Minkä arvoisia ovat lasiesineeni? Sinisen maljakon pohjassa on signeeraus Erkki Vesanto 3654, kynttilänjaloissa lukee  Riihimäen Lasi Oy Nanny Still.Sirpa

Nanny Still on ehdottomasti kuuluisampi ja suositumpi lasitaiteilija näistä kahdesta. Kynttilänjalat ovat Harlekiini-sarjaa. Niitä on olemassa myös korkeammat kynttilänjalat, joista maksetaan hiukan enemmän kuin näistä matalista – jotka puolestaan ovat sopusuhtaisuutensa vuoksi mielestäni kivammat.

Harlekiini on varsin kerätty sarja (siihen kuuluu mm. kannuja, laseja, pulloja, kulhoja). Signeeratun kynttilänjalkaparin arvo on 100–150 euroa.

Erkki Vesannon painavan, Iittalalle suunnitteleman maljakon nimi on Lappi ja päivän hinta voisi olla 50–70 euroa.

Sisältö jatkuu mainoksen jälkeen
Sisältö jatkuu mainoksen alla

50-luvulla nuoruudessani taidelasi oli melkein joka kodin esine. Lahjoiksi niitä annettiin. Ja muistan miten nuorisojoukolla teimme ikkunaostoksia. Nyt ne esineet ovat melkein antiikkia.
Kirkas lasi kuuluu suosikkeihini. Nyt ovat mm linnut ja vuosikuutiot mainioita lahjaostoksia. Ja jännittäviä uusia suuntauksia näkee mm Pohjolalta.
Sain olla seuraamassa kun puhallettiin itsensä maestron ohjaamana lintua. Olihan se aikamoinen prosessi.
Rakkaus taidelasiin ei koskaan häviä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla