Pieniä matkakokemuksia, jos muistat

Vierailija

Eräs

Jotenkin epätodellista oli katsella erämaassa kangastusta.

Olin aina luullut, että aurinko saa kangastukset aikaan erämaan kuumuudessa. Mutta kun niitä näkyi, vaikka lämpöasteita oli vain 17. Aurinkohan sen silloinkin aikaan sai, mutta ei siihen kuumuutta tarvittu.

Sain huomata, että on niitä olettamuksia toisillakin. Kun kerroin kokemuksestani ja näytin valokuvankin, niin tuttavani kysyi, että saitko sinä sen kuvatuksikin. Ei siis kangastus ole näköharhaa. Kuvan otin bussin ikkunan läpi ja kangastus näkyy suunnilleen suurennuslasilla katsottuna, joten ei kannata laittaa sitä tänne.

Sivut

Kommentit (166)

Vierailija

Eräs

Mielestäni erilaisia aloituksia voi olla. Tämän tarkoitin pienille jutuille, joiden ei tarvitse olla niitä unohtumattomia, mutta ehkä hieman valtavirrasta poikkeavia, kenties joitakin yksityiskohtia tai muita sirpaleita. Onhan muillakin palstoilla samasta aihepiiristä erilaisia keskusteluja.

Riitelykeskustelua en tarkoittanut aloittaa.

Vierailija

Eräs

Mikähän siinä on, että yksikään matkoihin liittyvä ketju ei pysy sopuisana. Tätä on täällä ennenkin pohdittu. Tämä aloitus oli yksi testi. Kyllä tämä vahvistaa sen, ettei matkoista voida täällä enempää kertoa kuin keskustellakaan.

Rauhoitutaan edes viikonlopuksi, kiitos. :)

Vierailija

Ei nyt vielä lannistuta, onhan tämä (toivottavasti) menossa parempaan suuntaan, kaikista törkeimmät herjaajat ovat poistuneet tai sitten siivonneet tapansa.
Muutama matkailuketju on säilynyt melko siistinäkin.

Minäkin olen katsellut kangastuksia Tunisian suola-aavikolla, siellä ne väreilivät kaukana horisontissa.
Sinänsä käsittämätön ja epätodellinen juttu.

Vierailija

Eräs

Olimme silloisessa Leningradissa ja halusimme mennä oopperaan. Turistitoimistossa kertoivat, että lippuja on, mutta nyt ei ole kuljetusta suomalaisille. Usein oli. Minä, että olisiko minkään muun ryhmän mukana. Oli bulgarialainen tyttöryhmä, jos meille sopi. Niinpä menimme bussin takaosaan, ettemme häiritsisi retkuetta.

Paluumatkalle lähtiessä meidät pysäytettiin heti bussin ovella ja ohjattiin etupenkkiin oppaan ja matkanjohtajan viereiselle penkille. Olimme vähintäänkin hämmästyneitä. Meihin suhtauduttiin hyvin kohteliaasti ja ystävällisesti. Olimme ainoat ryhmän ulkopuoliset, mutta se ei heitä haitannut. Tytöt esittivät reippaasti kuorokohtauksen oopperasta, jota olimme olleet katsomassa ja kuuntelemassa silloisessa Kirovin teatterissa. Taputimme ja kiitimme heitä.

pitulo1
Seuraa 
Liittynyt24.8.2015

Mika Waltaria Mexicossa
Kävellessäni Mexico Cityssä näin kiinnostavan pienen kirjakaupan, johon poikkesin sisään. Omistaja oli charmantti, vanhahko herrasmies, joka oli kovin kiinnostunut, mistäpäin maailmaa olin. Saatuaan tietää, että olin Suomesta, hän oli aivan riemuissaan. Kertoi lukeneensa kaikki Mika Waltarin espanjaksi käännetyt romaanit ja olevansa Waltarin suuri ihailija. Jotenkin tuli puheeksi, että olin palaamassa Suomeen parin viikon päästä mutta tulevani takaisin Meksikoon puolen vuoden sisällä. Kirjakauppias tästä innostui ja suorastaan aneli, voisinko tuoda hänelle suomenkielisen Sinuhe,eygptiläisen . Hänestä olisi hienoa laittaa se esille näyteikkunaan. Olisihan kirja peräisin Waltarin kotimaasta. Tämä oli hänelle oleellisen tärkeää vaikka suomen kielestä ei mitään ymmärtänytkään. Lupasi myös korvata vaivannäköni. Olin tietysti mielissäni, että joku näin palavasti Mika Waltaria ihaili toisella puolella Atlantin valtamerta. Onhan Waltari yksi minunkin suosikkikirjailijoistani. Niinpä sitten ostin Sinuhen ja kiikutin sen hänelle Mexicoon. Korvaukseksi hän kutsui minut päivälliselle perheensä luo. En ikinä unohda tätä ystävällistä, kultturellia perhettä ja päivällistä, jossa olin kunniavieraana. Ehkäpä joku toinen suomalainen joskus sattuu katselemaan tämän mexicolaisen kirjakaupan näyteikkunaa ja ihmettelee, miten tuo suomalainen Sinuhe on sinne joutunut.

Vierailija
pitulo

Mika Waltaria Mexicossa
Kävellessäni Mexico Cityssä näin kiinnostavan pienen kirjakaupan, johon poikkesin sisään. Omistaja oli charmantti, vanhahko herrasmies, joka oli kovin kiinnostunut, mistäpäin maailmaa olin. Saatuaan tietää, että olin Suomesta, hän oli aivan riemuissaan. Kertoi lukeneensa kaikki Mika Waltarin espanjaksi käännetyt romaanit ja olevansa Waltarin suuri ihailija. Jotenkin tuli puheeksi, että olin palaamassa Suomeen parin viikon päästä mutta tulevani takaisin Meksikoon puolen vuoden sisällä. Kirjakauppias tästä innostui ja suorastaan aneli, voisinko tuoda hänelle suomenkielisen Sinuhe,eygptiläisen . Hänestä olisi hienoa laittaa se esille näyteikkunaan. Olisihan kirja peräisin Waltarin kotimaasta. Tämä oli hänelle oleellisen tärkeää vaikka suomen kielestä ei mitään ymmärtänytkään. Lupasi myös korvata vaivannäköni. Olin tietysti mielissäni, että joku näin palavasti Mika Waltaria ihaili toisella puolella Atlantin valtamerta. Onhan Waltari yksi minunkin suosikkikirjailijoistani. Niinpä sitten ostin Sinuhen ja kiikutin sen hänelle Mexicoon. Korvaukseksi hän kutsui minut päivälliselle perheensä luo. En ikinä unohda tätä ystävällistä, kultturellia perhettä ja päivällistä, jossa olin kunniavieraana. Ehkäpä joku toinen suomalainen joskus sattuu katselemaan tämän mexicolaisen kirjakaupan näyteikkunaa ja ihmettelee, miten tuo suomalainen Sinuhe on sinne joutunut.

kiitos kertomuksista, tämäkin tosi hieno!

La mer
Seuraa 
Liittynyt24.8.2015

Pieni tarina Espanjasta ja käynnistä kirpputorilla, tai varkaitten markkinoiksi
niitä sanottiin.
Paikka oli Anteguera, pieni paikka Malagan yläpuolella. Siellä oli eräällä
myyjällä kuvan taulu Mannerheimista. Hintapyyntö oli 15 euroa, ei tullut
ostettua.
Asia jäi vaivaamaan, että olis pitänyt. Seuraavana viikonloppuna uudelleen
ja sama taulu löytyi, nyt hintapyyntö oli 12 euroa, lupasin 10 ja sillä sen
sain. Myyja kertoi kuvassa olevan "Saksalainen prinssi", Valistin myyjää,
että kuvan herra on ollut mm Suomen presidentti.
Taulu on edelleenkin tallella, onhan sillä hieman erikoinen historia.

Vierailija

Eräs

Teimme kerran katamaraanilla retken Kreetalta Santorinille siihen aikaan, kun Suomesta ei vielä sinne matkoja tehty. Etsimme yöpaikaksi pienen pensionaatin Firan laitamalta. Niinpä sitten kuljeksimme päivän saarella. Kävimme Oiassakin auringonlaskua katsomassa. Oli pimeää, kun tulimme Firaan emmekä heti muistaneet, missä yöpaikkamme oli. Ei ollut mitään karttaa eikä edes osoitetta, nuoria kun oltiin ja tykättiin, että kyllä sitä osataan.

Siinä pohdiskellessamme pieni sekarotuinen koira tuli pyörimään jalkoihimme. Se teki tomerasti tuttavuutta ja sitten lähti menemään. Minä, että mennään sen perässä, minusta se menee oikeaan suuntaan. Koira meni kuin kokenut matkaopas edellä, välillä vilkaisten taakseen. Mentiin yhden rakenteilla olevan tontinkin läpi ja meitä huvitti, että mihinkähän tässä mahdetaan mennä.

Oliko koira opastanut muitakin samaan paikkaan vai oliko sattumaa, mutta lopulta se pysähtyi majapaikkamme portille ja katseli meitä. Pahaa teki, kun ei ollut mitään millä palkita sitä. Minä kyllä rapsuttelin sitä, vaikka tiesin hyvin, ettei niin kuulu tehdä.

Vierailija

La Mer kirjoitti ostaneensa Mannerheimin taulun Espanjasta. Tuli mieleen, että olisiko se jotenkin joutunut sinne Ranskasta. Mannerheimin ex-puoliso Anastasia asui Ranskassa ja muutti sieltä lasten kanssa Amerikkaan vaikka palasikin myöhemmin Ranskaan. Ehkä myivät osan tavaroitaan ennen muuttoa. Kiehtovia nämä tarinat. Kunpa esineet osaisivat puhua...

La mer
Seuraa 
Liittynyt24.8.2015

Saimme viettää 7 talvea Espanjassa, Portugalissa ja Ranskassa, ajassa lähes 4 vuotta.
Koska oltiin erilaisia matkailijoita, karavaanareita niin tuli nähtyä paljon enemmän kuin turistimatkalla.
Näkemisen ja kokemisen nälkä oli suuri, siksi liikuimme paljon maaseudulla ja paikoissa, joissa ei turistit
käy.
Pientä vaaran makuakin oli, paljolti turvasimme mukana olleeseen saksanpaimenkoiraan, pastor
allemania, kuten siellä sanottiin. Lisäksi maalaisjärki auttoi selviytymään.-
Pieni tarina eksymisestä mustalaisleiriin. Oli huhtikuu, kotiinlähdön aika. Lähdimme Barcelonan alapuolelta
Vinaros nimisestä kaupungista. Jos matka kului hyvin niin illaksi piti ehtiä Ranskaan leirintäalueelle
La Cousta. Meillä ei mennyt hyvin, oli ruuhkia, pientä eksymistä, kuuluu asiaan. Ilta alkoi pimentymään,
olimme ohittamassa Nimes nimistä kaupunkia. Näin tien vieressä aidatun alueen, jossa oli matkailuvaunuja ja autoja.
Kysyin emännältä, ajanko tuonne, hän sanoi, aja vain. Portista sisään, käänsin auton ja vaunun ja ajoin keskelle
aluetta. Siinä ihmeteltiin, että mikäs paikka tää oikein on. Aika pian molemmat tajus, että nää on mustalaisia.
Aikamme ihmeteltyämme tuli jostain vaunusta iso tumma mies katsomaan, että ketäs me ollaan. Kansainvälisillä
käsimerkeillä kysyin, voimmeko nukkua yön täällä. Mies sanoi qui, qui, tai jotain sinnepäin ja näytti, että mihin
vain passaa jäädä. Ajoin hieman sivumpaan, otin koiran rekvisiitaksi vaunun oven, eteen, että täältä pesee...
Koira oli opetettu niin, että se käskystä haukkui, aina, kun joku liikkui lähellä vaunua, sanoin koiralle hauku.

Ilta ja yö meni hyvin, ei mitään häiriöitä. Ainoa tappio oli, että joku oli yön aikana varastanut vaunun oven edessä
olevan muovijakkaran, joka toimi askelmana. Vajaan kympin tappio, sellaisen vielä kestää.
Sieltä viitisen päivää ajoa, oltiin Lyypekissä ja sieltä laivalla Helsinkiin.

Sivut

Uusimmat

Suosituimmat

Uusimmat

Suosituimmat