Mikähän mahtaa olla tämä tuoli, en ole löytänyt siitä oikein mitään tietoa? Onkohan harvinainen tai arvokas? Takana on teksti Made in Finland Wilh. Schaumann design: Carl-Johan Boman pat. pend.
Jouni

 

Suunnittelija Carl-Johan Boman oli Bomanin huonekalutehtaan tuotannon aloittaneen Nikolai Bomanin poika, jonka isä koulutti sisustusarkkitehdiksi. Carl Johan otti Bomanin tehtaan hallintaansa 1919, mutta kysyjän tuolin hän suunnitteli Wilh. Schaumanin metsäteollisuusyhtymälle, luultavimmin joskus 1930-luvuilla paikkeilla.

Vaikka Carl-Johan Bomanista on vaikea kaivaa esiin mitään tietoja, häntä pidetään huomattavana suunnitelijana, jonka huonekaluja löytyy tänä päivänä monien kansainvälisten huutokauppatalojen design-osastojen listoilta. Hänen yksittäisten tuoliensa lähtöhinnat ovat muutamasta sadasta eurosta useisiin tuhansiin euroihin. Kysyjän tuoli on yksinkertainen, pieni huonekalu, se kuulunee hintahaitarin alapäähän.

Pat(ent) pend(ing) tarkoittaa, että tuotteelle on haettu patenttia, mutta sitä ei ole vielä kyseisen kappaleen valmistusajankohtana ehditty myöntää

Emilia-kannu.
Emilia-kannu.

Osto- ja myyntiliikkeen tämän hetken hittituotteissa näkyy 50- ja 60-lukujen palvonta sekä nuorten aikuisten kaipuu mummolaan. Lojuuko sinun nurkissasi näitä aarteita?

Viisi tavararyhmää, joista tällä hetkellä on enemmän kysyntää kuin tarjontaa ovat:

1. Emilia-astiastot

Keräilijöiden innostus ei näytä laantumisen merkkejä. Erityisesti etsitään aamupala-settiä.

Kaj Franckin suunnitteleman linjakkaan astiaston juju on mustavalkoinen, romanttinen kuvitus, johon Raija Uosikkisen sanotaan saaneen vaikutteita Amerikan-tätinsä leppoisasta elämästä. Emilia oli Arabian tuotannossa 1957–66. 

Arabian graafiset kuvioaiheet puhuttelevat  laajemminkin. Japanilaisia ja korealaisia turisteja kiinnostaa kaikki Made in Finland.  Siis nimenomaan Suomessa tehty, ei vain täällä suunniteltu.

2. Korikalusteet 

Pöydissä ja tuoleissa saa kernaasti näkyä ajan patina, kunhan liitokset ovat napakassa kunnossa.  Nostalgisen kukkapöydän suosio on kasvanut samaan tahtia viherkasvi-innostuksen kanssa.

Nainen korituolissa vuonna 1954. Kuva: Helsingin kaupunginmuseo.
Nainen korituolissa vuonna 1954. Kuva: Helsingin kaupunginmuseo.

3. Räsymatot 

Tukevaksi kudotut, vähän pidetyt ja huolella säilytetyt. Kostea ullakko ei saa matossa lemahtaa. Vahva värimaailma on plussaa.

Kysyntää on myös käsin solmituilla itämaisilla matoilla ja pohjois-afrikkalaisilla villamatoilla.  Vanhojen suomalaisten  ryijyjen käyttöä lattioilla ei ole ihan vielä hoksattu.

4. Tiikkihuonekalut 

Matala, kahdella liukuovella varustettu senkki on erityisen himoittu tv-taso. Vähäeleiset  ja sirot puukalusteet kiinnostavat muutenkin, esimerkiksi tanskalaisen Hans J. Wegnerin punostuoleista on jatkuva kysyntä.

5. Björn Weckströmin korut

Björn Weckström suunnitteli 60-luvulla kaulakorun Planetaariset laaksot. Koru nähdään mm. Tähtien sota elokuvassa Prinsessa Leian yllä. Kuva: Lapponia Jewelryn
Björn Weckström suunnitteli 60-luvulla kaulakorun Planetaariset laaksot. Koru nähdään mm. Tähtien sota elokuvassa Prinsessa Leian yllä. Kuva: Lapponia Jewelryn

Suomalaisen korutaiteen Grand Old Manin laajasta tuotannosta haluttua on kaikki: akryylista avaruushopeaan ja tulipronssista lapinkultaan.
Edullisemman hintaluokan hittejä ovat vanhat Kalevala-korut. Mitä järeämpi kääty tai solki, sitä parempi.

Asiantuntija: Jan Lindroos, Helsinki Secondhand 

Isäni ja hänen armeijakaverinsa löysivät nämä astiat hyvin pakattuina lattian alta eräästä tuvasta, jossa saksalaiset olivat majailleet Lapin sotaan asti. Milloin Arabia on tehnyt astiaston. Mikä mahtaa olla astioiden arvo? Eeva

Asiantuntija vastaa:

Astiasto on mahtanut melko tuliterä silloin, kun se on pakattu tuvan lattian alle piiloon. Koristeaihe on Maisema, jota Arabia käytti lähes sata vuotta. Näissä astioissa on leima, jota käytettiin 1932–49.

Maisemaa on tehty ainakin sinisenä, punaisena ja harmaana.

Kyseessä on 6 hengen kahvikalusto, johon (alunperin) kuuluu kahvikannu, sokerikko, kermakko ja kuusi kuppiparia pullalautasineen. Yksi kuppi ja asetti näyttäisivät puuttuvan. Kahvikalusto ei ole vallan harvinainen eikä kallis, ehkäpä 100–150 euron arvoinen, jos kuudes kuppipari on olemassa – mutta kaluston tarina on palanen historiaa.