Kirsti Tuokolla, 79, on pukeutumiselleen selvät sävelet. Taiteilija rakastaa nuorten katumuotia, kotimaista designia ja yllättäviä yhdistelmiä.
Kirsti Tuokon kouluaikana tyttöjen ei odotettu käyttävän housuja, paitsi jos koulussa oli liikuntaa. Kirsti ei odotuksista välittänyt.
– Vielä silloinkin, kun aloitin kuvaamataidon opettajana Orivedellä 1972, olin ensimmäinen naisopettaja, joka tuli töihin farkuissa.
Asuvalinta herätti hämmästelyä opettajainhuoneessa, Kirsti sai myöhemmin kuulla. Mutta kyllä taiteilija rakasti myös mekkoja.
– Tykkäsin silloin ja tykkään yhä 1960-luvun kotelomekoista, vaikka en enää itse halua pukeutua käsivarret paljastavaan asuun.
60-luvun taidepiireissä hiusten piti olla litteät ja sileät.
Yksi aikakauden ilmiöistä oli Kirstin inhokki.
– Jos meni 1960-luvulla kampaajalle, sai tupeeratun pallokampauksen, vaikka pyysi mitä. Ensimmäisessä porttikongissa riivin sen aina matalaksi.
Taidepiireissä hiusten piti olla litteät ja sileät.
/etlehti.fi/s3fs-public/main_media/b882554706z.1_20230517121648_000gmo5neqth.10.iptcstrip.jpg?itok=ETo--SdE)
Pukeutumisen neljä peruspilaria
Kirstin pukeutumisfilosofian peruspilareista ensimmäinen on siluetti. Siluetin päivittymisen näkee taiteilijan perusasusta, johon kuuluvat poolo, valkoinen paitapusero ja farkut. Nyt muotia on leveä siluetti: lähes hamemaiset lahkeet ja leveä paidan helma.
Toinen peruspilari ovat yllättävät yhdistelmät.
– Vaikeus on siinä, että yllättävän yhdistelmän täytyy näyttää yhtä aikaa harkitulta ja vahingolta.
Kirstin perusasuun kuuluvat poolo, valkoinen paitapusero ja farkut.
Kolmas pilari ovat kulttuuriset viittaukset, muodin semiotiikka, kuten taiteilija muotoilee. Esimerkiksi valkoinen paitapusero on Kirstistä mielenkiintoinen, koska se oli alun perin vain miesten vaate, mutta nyt sitä käyttävät kaikki sukupuolet.
Neljäs peruspilari on laadukas materiaali.
/etlehti.fi/s3fs-public/main_media/b882554706z.1_20230517121648_000gno5neqtu.10.iptcstrip.jpg?itok=UCJEk3vA)
Nautintoa ja syyllisyyttä
Asun huolelliseen valintaan saa Kirstin mielestä mennä aikaa. Vaatteiden täytyy sopia paitsi säähän ja tilaisuuteen, myös sisäiseen mielentilaan.
– Kerran tein sen virheen, että puin ylleni punaisen takkini, vaikka sinä päivänä olisin halunnut vain piiloutua. Jouduin ottamaan taksin kotiin.
"Olen erittäin tietoinen vaateteollisuuden tuhoavasta puolesta."
Ilon ja nautinnon lisäksi Kirsti kokee muodista ajoittain myös syyllisyyttä.
– Nautin, mutta samalla olen erittäin tietoinen vaateteollisuuden tuhoavasta puolesta.
Samaa ristiriitaa hän kokee taiteen tekemisestä.
– Millä minä selitän nämä pleksit, joille maalaan teokseni!
Silti Kirsti ei voisi luopua kummastakaan. Siispä hän pesee pleksejä ja käyttää niitä monta kertaa. Muodissa hän on siirtynyt lähes yksinomaan suomalaiseen muotoiluun.
Kaikkien yhteinen performanssi
Kirsti ei pidä mielenkiintoisena yhden oikean oman tyylin tavoittelua.
– Jos ihminen pitäytyy 1960-luvulla löytämässään tyylissä, hänestä on tullut monoliitti: samasta kivestä veistetty patsas, jolta puuttuu vuorovaikutus.
Patsasta Kirstistä ei tule, koska muutos ja kommunikaatio ympäristön kanssa kiehtovat häntä.
Nuorten kekseliäs tapa yhdistellä tyylisuuntauksia inspiroi Kirstiä.
Kirsti nauttii, kun saa katsella kadulla kulkevia ihmisiä. Nuorten kekseliäs tapa yhdistellä tyylisuuntauksia saa hänet inspiroitumaan.
– Muistan miten raikkaalta näytti, kun bongasin nuoren naisen bussipysäkillä yllään miesten trenssi ja Birkenstockin terveyssandaalit, Kirsti kertoo.
Katumuodin lisäksi taiteilijaa inspiroi huippumuoti, haute couture, joka on oma taidemuotonsa.
– Samalla tavalla kuin nautin kuvataiteesta ja maalaamisesta, nautin pukeutumisesta. Muoti on kuin performanssi, johon jokainen voi osallistua.
/etlehti.fi/s3fs-public/main_media/b882554706z.1_20230517121648_000gko5neqtq.10.iptcstrip.jpg?itok=5UGe8g9z)
Lue koko juttu ja katso kaikki kuvat ET-lehdestä 9/23. Tilaajana voit lukea lehden myös täältä. Jos et ole vielä ET-lehden tilaaja, tee tilaus tästä tai tutustu digilehdet.fi-palveluun.
Kirsti Tuokon tyylivinkit
Pidä silmällä nuoria
Huomaa katukuvasta nuorten uudet ideat pukeutumisessa ja ota seurantaan katutyylejä esitteleviä edelläkävijöitä. Kirsti seuraa esimerkiksi muotitoimittaja Liisa Jokisen tyylitilejä @hellooks ja @nyc_looks Instagramissa.
Hae ristiriitaa
Unohda ajatus, että asun elementtien pitäisi sopia toisiinsa. Kokeile vaikka ilmavaa yläosaa raskaiden kenkien kanssa tai yhdistä samaan asuun jotain juhlallista ja jotain hyvin arkista.
Suosi suomalaista
Huolellisesti suunniteltu ja valmistettu vaate näyttää ja tuntuu paremmalta. Samalla voit tukea suomalaista luovuutta.