Briitta Koskilehto kehuu Maria Blomqvistia, jonka ajatuksesta alkoi kutominen hyväntekeväisyyteen.
Briitta Koskilehto kehuu Maria Blomqvistia, jonka ajatuksesta alkoi kutominen hyväntekeväisyyteen.

Auttaja on onnellinen. Auttaminen lisää hyvinvointia ja terveyttä. Ainakin Helsingin Kannelmäen naapurustoon tutustuessa vapaaehtoistyön voimauttava vaikutus käy nopeasti selväksi.

Kannelmäen vanha ostoskeskus Länsi-Helsingissä eli Kantsun ostari on terminaalivaiheessa. Arkkitehti Erkki Karvisen vuonna 1959 valmistuneella ostarilla on enää pari vuotta aikaa. Tilalle tulee koteja. Lähenevästä lopusta huolimatta ostarilla tapahtuu: Kantsun Olkkarissa, korttelin yhteisessä olohuoneessa, pyörii innokasta naapurustoa. Vapaaehtoisia, valmiina auttamaan toinen toisiaan.

Näky ei ole nykysuomessa harvinainen.

– Laita vaan villasukat jalkaan, sanoo Sirpa Hanski. Eteisessä on nippu vastaneulottuja villasukkia.

Tunnelma keskellä karua ja rosoista lähiötä on maatseutumaisen kotoisa. Sirpa Hanski on luvannut opettaa villasukan kantapää teon kädestä pitäen. Moni poikkeaa sisään, kun näkee että väkeä on paikalla. Se on hengen mukaista.

Sirpa Hanski on Kantsun Olkkarin kantavia voimia ja armoitettu sukankutoja.
Sirpa Hanski on Kantsun Olkkarin kantavia voimia ja armoitettu sukankutoja.

Heti kahdeltatoista saapuu Timo, vanha Brunssan eli Kaivopuiston kundi, joka tosin on asunut Kantsussa Helsingin olympialaisista asti. Hän ei kudo, mutta seura kelpaa ja paikallishistorian näkemys tulee kaupan päälle.

Varttia yli kaksitoista paikalle pyyhältävät myös Helena ja Valto, Niko, Heidi, Maria, Kaisa, Hanna ja moni muu. Kaikille löytyy paikka sohvalta. Sekin on Kantsun olohuoneessa tärkeää: että jokaisella on mukava olla.

Kantsun Olkkari on mainio esimerkkii siitä, kuinka jokainen voi saada hyvää aikaan, kun itse tarttuu asioihin ja ongelmiin. Kuin huomaamatta syntyy yhteisö, joka saa lumipallon lailla avun liikkeelle – ilman rahaa, järjestökoneistoa tai aloitteita ja vetoomuksia. Tarvitaan vain kirkas ajatus, tahtoa, samanmielisiä ihmisiä ja uskallusta toimia.

Kahvilan vuokra 11 euroa

Briitta Koskilehto oli hellinyt ajatusta asukkaiden omasta tilasta jo kuutisen vuotta ennen kuin haaveista tuli totta.

Kun koossa oli oikea yhdistelmä väkeä, alkoi tapahtua: Sirpa Hanski piti Kantsun Neulootikkojen tapaamisia Heidi Nyrhisen Herkku-kahvilassa ostarilla. Sitä ennen hän oli jo tutustunut Kirsi Asposaloon ja Briitta Koskilehtoon, jotka molemmat ovat Kannelmäki-liikkeen aktiiveja. Yhdessä naiset ajattelivat, että nyt olisi aika.

Ja kas, kevään korvalla ostarin tyhjän parturikampaamon ikkunaan ilmestyi lappu, jossa rakennusyhtiö Pohjola Rakennus Oy tarjosi tilaa pop up –kahvilalle.

– Juuri sopiva tila meille. Keväällä puhuimme asiasta ja elokuussa allekirjoitin vuokrasopimuksen. Vuokraksi sovittiin, että me hoidamme sähkölaskun, Kirsi Asposalo kertoo.

Noin 30 neliön tila oli hirveän likainen ja tunkkainen -  siis erinomainen!

Rakennusyhtiö perussiivosi huoneiston ja maalasi tilan valkoiseksi. Markku Kelloniemi ja Ulpu Korpi tekivät ison seinämaalauksen takaseinälle.

Kun rahaa ei ollut senttiäkään, on pakko olla kekseliäs. Yhdessä maalattiin toistakymmentä eurolavaa valkoisiksi. Niistä tuli iso kulmasohva ja baaritiski keittiöön. Muut huonekalut ja valaisimet löytyivät Haagan ja Kannelmäen kierrätysryhmistä ja roskalavoilta. Vanha muovimatto ei näy, kun lattialla on kerros räsymattoja.

– Ensimmäinen sähkölasku oli 11 euroa, joten eiköhän me selvitä nämä kaksi vuotta, Kirsti Asposalo nauraa.

Isossa porukassa aina joku tietää ja osaa jotakin tärkeää.
Isossa porukassa aina joku tietää ja osaa jotakin tärkeää.

Tarpeet ovat usein pieniä

Vanhan kampaamon ovipumppu huokaa tiuhaan. Hei-hei-hei, ja taas halataan! Kiva nähdä! Sinäkin pääsit! Onko jo kahvia? Kahvikassa kilahtelee tasaisesti, se on hyvä sillä säännöllistä rahaa Olkkari ei saa mistään. Asiat ja tekijät yhdessä ilman suurempaa byrokratiaa.

Ihmisten tarpeet ovat usein pieniä, mutta heille tärkeitä. Naapuri tai tuttu voisi auttaa, jos sellaisen vain löytäisi. Ei ihme, että Kantsu-Helpistä eli naapuriavusta on tullut tärkeä osa Olkkarin ohjelmaa.

Viinikaisen Valto on käynyt auttamassa useammassakin taloudessa poran kanssa. Kohta tarvitaan miehistä voimaa jääkaapin siirtämiseen, Asposalon Niko on korjannut fillareita ja vaihtanut renkaita, Briitta Koskilehti sanoo

Olkkarin helppi toimii myös Facebookissa, mutta keskiviikkoisin pääsee kysymään apua ihan kasvotustenkin. Paikalla on melkein aina Briitta Koskilehto ja Ville Juvonen. Illassa käy yleensä 4-6 ihmistä kysymässä apua.

– Olin avajaispäivänä täällä kahvilla ja funtsin, että voisin käydä jeesaamassa Helpissä tietokoneiden kanssa .Sille on ollut tarvetta. Eniten opetan miehiä siivoamaan – tietokoneen, Ville Juvonen nauraa. 

Pakkoneuloosin oireita

– Päivää, onko tämä se Kantsun Olkkari, rouva huikkaa ovelta. Hänellä on kedässään kaksi pulleaa muovikassia. Lankoja, jos joku käsityötaitoinen tarvitsisi.

Kantsu on kuin pikkukylä. Sana kiirii, jos jotakin uutta tapahtuu. Rouva oli lukenut paikallislehdestä, että Olkkariin voisi tuoda ylimääräiset langat kotoa.

– Ihanaa! Hei, hyvät värit.

Rouvat ja neidit lajittelevat langat ja laittavat ne lankakoreihin, joita onkin jo muutama kulmasohvan alla.

Näyteikkunassa on useampi kymmenen paria sukkia ja hypistelymuhveja. Ne on neulottu lahjoituslangoista. Sukat ja muhvit jaetaan Kannelkotiin, Kannelmäen palvelutaloon Urkupillintielle sekä muille tarvitseville Kannelmäen kotihoidon kautta. Hypistelymuhvit ovat tämän kauden neulontahitti.

Maria Blomqvist luo sukkelasti silmukoita sukkiin punaisella langalla. Häneltä on lähtöisin ajatus kutomisesta hyväntekeväisyyteen.

– Olen aina kutonut liikaa. Kysyin, mihin voisin viedä sukkia ja lapasia, joita teen, ja päädyin tänne.

Kantsun kantaväki tietää, ettei auttaminen vaadi mahdottomia: tilan, yhteisen innon ja kekseliäisyyttä.

Valto Viinikainen auttaa, kun tarvitaan pientä apua kotiin.
Valto Viinikainen auttaa, kun tarvitaan pientä apua kotiin.

Riutuneet naiset, tänne!

Riutuneiden naisten virkistyskerho. Niin lukee keittiön puolella, suuressa liitutaulussa. Taululla puddataan Olkkarin tapahtumia tai kohtaamisia: tarjolla on puuhailua käsillä, kynttiläpajaa, lapsiparkki ja senioriparkki. Pienoismallejakin tehdään. 

Sirjan vietnamilainen Linh-ystävä haluaa oppia tekemään lapaset. Sirja näyttää, miten tehdään paikka peukalolle. Marian punakeltaraidallinen sukanvarsi on jo vaaksan mittainen. Kantapään tekoon hän ei tarvitse opastusta. Jos vanhat merkit pitävät paikkansa, Marian sukat ovat ikkunassa jo tiistaina.

Vähitellen väki vähenee Olkkarista, pitää ehtiä kauppaan, kummitytön synttäreille tai lähteä laittamaan ruokaa kotiin.

– Heippa ja kiitos. Keskiviikkona sitten taas, Briitta Koskilehto huikkaa.

Tulisivat ne muistuttamattakin, sen verran tärkeä paikka Olkkari jo on.

Ketä pitäisi auttaa ja miksi? Osallistu keskusteluun.

 

Suomi auttaa

Sirpa Vaaranmaa, 65, on viettänyt puolet elämästään pyörätuolissa. Aviomies jätti, mutta erotiikka ja kauneudenjano eivät hävinneet elämästä. Eikä varsinkaan huumori.

Oli kaunis ja kuuma aamu Tansanian maaseudulla vuonna 1984. Sirpa Vaaranmaa oli pienen Samuli-poikansa kanssa palaamassa Kilwasta Mtwaraan. Perhe oli Afrikassa YIT:n kehitysyhteistyöprojektissa rakentamassa maanosaan kaivoja.

Kuljettaja ajoi Landroverilla sikäläisittäinkin kovaa. Auto kierähti ympäri, ja Sirpa lensi kyydistä.

Apuun tulleet miehet puhuivat vain swahilia. Sirpa nostettiin kuorma-auton lavalle. Hänen oikea kätensä oli murtunut, jaloissa ei ollut tuntoa ja hänen oli vaikea hengittää. Pojan päästä valui verta.

– Voin niin huonosti, että hyvästelin poikani ja sanoin, että isä pitää sinusta kyllä huolta.

Toinen elämä

Helsinkiläisen rivitalon huoneisto on avara ja viehättävä. Ikkunaverhoissa leijuu ruusuja. Työhuoneen verhot ovat Lauri Tähkän suunnittelemat ja niissä lukee "Rakastan sinua". Muistitaululla on valokuva, jossa mallivartaloinen nuori nainen poseeraa keltaisissa bikineissä Afrikan hietikolla.

Nyt Sirpa Vaaranmaa pystyy jo puhumaan 32 vuoden takaisista tapahtumista kyynelehtimättä.

Onnettomuuden jälkeen hänet vietiin pieneen savikyläsairaalaan ja sieltä pienlentokoneella Dar-Es-Salamiin intialaiseen sairaalaan, jossa käsi kipsattiin. Kokovartalokipsiäkin yritettiin, mutta kipu oli niin kova, että kipsauksesta luovuttiin. Suomeen hänet lennätettiin vasta kolmen päivän kuluttua tapahtuneesta tavallisella reittilennolla.

Hän oli halvaantunut vyötäröstä alaspäin. Häneltä, joka oli koko ikänsä harrastanut tennistä, lentopalloa ja lenkkeilyä, vietiin yhtäkkiä pois kaikki fyysisyys.

Teholla maatessaan Sirpa toivoi olevansa kuollut.

– Ensimmäinen, laadukas elämäni päättyi Afrikkaan. Tämä toinen elämäni on ollut ihan persiistä. Mutta senkin kanssa olen oppinut olemaan. Mielikuvitusta kehiin ja niin paljon huumoria kuin ikinä jaksaa.

Kipu lähtee huutamalla

Sirpalle kävi kuten monelle vakavasti vammautuneelle naiselle: aviomies jätti hänet melko pian.

– Olin säälittävä reppana, paituli päällä, ei tissiliivejä. Onneksi poikani piti minua kiinni arjessa.

Samuli oli hauska ja sosiaalinen, kutsui bussikuskitkin kylään ja ehdotteli perheelle uusia isiä.

Sirpan pyörätuolin plekseissä Afrikka kulkee yhä mukana.
Sirpan pyörätuolin plekseissä Afrikka kulkee yhä mukana.

Monet konkreettiset asiat ovat kuitenkin olleet esteenä fyysisen rakkauden toteutumiselle, eikä Sirpa osaa kuvitella sen enää olevan hänelle mahdollista.

Sirpan vatsassa on reikä, josta tulee letku. Pissa valuu letkua pitkin pohkeessa olevaan pussiin. Housuissa on varmuuden vuoksi vaipat. Vatsassa on myös jääkiekon kokoinen baclofen-pumppu, joka helpottaa jalkojen spastisuutta, kramppeja. Sirpa on toiminut pari vuotta hoitovälineen valtakunnallisena vertaistukihenkilönä.

Kolme kertaa viikossa hänellä on ulostuspäivä ja siinä vessassa mukana avustaja.

– Kivuissa ei luulotautia ole olemassakaan. Alaselkääni ja alavatsaani särkee, ja välillä jalkoihin iskee salaman kaltaisia kipuja.
Musiikki toimii terapiana. Apulanta laulaa, että "kipu lähtee huutamalla, alastomana lattialla".

Välillä Sirpa antaakin huudon tulla. Tärkeä on myös Edu Kettusen kappale Saatanan kone, älä hyydy.

– Minähän en hyydy. Tarvitseeko elämän aina olla helppoa? Ei tarvitse! Sirpa sanoo.

"Henkinen yhdyntä voi olla vielä tyydyttävämpi kuin fyysinen. En usko, että haluan enää kokea fyysistä."

Miehiä ja erotiikkaa

Sirpa on toki kokenut ihastumisia, mutta.

– Ikäiseni miehet... Ei minulle riitä se, että istutaan käsi kädessä keinutuoleissa. Olen myös tottunut asumaan yksin. Ehkä yhteiselämä onnistuisi, jos miehellä olisi oma kämppä ja paljon työmatkoja ulkomaille.

Unissaan Sirpa Vaaranmaa ei ole koskaan pyörätuolissa. Hän käy lenkillä Björn Borgin kanssa tai saunoo Taneli Mäkelän kyljessä. Ja saa orgasmejakin.

– Henkinen yhdyntä voi olla vielä tyydyttävämpi kuin fyysinen. En usko, että haluaisin enää kokea fyysistä yhdyntää. Tai mistä sen tietää, jos vastaan tulisi oikein hyvä tyyppi, jolla on elämänkokemusta. Ehkä kuitenkin menisin mieluummin Kappeliin syömään Jari Sillanpään kanssa ruokalistan a:sta ö:hön ja ehdottaisin, että voisin ryhtyä hänen henkiseksi valmentajakseen.

Sirpa Vaaranmaan silmissä pilkahtaa.

Hän nauttii katsellessaan komeita miehiä. Rion olympialaisia hän katsoi lähes vuorokaudet ympäri.

– Kymmenottelija Ashton Eaton! Siinä on mies minun makuuni.

Erotiikkaa Sirpalle on jo se, että pitää itsestään huolta. Hän havahtui kiinnittämään huomiota asiaan vuonna 2003 kohdatessaan Vantaan hotellissa kreikkalaisen komistuksen. Mies osoitti pyyteetöntä huomiota, ja pari tapaili jonkin aikaa.

– Aloin pukeutua joka päivä kauniisti, käydä kampaajalla ja meikata. Esteettisyys on ollut siitä lähtien hyvin tärkeää.

Vastikään lounasravintolassa Sirpan pöytään tuli istumaan miellyttävä vanhempi herrasmies, joka sanoi Sirpan muistuttavan Katri Helenaa.

– Meillä oli pitkä ja mieleenpainuva keskustelu, joka lainehti ihmisyydestä politiikkaan. Kirjoitin päiväkirjaani: "Wau, mikä iltapäivä!"

Ei vähättelylle

Kerran viikossa Sirpa pyrkii lähtemään ulos, usein ostoskeskukseen.

– Tykkään katsella ihmisiä ja syödä ravintoloissa. Olen moottoriturpa, kova höpöttelemään kuten isäni oli. Viimeksi minulla oli hauskaa kirjakaupassa kolmen pohjoiskarjalaisen mummon kanssa.

Sirpa on ollut Jari Sarasvuon koulutuksessa Kaapelitehtaalla, ja siellä tehty aarrekartta on edelleen seinällä. Kartassa lukee, että Sirpan tavoite on pysyä hyvännäköisenä elämänsä loppuun asti.

Jari Sillanpäälle Sirpa sanoi konsertin jälkeen, että miestä on helppo rakastaa, koska hän on lavalla niin aidosti läsnä. Kumpikin alkoi itkeä. Mutta hyvää se vain teki: itku puhdistaa sielun.

– Rakastan diivoja. Ihmisen ei tarvitse vähätellä itseään, jos on jossakin hyvä.

Hulvaton tyyppi

Kriiseistä selviää vain elämällä ne läpi. Sirpa haluaisi olla vertaistukiaikuinen.

– Miksei vaikkapa sairaaloissa ole huonetta, joissa istuisi "kuuntelija"? Lääkärille tai psykiatrille voi olla vaikea puhua, mutta pelottaisiko, jos oven takana istuisin minä pyörätuolissa? Voisin olla potilaan ja asiantuntijan välikäsi. Kukaan meistä ei voi toista pelastaa, mutta jos sisällä on pienikin itu, sitä voidaan yhdessä ruokkia.

SPR:n kursseille Sirpa ei enää jaksaisi lähteä.

– Eikö muka enää osata olla kavereita ilman kursseja? Voihan kutunjuusto! Kyllä minuakin joskus vituttaa, mutta aikuinen löytää ongelmiinsa ratkaisun.

– Pyörätuoli ei ole tehnyt minusta parempaa ihmistä, vaan ne ainekset ovat olleet minussa olemassa. Haluan, että minusta jäisi sellainen muisto, että oli se Sirpa Vaaranmaa aika hulvaton tyyppi.

Lue myös: Tällainen on Sirpan päivä

Artikkeli on julkaistu ET-lehden numerossa 17/2016.

Passi ja hammasharja -ohjelmasta tutulla Tino Singhillä on nykyään yritys, joka tuottaa lapsille terveellistä ruokaa. ET:n Mitä kuuluu -palstalla kysellään tunnettujen ihmisten kuulumisia.

Passi ja hammasharja -ohjelman juontajana tutuksi tullut Tino Singh teki ohjelman jälkeen 15 vuotta töitä elintarvikkeiden markkinoinnin parissa. Vanhempi väki tunnistaa hänet yhä joskus kadulla. 

– Jos joku tarttuu minua käsipuolesta, onnittelen häntä yleensä hyvästä muistista. Onhan ohjelman viimeisten jaksojen esittämisestä kulunut jo 22 vuotta, Tino nauraa.

Tino on onnellinen siitä, että Passi ja hammasharja jätti hänelle positiivisen julkisuuskuvan. Hyvistä kontakteista ja esiintymiskokemuksesta on ollut paljon hyötyä myöhemmässäkin työelämässä.

Tärkeintä Tinon elämässä on kuitenkin isänä oleminen.

– Isyys on mullistanut elämäni. Ennen naureskelin miehille, joilla oli työpöydällään lastensa kuvia tai jotka halusivat näyttää niitä puhelimestaan. Nykyään olen yksi noista ylpeistä isistä.

Tinon poika aloitti koulun tänä syksynä.

– Hän ihan hermostui, kun yhä uudestaan kyselin, jännittääkö. Minä jännitin hänen koulunmenoaan paljon enemmän kuin hän itse.

Uusi työ terveellisen ruuan parissa

Pian poikansa syntymän jälkeen Tino alkoi pohtia sitä, minkälaista ruokaa lapsille tarjotaan. 

– Tuntui väärältä, että työtäni oli saada vanhemmat ostamaan lapsilleen vaikka mahdollisimman paljon sokerilimua, Tino toteaa.

Tinon tuttu oli tullut myös juuri isäksi. Molemmat isät ihmettelivät, miksi aikuiset saivat ravintolassa valita salaatin ja pihvin väliltä, mutta lapsille tarjottiin vain nauravia nakkeja.

– Lapsille tarjottava ruoka vaikutti huonolaatuiselta ja lihottavalta, suoraan sanottuna kauhealta kuralta. Päätimme aloittaa tuttuni kanssa yrityksen, joka tuottaisi lapsille erityisen terveellistä ruokaa, Tino kertoo.

Tino haluaa kasvattaa lapsensa neljän periaatteen mukaisesti. Ne on koottu yhdessä Helsingin yliopiston ravitsemustieteilijöiden ja lääkäreiden kanssa.

1. Ravitsemus

Tinon mielestä esimerkiksi kuidun hyödyllisyyttä lasten ruokavaliossa aliarvioidaan.

– Kuidut ovat erityisen tärkeitä lapsen ravitsemuksessa ja painonhallinnassa, sillä ne täyttävät ja antavat kylläisyydentunnetta, mutta niistä ei saa kaloreita.

2. Liikunta

– Lapsen liikkumista kannattaa tukea esimerkiksi harrastamalla hänen kanssaan tai viemällä häntä harrastuksiin.

3. Lepo

– Lepo unohdetaan liian usein lasten päivärytmistä. Jokainen lapsi tarvitsee yksilöllisen määrän lepoa palautuakseen. Uni on myös yhteydessä painonhallintaan, kasvuun, muistiin ja kehitykseen, Tino sanoo.

4. Vuorovaikutus

– Jo pienillä lapsilla, joiden vanhemmat käyttävät koko ajan älylaitteita, on todettu hidastumista kognitiivisessa kehityksessä. Vanhemmat ja isovanhemmat ovat tärkeässä osassa, kun lapsi opettelee ottamaan kontaktia ympäröivään maailmaan ja käyttämään kieltä.

Tino Singhin kuulumisia kerrotaan myös ET-lehden numerossa 19/2017.