin. Tottakai nyt ymmärrän, ettei heitä kiinnostanut minun eläkkeelle jäämis prosessini, heillä oli kädet täynnä työtä. Tyhjyyden, merkitsemät-
tömyyden ja arvottomuuden tunteet olivat suuret.Ikään kuin minua ja työpanostani sekä saavutuksiani ei olisi koskaan ollut. Tätä jatkui pitkään, välillä harkitsinterapeutista apuakin, sairastelin kaikenlaista ym. Vähitellen alkoi helpottaa. Työasiat jäivät taka-alalle, tapahtumat ja tunteet himmenivät ja jotenkin sain itse kiinni siitä, että mikä työpanokseni oli ollut. Nyt kolmen vuoden jälkeen työasiat ja työtoverit ovat osa menneisyyttäni, en haikaile enkä kaipaa mitään,mikä jäi taakse, mutta tärkeätä ja arvokasta se on ollut. Eläkkelle jääminen on ollut tosi vaativa ja
iso prosessi, paljon isompi kuin olin osannut odottaa, vaikka valmistauduinkin. Mielestäni eläkkelle jäämisen kaik-
kinaisia merkityksia ja vaikutuksia pitäisi enemmän puhua. Eläkkellä oleminen on oikein mukavaa, kun on käynyt
kaiki vaiheet läpi.

[quote author="petranella" time="10.12.2009 klo 20:28"]

Olen ollut n 3 vuotta eläkkeellä. Olin terveydenhuoltoalalla ja jäin valitsemani vanhan eläkejärjestelmän mukaisesti
eläkkeelle vähän alle 61 v. Työtehtäväni olivat muuttunet viimeisinä vuosina siten, että jouduin aivan uudenlaises-
ten haasteiden eteen. Olin niistä innostunut ja selviydyin hyvin, koska samalla voin hyödyntää pitkää työkokemus-
tani. Koska eläkeikäni oli selvä, saatoin valmistautua eläkkeelle jääntiin monella tavalla, asennoitumisen, työnoh-
jauksen ja työjärjestelyiden kautta. Kaikki siis piti olla mahdollisimman hyvin ennakoitua. Elämäntilanteeni oli
muuttunut siten, että olin tavannut uuden kumppanin, jonka kanssa suunnittelimme yhteistä elämää. Jäin siis
eläkkelle hyvässä jamassa, niin siis luulin. Ensimmäinen puoli vuosi meni helpotuksessa ja ilossa, ettei tarvinnut
lähteä, sai tehdä, mitä halusi ym. Uusi kumppani oli myös eläkkellä, ja se helpotti paljon oloani.Lapsenlapsiani
tapasin usein, ja he toivat elämääni suurta iloa. Sitten alkoivat vanhat työasiat vaivat, kaivelin kaikkea mennyttä, tapasin työtovereitani, puhuin paljon ym. Onneksi paras työkaverini oli myös eläkkellä, hänen kanssaan saatoin jauhaa asioita. Työssäolevat sulkivat minut maailmastaan pois, josta tietenkin loukkaannuin. Tottakai nyt ymmärrän, ettei heitä kiinnostanut minun eläkkeelle jäämis prosessini, heillä oli kädet täynnä työtä. Tyhjyyden, merkitsemät-
tömyyden ja arvottomuuden tunteet olivat suuret.Ikään kuin minua ja työpanostani sekä saavutuksiani ei olisi koskaan ollut. Tätä jatkui pitkään, välillä harkitsinterapeutista apuakin, sairastelin kaikenlaista ym. Vähitellen alkoi helpottaa. Työasiat jäivät taka-alalle, tapahtumat ja tunteet himmenivät ja jotenkin sain itse kiinni siitä, että mikä työpanokseni oli ollut. Nyt kolmen vuoden jälkeen työasiat ja työtoverit ovat osa menneisyyttäni, en haikaile enkä kaipaa mitään,mikä jäi taakse, mutta tärkeätä ja arvokasta se on ollut. Eläkkelle jääminen on ollut tosi vaativa ja
iso prosessi, paljon isompi kuin olin osannut odottaa, vaikka valmistauduinkin. Mielestäni eläkkelle jäämisen kaik-
kinaisia merkityksia ja vaikutuksia pitäisi enemmän puhua. Eläkkellä oleminen on oikein mukavaa, kun on käynyt
kaiki vaiheet läpi.

[/quote]
Hyvämieli
Hyvämieli 7/36

kukka

Oletko potenut eläkemasennusta?
Minä olen PÄÄSSYT eläkkeelle masennuksen ja vaikeiden fyysisten vaivojen vuoksi.
Siksi onkin mielenkiintoista lukea kokemuksista, jotka on aiheuttanut masennusta silloin kun on jäänyt eläkkeelle.
Itselleni oli yli 30 vuoden työrupeaman jälkeen äärimmäisen suuri helpotus, kun sain eläkkeen.
Masennuksen oireet on kulkenut mukana, mutta haittana ne ei juurikaan ole enää olleet, eihän tarvitse lähteä työelämän oravanpyörään enää mukaan. Onneksi.
Nyt on aikaa elää itselle, perheelle, lapsenlapselle ja omille harrastuksille.
Elän elämäni antoisinta ja rikkainta vaihetta. Arvostan juuri tätä vaihetta ja ammentaa voimani tästä.
Työelämä ei kuitenkaan antanut niin paljon hyvää, verrattuna tähän aikaan elämässäni.
Näin vähän yli viisikymppisenä minulla on rikkaat ja antoisat eläkevuodet ja otan niistä kaiken irti, nauttien.

Mukavaa kun koet elämän antavan sinulle hyviä eläkepäiviä. Älä enä ajattele masennustasi, vaan iloitse kaikesta siitä mitä mukavaa ja iloista ympärilläsi tapahtuu. Ajattele harkiten masennuksen aiheuttamia oireita ja vertaa mistä kaikesta olet päässyt tasolle, jolloin ilo on astunut elämääsi oravanpyörän jälkeen. Anna itsellesi aikaa olla oma itsesi ja rakastettava sellainen.

[quote author="Hyvämieli" time="10.12.2009 klo 20:44"]

[quote author="kukka"]
Oletko potenut eläkemasennusta?
Minä olen PÄÄSSYT eläkkeelle masennuksen ja vaikeiden fyysisten vaivojen vuoksi.
Siksi onkin mielenkiintoista lukea kokemuksista, jotka on aiheuttanut masennusta silloin kun on jäänyt eläkkeelle.
Itselleni oli yli 30 vuoden työrupeaman jälkeen äärimmäisen suuri helpotus, kun sain eläkkeen.
Masennuksen oireet on kulkenut mukana, mutta haittana ne ei juurikaan ole enää olleet, eihän tarvitse lähteä työelämän oravanpyörään enää mukaan. Onneksi.
Nyt on aikaa elää itselle, perheelle, lapsenlapselle ja omille harrastuksille.
Elän elämäni antoisinta ja rikkainta vaihetta. Arvostan juuri tätä vaihetta ja ammentaa voimani tästä.
Työelämä ei kuitenkaan antanut niin paljon hyvää, verrattuna tähän aikaan elämässäni.
Näin vähän yli viisikymppisenä minulla on rikkaat ja antoisat eläkevuodet ja otan niistä kaiken irti, nauttien.[/quote]
Mukavaa kun koet elämän antavan sinulle hyviä eläkepäiviä. Älä enä ajattele masennustasi, vaan iloitse kaikesta siitä mitä mukavaa ja iloista ympärilläsi tapahtuu. Ajattele harkiten masennuksen aiheuttamia oireita ja vertaa mistä kaikesta olet päässyt tasolle, jolloin ilo on astunut elämääsi oravanpyörän jälkeen. Anna itsellesi aikaa olla oma itsesi ja rakastettava sellainen.

[/quote]
 
mummo61v 8/36

Poden koko ajan! Olin riemuissani n. 2 kk jäädessäni 60 vuotiaana, mutta sitten työnarkomaanille iski syyllisyys, joka ei ole helpottanut,koska olisin voinut jatkaa 68-vuotiaaksi, kuten olin suunnitellut. Minuun iski väsymys päivittäisen pitkän työmatkan ajamiseen kelillä kuin kelillä (julista kulkuneuvoa ei käytettävissä) ja kun oli mahdollisuus jäädä niin jäin.

[quote author="mummo61v" time="14.12.2009 klo 18:53"]

Poden koko ajan! Olin riemuissani n. 2 kk jäädessäni 60 vuotiaana, mutta sitten työnarkomaanille iski syyllisyys, joka ei ole helpottanut,koska olisin voinut jatkaa 68-vuotiaaksi, kuten olin suunnitellut. Minuun iski väsymys päivittäisen pitkän työmatkan ajamiseen kelillä kuin kelillä (julista kulkuneuvoa ei käytettävissä) ja kun oli mahdollisuus jäädä niin jäin.

[/quote]
Hyvämieli
Hyvämieli 9/36


Poden koko ajan! Olin riemuissani n. 2 kk jäädessäni 60 vuotiaana, mutta sitten työnarkomaanille iski syyllisyys, joka ei ole helpottanut,koska olisin voinut jatkaa 68-vuotiaaksi, kuten olin suunnitellut. Minuun iski väsymys päivittäisen pitkän työmatkan ajamiseen kelillä kuin kelillä (julista kulkuneuvoa ei käytettävissä) ja kun oli mahdollisuus jäädä niin jäin.

Ajattelepas tarkkaan mitä sinä podet? Voisiko se olla tunne siitä, että sinua ei enää tarvita, vaan joku muu voi korvata sinut suoriutumalla samoista töistä? Onko työmatkasi todellinen väsymyksen syy?
Nyt sinulla on mahdollisuus hakea lähempää vaikka osaaikaista työtä tai vapaaehtoistoimintaan liittyvää harrastusta.
Työnarkomaanille löytyy tekemistä ilman syyllisyyden tunnetta.
Katso ympärillesi ja huomaa mitä kaikkea voisitkaan tehdä ilman työmatka rasitteita!

[quote author="Hyvämieli" time="14.12.2009 klo 19:57"]

[quote]
Poden koko ajan! Olin riemuissani n. 2 kk jäädessäni 60 vuotiaana, mutta sitten työnarkomaanille iski syyllisyys, joka ei ole helpottanut,koska olisin voinut jatkaa 68-vuotiaaksi, kuten olin suunnitellut. Minuun iski väsymys päivittäisen pitkän työmatkan ajamiseen kelillä kuin kelillä (julista kulkuneuvoa ei käytettävissä) ja kun oli mahdollisuus jäädä niin jäin. [/quote]
Ajattelepas tarkkaan mitä sinä podet? Voisiko se olla tunne siitä, että sinua ei enää tarvita, vaan joku muu voi korvata sinut suoriutumalla samoista töistä? Onko työmatkasi todellinen väsymyksen syy?
Nyt sinulla on mahdollisuus hakea lähempää vaikka osaaikaista työtä tai vapaaehtoistoimintaan liittyvää harrastusta.
Työnarkomaanille löytyy tekemistä ilman syyllisyyden tunnetta.
Katso ympärillesi ja huomaa mitä kaikkea voisitkaan tehdä ilman työmatka rasitteita!

[/quote]
 
mummo61v 10/36

Joopa, alkuun menin kuin duracell-pupu, kunnes tekeminen alkoi hiipua. Töissä ollessa en kerinnyt harrastaa mitään muuta kuin käydä kotona nukkumassa ja sosiaalinen kanssakäyminen kotipaikkakunnallani oli hiipunut viimeisen 9 vuoden aikana. Viikon loput meni lepäämiseen. Sinänsä nyt on hienoa, että nyt on ollut mahdollisuus tutustua kunnolla lapsenlapsiin ja pystymme tarvittaessa lähtemään heidän luo lyhyen varoitusajan sisällä (välimatka on useampi sata kilometriä). Onhan tässä ollut opettelemista tehdä kotityöt itse, koska siivoamiset, leipomiset ym ostin aikaisemmin palveluna ja muut kotityöt hoiti eläkkeellä oleva mieheni. Ratkasuuni vaikutti kyllä myös se, että mieheni oli päätöstä tehdessäni aika huonossa kunnossa ja mietin, että onko meillä enää kovin paljon aikaa olla yhdessä. Onneksi hänen kuntonsa on taas parempi. Harrastamme liikuntaa paljon eri muodoissa ja odottelen innolla taas pohjoisen hiihtoreissua. Kaikken parasta on aamuisin, kun ei tarvitse kello tuijottaa, että koska pitää lähteä. Saa aamupalansa syödä ja lehtensä lukea rauhassa. Kun vain oppisin vielä olemaan aikatauluttamatta itseäni, koska nythän ei tarvitse asioita tehdä kellon mukaan. Oppia olemaan ohjelmoimatta itseään. Kyllä kait se siitä.

[quote author="mummo61v" time="28.12.2009 klo 18:31"]

Joopa, alkuun menin kuin duracell-pupu, kunnes tekeminen alkoi hiipua. Töissä ollessa en kerinnyt harrastaa mitään muuta kuin käydä kotona nukkumassa ja sosiaalinen kanssakäyminen kotipaikkakunnallani oli hiipunut viimeisen 9 vuoden aikana. Viikon loput meni lepäämiseen. Sinänsä nyt on hienoa, että nyt on ollut mahdollisuus tutustua kunnolla lapsenlapsiin ja pystymme tarvittaessa lähtemään heidän luo lyhyen varoitusajan sisällä (välimatka on useampi sata kilometriä). Onhan tässä ollut opettelemista tehdä kotityöt itse, koska siivoamiset, leipomiset ym ostin aikaisemmin palveluna ja muut kotityöt hoiti eläkkeellä oleva mieheni. Ratkasuuni vaikutti kyllä myös se, että mieheni oli päätöstä tehdessäni aika huonossa kunnossa ja mietin, että onko meillä enää kovin paljon aikaa olla yhdessä. Onneksi hänen kuntonsa on taas parempi. Harrastamme liikuntaa paljon eri muodoissa ja odottelen innolla taas pohjoisen hiihtoreissua. Kaikken parasta on aamuisin, kun ei tarvitse kello tuijottaa, että koska pitää lähteä. Saa aamupalansa syödä ja lehtensä lukea rauhassa. Kun vain oppisin vielä olemaan aikatauluttamatta itseäni, koska nythän ei tarvitse asioita tehdä kellon mukaan. Oppia olemaan ohjelmoimatta itseään. Kyllä kait se siitä.

[/quote]
 
eerica 11/36

Hei petranella ja te toisetkin ihanat ihmiset täällä !
Taisin kirjoittaakin tästä eläkkeelle jäämisestäni jollakin toisella sivustolla, mutta haitanneeko tuo mitään, jos tännekin kirjoitan. Minulle eläkkeelle jääminen , tai oikeastaan joutuminen, oli hyvin raskas asia. Minäkin työskentelin terveydenhoitoalalla, työni oli sekä fyysisesti että psyykkisesti raskasta, sillä osastollamme oli hyvin paljon vuoteeseen hoidettavia vanhuksia ja saattohoitokin oli keskeisellä sijalla siellä. Jouduin työpaikallani myös kiusatuksi , sitä kesti pitkän aikaa ja lopulta sitten sairastuin . En tiedä, mikä aiheutti minkäkin, ihminenhän on kokonaisuus, kaikki meissä vaikuttaa kaikkeen, mutta masennuin ja puhkesi reuma. Jouduin siis jäämään työkyvyttömyyseläkkeelle. Monta vuotta olin masentunut ja tunsin itseni täysin arvottomaksi ihmiseksi. Aika on kuitenkin pikkuhiljaa parantanut nuo psyykkiset haavat, vaan kauan se kesti ja useita terapioita kävin läpi. Tämä reumahan ei parane koskaan, ainoastaan kipulääkkeillä voi oloa helpottaa. Mutta nykyään olen taas lähes se entinen , iloinen ja huumorintajuinen ihminen kuin ennenvanhaan. Harrastan kaikenlaista , aina tekee mieli oppia uutta, niinkuin nyt tämänkin netin käytönkin olen opetellut viimeisen vuoden aikana. Koen, että olen tehnyt aikoinaan arvokasta työtä ja olen nyt hyvin ansaitulla vapaalla.

[quote author="eerica" time="10.01.2010 klo 09:07"]

Hei petranella ja te toisetkin ihanat ihmiset täällä !
Taisin kirjoittaakin tästä eläkkeelle jäämisestäni jollakin toisella sivustolla, mutta haitanneeko tuo mitään, jos tännekin kirjoitan. Minulle eläkkeelle jääminen , tai oikeastaan joutuminen, oli hyvin raskas asia. Minäkin työskentelin terveydenhoitoalalla, työni oli sekä fyysisesti että psyykkisesti raskasta, sillä osastollamme oli hyvin paljon vuoteeseen hoidettavia vanhuksia ja saattohoitokin oli keskeisellä sijalla siellä. Jouduin työpaikallani myös kiusatuksi , sitä kesti pitkän aikaa ja lopulta sitten sairastuin . En tiedä, mikä aiheutti minkäkin, ihminenhän on kokonaisuus, kaikki meissä vaikuttaa kaikkeen, mutta masennuin ja puhkesi reuma. Jouduin siis jäämään työkyvyttömyyseläkkeelle. Monta vuotta olin masentunut ja tunsin itseni täysin arvottomaksi ihmiseksi. Aika on kuitenkin pikkuhiljaa parantanut nuo psyykkiset haavat, vaan kauan se kesti ja useita terapioita kävin läpi. Tämä reumahan ei parane koskaan, ainoastaan kipulääkkeillä voi oloa helpottaa. Mutta nykyään olen taas lähes se entinen , iloinen ja huumorintajuinen ihminen kuin ennenvanhaan. Harrastan kaikenlaista , aina tekee mieli oppia uutta, niinkuin nyt tämänkin netin käytönkin olen opetellut viimeisen vuoden aikana. Koen, että olen tehnyt aikoinaan arvokasta työtä ja olen nyt hyvin ansaitulla vapaalla.

[/quote]
Kommentoinnin säännöt
Tähdellä merkityt ovat pakollisia kenttiä
Kommentoidaksesi nimimerkillä kirjaudu sisään