Löysin mummolan vintiltä jokin vuosi sitten vanhan lasisen rasian. Veikkaan, että siinä olisi joskus ollut sormus riippumassa. Sisällä on punertava kangastoppaus, jonka päällä on pieni koukku. Siinä sormus on voinut roikkua. Rasia on kuin pienois lasikaappi, siinä on pieni saranallinen luukku ja se seisoo neljällä jalalla. Rasia on kymmenen senttiä korkea, kuusi senttiä leveä ja neljä senttiä syvä. Kankaan alla on metallinen taustalevy. Haluaisin tietää rasian taustaa ja arvon.Tuija

Sangen usein nämä pienet, metallista ja lasista tehdyt pikkurasiat on tehty riipukselle tai pienelle naisten kellolle. Näille ei ole sen enempää taustaa kuin se, että kellolle/korulle haluttiin sievä asumus. Kun muoviakaan ei ollut keksitty, rasiat tehtiin useimmiten fasetoidusta lasista tai kristallista ja kullatusta tai kullanvärisestä metallista.
Esineen metallisosat eivät ole kestäneet sataa vuottaan ihan alkuperäisessä kunnossa, mutta kaikkiaan rasia kyllä kertoo oman aikansa taidokkaista käsityöläisistä ja halusta aikaansaada kaunista. Mummolan rasian nykyhinta ei ole järin korkea, ehkä 20–30 euroa, joten se kannattanee säilyttää muistoesineenä menneiltä ajoilta.

Sisältö jatkuu mainoksen jälkeen
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla