Ruokatoimittajamme Liisa Lindell on vaikuttanut suomalaisten kotikeittiöiden elämään ja makuihin lähes 40 vuoden ajan. Ennen eläkkeelle siirtymistään Liisa kokosi mielenkiintoiset muistonsa uransa varrelta.

Kosmosta kotiin 1970-

Lautanen oli kuin taulu keskellä näyteikkunaa. Tuskin Mona Lisa olisi herättänyt enempää huomiota 1960–70-lukujen taitteessa Helsingin Kallion taloustavarakaupan kivijalkamyymälän valikoimissa.

Näyteikkuna, joka samalla oli kaupan varasto, oli varpaiden tasolla ja ahdettu täpötäyteen kaikkea mitä taloudessa tarvittiin pesualtaan tulpista ja jatkojohdoista mantelimyllyihin ja kukkamaljakoihin.

Pakkohan siihen oli aina pysähtyä. Jos joku tavara oli ostettu, tilalle oli tullut toinen eikä taatusti samanlainen. Katselin ruokalautasta – raskasta materiaalia, mustia, ruskeita ja sammaleenvihreitä raitoja.

Olihan se erilainen kuin perinteiset Arabian astiat. Niihin olin kyllästynyt, mutta en pitänyt tästä uudestakaan. Siinä oli kaksi väriä, vihreä ja ruskea, jotka olin julistanut ehdottomasti pannaan omassa tulevassa kodissani.

Tuli Liisan päivä, vastapäisessä talossa asunut opiskelukaverini tuli kahville ja toi lahjan – lautasen kulmakaupan ikkunasta. Ruokalautanen, Kosmos, Arabia, suunnittelija Ulla Procopé, koriste Gunvor Olin-Grönqvist!

Tuli hääpäivä ja Kosmoksia, tupaantuliaiset ja Kosmoksia, syntymä- ja nimipäiviä ja lisää Kosmoksia. Itse astiastohan oli tullut markkinoille jo 1963, mutta matka tehtaalta Vanhastakaupungista Kallioon oli kestänyt.

Vähitellen totuimme ja kiinnyimme toisiimme, lopulta ostelin jo itsekin niitä lisää. Astiat palvelivat vuosia, vasta astianpesukoneen tullessa ne siirrettiin autotalliin.

Katkarapuja ja kirjolohta 1980–

Kunnostauduin voileipäkakkujen tekemisessä: aluksi aivan tavallisia, lopulta jopa puolentoista metrin mittaisia jättikakkuja, jotka kokosin leipäviipaleista, kuin tiiliaidan. Täytteet toivottavasti olivat laastia pehmoisempia…

Kotona oli puolitoistametrinen lauta juuri näitä rippi-, lakkiais- ja merkkipäiväjuhliin tarvittavia kakkuja varten. Täytteet vaihtelivat, mutta alimmaiseen kerrokseen levitin aina raejuustolla kevennettyä munavoita. Se oli sopivan tiivistä isonkin kakun jalustaksi.

Muihin väleihin tein tilanteen ja syöjien mukaan tonnikala-, savukala- ja kasvissalaattia. Sitten sivelin kakun kermavaahdolla pehmennetyllä majoneesilla ja ladoin päälle kekokaupalla katkarapuja tai graavikalaa.

Voileipäkakku kuului perhejuhliin siinä kuin täytekakku ja kahvikin. Sen olisi voinut myös tilata kaupasta, jolloin se olisi ollut jo sievästi leikattu parin sentin viipaleiksi.

Laskin kotoista voileipäkakkua vähintään 10 senttiä vierasta kohden, mutta se ei aina riittänyt. Tuttavapiirillä oli sen verran hyvä ruokahalu, että usein loppuillasta haettiin leivänkantit ja täytteiden rippeet esiin ja syötiin nekin.

Katkaravut olivat lapsuudessani harvinaista herkkua enkä muista maistaneeni niitä kuin muutaman kerran. Lasipurkista poimitut vaaleanpunaiset äyriäiset maistuivat suolaisilta, hyviltä kylläkin, mutta olivat kalliita.

Valintalo ryhtyi tuomaan maahan pakastettuja katkarapuja 70-luvulla ja niin ne valloittivat meidänkin keittiömme. Katkoja löytyi piirakoista, paahtoleipien päältä, salaateista, keitoista, kastikkeista.

Tuuppasin niitä uunikalan kupeeseen, kuumaan valkosipuliöljyyn, avokadojen puolikkaisiin, hyvä etten kaurapuuron silmäksi.

Kirjolohesta tuli toinen suosikkini. Sitä oli niin usein, että naureskelin lasteni saavan kohta evät selkäänsä. Radion viikonlopun ruokavihjeissäkin ehdotin niin usein kirjolohta, että muutama kuuntelija jo hermostui.

Vieläkin voisin vaikka unesta herätettynä ladella ulkomuistista: Osta kokonainen kirjolohi, saat kolme ateriaa. Leikkaa niskakohdasta poikittain pihvejä, paista ne yhdelle aterialle. Lopun kalan suositin graavattavaksi tai paistettavaksi ja ruodoista ja päästä piti tietysti keittää kunnon soppa.

Kalat myytiin perattuina mutta kokonaisina. Valmiista kalafileistä ei vielä kukaan uneksinutkaan. Niitä kävimme koko perheen voimin ihmettelemässä Tukholman halleissa – laiskoja nuo ruotsalaiset, kalat fileinä ja perunatkin valmiiksi pestyinä ja uudelleen turvetettuina

Kotileipurin kommelluksia 1990–

Tunnustettakoon, että en ole koskaan ollut mikään kovin innokas makeiden leivonnaisten leipoja. Kaksi hauskaa kommellusta on kuitenkin jäänyt vuosien varrelta mieleen.

Satunnaisen hulluuden puuskassa sain päähäni kokeilla struudelin tekemistä kotona. Aitoja olin maistanut Saksan ja Itävallan matkoilla ja maku oli jäänyt mukavana mieleen.

Valmiista filotaikinasta ei silloin vielä tiedetty mitään, joten etsin ohjeen, tein taikinan, peitin olohuoneen suuren ruokapöydän puhtaalla lakanalla, jauhotin sen huolellisesti ja kaulin taikinan pöydän kokoiseksi.

Sitten rupesin löyhyttelemään levyä vielä isommaksi. Ja sehän suureni samaa tahtia kuin intoni kasvoi. Kun liepeet viistivät lattiaa, mieheni varovasti kysyi, eikö mahtaisi jo riittää.

Täytteen levitin keskelle, jossa se oli orpona kuin ajopuu merellä. Kääröksi taittelemiseen tarvittiin avuksi vielä lastenkin kädet, mutta rullahan siitä lopulta tuli. Voitelin voisulalla ja paistoin. Hyvää oli, vaan ei ole toista kertaa tehty, jauhoja kun löytyi vielä viikkojen kuluttua olohuoneen nurkista.

Oli tulossa pojan lakkiaiset ja paljon vieraita. Ajattelin, että
yhdellä kakulla selviää, kun tekee tarpeeksi ison. Uunipellillä paistettu sokerikakkulevy lepäsi suurella puulevyllä. Reunoille panin laudat, tuin ne pystyyn tiiliskivillä ja sisäpuolelle painelin leivinpaperireunuksen.

Kaikki oli hyvin, kunnes tuli jättikokoisen täytteen tekemisen aika. Puoliksi sulaneet pakastemarjat sekoittuivat hyvin kermavaahtoon, mutta jäähdyttivät sen samalla, joten liivateliuos ehti kokkaroitua sekoittaessa.

Kummipoika ihmetteli, millä olin maustanut täytteen ja minä selittelemään, että marmeladinpalojahan siellä vain…

Olen aina pitänyt leipien ja sämpylöiden tekemisestä. Taikinaan on ollut hyvä vaivata kaikki mieltä kaihertavat ajatuksetkin. Ilmeisesti niiden määrä on vähentynyt, kun iän myötä olen tullut aina vain laiskemmaksi alustamisen suhteen.

Focaccian tyyppiset peltileivät ovat mainioita, kunhan vain jotenkin saa vähän sitkoa taikinaan. Siitä vain suoraan pellille kohoamaan ja sitten uuniin.

Kahta samanlaista ei ole vielä tullut, aineita kun on hauska heitellä sormituntumalla. Mutta kun se loistoresepti joskus löytyy, sen pistän muistiin tuleville polville.

Makuja läheltä ja kaukaa 2000–

Kävin muiden ruokatoimittajien mukana Kiinassa opintomatkalla 1980-luvun alussa ja innostuin kiinalaisesta ruoanlaitosta. Siitä sitten saivat nauttia ja kärsiä niin oma perhe, ystävät kuin tuttavatkin.

Perhe tietysti kyllästyi ensin. Vastapainoksi poika ihastui ensin meksikolaiseen, sitten japanilaiseen keittiöön, tytär pastaruokiin ja muihin italialaisiin ihanuuksiin.

Nyt kun lapset ovat jo aikuisia ja ovat löytäneet ruokaa rakastavat siipatkin itselleen, ruoka-ajan lähestyessä on pidettävä kiirettä, jos aikoo ehtiä pääkokin paikalle. Syömme usein yhdessä, niin kaupungissa kuin mökilläkin.

Kun pari vuotta sitten kesämökille suunniteltiin uutta keittiötä, tila piti saada niin isoksi, että kaikki mahtuvat sinne yhtä aikaa.

Minulla on hidas lähtöno­peus, joten olen yleensä startissa viimeinen. Jäänkin sohvalle lastenlasten, Idan ja Ellan kanssa Aku Ankkaa lukemaan.

Mutta jo viime kesänä 5- ja 3-vuotiaat halusivat ihan oikei­­siin ruoanlaittopuuhiin, joten taidan jäädä yksin katsomon puolelle Mummo Ankan leipomuksia ihailemaan.

Nuorten mieltymykset ovat kokoelma makuja ja valmistustapoja maailmalta ja raaka-aineita lähitienoilta.

Tosin täytyy myöntää, että kirjolohi ja vävyn kalastamat lohi ja muut kotoiset kalat ovat edelleenkin ylivoimaisesti käytetyimmät pääraaka-aineet.

Kalat tarjotaan nyt raakana sushina, sashimina tai vain kevyesti paistettuina, viinissä haudutettuina tai savustettuna. Ennenhän oli tapana läpikypsentää kala kuin kala.

Muut tarjottavat ovat kiinni siitä, onko kukaan pesueesta tai useampikin käynyt ostoksilla Hakaniemen torilla ja hallissa ja sen läheisissä etnisissä kaupoissa. Mökkipaikan lähitienoon kaupoissa ja maatilamyymälöissä on tarjolla paikallisia bravuureita.

Jokaisella on oma lempiraaka-aineensa: lohi, mustekala, simpukat, lampaanliha, mozzarella, munakoiso, chili, ja mieluisin tapansa valmistaa se. Siitä kiire kokiksi. Hitaammat hyväksyvät.

Tuttuja kaloja ja lihoja kuluu ihan entiseen malliin, mutta sukupolvenvaihdos keittiössä merkitsee erilaista valmistus- ja maustamistapaa.

Itse himoitsen ruisjauhoissa kieräytettyjä, paistettuja tai halstrattuja silakoita. Nuoret syövät niitä kohteliaasti, mutta eivät juuri hihku innosta. Sen sijaan cevichen tapaan sitruskypsytettyinä ne luiskahtavat suihin muita mutkitta.

Rahaa, lahjakortti, koru, astioita vai jotain muuta? Rippi- tai valmistujaislahjan ostaminen nuorelle voi olla joskus hankalaa. Kysyimme nuorilta, millaisista lahjoista he ilahtuvat. ET:n toimitus vinkkaa myös, millaisia onnistuneita lahjoja olemme onnistuneet itse antamaan.

Nuoret: Jos ei rahaa, niin...

Kysyimme 14–19-vuotiailta nuorilta, millaisesta rippi- tai valmistujaislahjasta he ilahtuisivat. Suurin osa on rahan puolella: siten lahjan saaja voi valita juuri mieleisensä lahjan tai käyttää rahat esimerkiksi matkustamiseen tai suurempaan hankintaan.

Vaikka nuori olisikin esimerkiksi astioiden tarpeessa, on moni tarkka tyylistään ja haluaa itse päästä vaikuttamaan kodin tavaroiden ulkonäköön. Silloin lahjakortti on hyvä valinta, ja nuori voi käyttää sen juuri sellaisiin astioihin joista pitää.

"Lahjakortteja melkein minne vain voi aina antaa, mutta kannattaa silti tuntea lahjan saajaa vähän. Sain kerran 20 euron lahjakortin urheiluliikkeeseen, osui väärälle henkilölle..." – Marika, 19 v

"Lahjakortti olisi kiva esimerkiksi Stockmannille tai Emotion-kosmetiikkaliikkeeseen. Rahaa en pyytäisi kuin vanhemmilta." – Lilja 15 v

"Hyviä kohteita lahjakortille voisivat olla sisustusliikkeet, kuten Finlayson, koska muuttaminen saattaa olla ajankohtaista pian ylppäreiden jälkeen." – Sara, 18 v

"Lahjakortti voisi olla esimerkiksi Marimekon liikkeeseen tai johonkin muuhun "hyödylliseen" kauppaan. En viitsisi pyytää valmistujaislahjaksi lahjakorttia minnekään tavalliseen liikkeeseen, kuten vaikka H&M:lle." – Ella, 15 v

Toisten mielestä on kuitenkin mukavaa antaa lahjaksi jotain muuta kuin rahaa tai lahjakortteja. Kysyimme nuorilta, mitä muuta he toivoisivat lahjaksi. Näin nuoret vastasivat:

"Rippilahjaksi pieni kultainen risti olisi kiva." – Helmi, 14 v

"Valmistujaislahjaksi haluaisin ainakin esimerkiksi astioita, kuten laseja ja lautasia. Myös lakanat ja korut ovat sopivia." - Lilja 15 v

"Sukulainen voisi antaa vaikka jonkin tietyn sarjan astioita." – Ella, 15 v

"Paras lahja olisi yhteinen matka." – Ville, 16 v

"Koruista en ikinä ole välittänyt, koska ne harvoin osuvat nappiin. Pitää tietää ihmisen lempivärit ja mistä materiaalista hän pitää. Itseni ja ystävieni perusteella luulen, että lahjaksi saatuja koruja tulee harvoin pidettyä." – Marika, 19 v

"Hyviä peruslahjoja ovat ajattomat korut ja esimerkiksi Arabian astiat. Myös yhteinen matka tai tekeminen, kuten festarit, olisi kiva lahja. Tärkeintä on kuitenkin, että jotenkin muistaa lahjansaajaa, ei niinkään itse lahja!" – Sara, 18 v

Toimitus vinkkaa: Hyväksi havaittuja lahjoja

Myös ET:n toimituksen jäsenet muistelivat, millaisia onnistuneita lahjoja ovat itse onnistuneet antamaan.

"Poikani ilahtui aikoinaan kaikista oman kodin perustamiseen liittyvistä valmistujaislahjoista: kattilat, aterimet, kahvimukit jne. Myös samppanjapullo ilahdutti!"

”Matkalahjakortti (esim. reilaus tai vastaava) on aika hyvä lahjaidea.”

"Kiva lahja on omatekoinen lahjakortti, joka oikeuttaa leffa- tai teatteri-iltaan, ravintolakäyntiin tai vaikkapa pieneen reissuun lahjan antajan kanssa. Se on kiva tapa kertoa juhlittavalle, miten mukavaa on viettää aikaa hänen kanssaan."

”Jos tiedän nuoren harrastuksen, voin ostaa lahjakortin alan liikkeeseen tai esimerkiksi Lippupalveluun.”

"Olen ostanut kahdelle kummitytölleni joka vuosi syntymäpäivälahjaksi yhden timantin (maksanut 50–100 euroa). Rippi- tai ylioppilaslahjaksi olen luvannut teettää heille korun, johon kivet laitetaan. Saavat itse vaikuttaa, millainen korusta tulee."

”Nuori ei ehkä koskaan ole syönyt kolmen tai useamman ruokalajin illallista ravintolassa. Valitse kukkarollesi sopiva ravintola ja osta lahjakortti. Voit lupautua illallisseuraksi!”

Jotta lahjasta jäisi mukava muisto, ET:n toimitus suosittelee välttämään näitä: korut, koriste-esineet, maljakot, antajan maun mukainen design, käytöksen kultainen kirja, aforismikirja.

Näitäkin voi harkita, jos lahjan saajan maku on tiedossa, tai hän on jotain näistä erityisesti toivonut. Lahjavinkkiä voi myös kysyä valmistujan vanhemmilta.

"Osa nuorista on tosi tarkkoja astioiden ja muiden esineiden tyylistä ja väreistä. Jos aikoo hankkia käyttöesineitä, on hyvä tietää, onko nuori tyylitietoinen vai suhtautuuko astioihin lähinnä välttämättöminä tarvikkeina."

Paljonko rahaa lahjaksi?

ET-lehti kysyi taannoin lukijoilta, millainen rahasumma on heidän mielestään sopiva lahja ylioppilaalle. Suurimman osan mielestä alle 60 euron summa on riittävä. 

Joka neljännes kertoi lahjoittavansa ylioppilaalle 100 euroa, ja jotkut jopa 200 euroa.

Rahalahjojen summia määrää useimmiten sukulaissuhde. Muutamat mainitsivat kyselyssä, että myös valmistuvan taloudellinen pärjääminen ja perhetausta vaikuttavat rahamäärään. 

Nuoret itse ovat samalla linjalla:

"Suvulta olisi kiva 50 euroa, perheeltä tai isovanhemmalta 100 euroa." – Marika, 19 v

"Vanhemmilta tai isovanhemmalta ehkä 100 euroa, kummeilta 50 ja ei niin läheisiltä vierailta 20–50 euroa." – Ella, 15 v

"Jokainen antaa sen verran mikä itsestä tuntuu hyvältä ja mihin on varaa. Harva tulee muistelemaan, että kuka vieras antoi minkäkin verran." – Sara, 18 v

Lue myös: Näin annat rahaa ja sijoituksia lahjaksi lapsenlapselle – 8 vinkkiä

Jakkaranpäällys syntyy helposti. Leikkaa yhdeksän ruutua ja neljä sivukaitaletta, sitten vain surauttelemaan.
Jakkaranpäällys syntyy helposti. Leikkaa yhdeksän ruutua ja neljä sivukaitaletta, sitten vain surauttelemaan.

Värikkäiden puuvillakankaiden paloista saat nätin hupun mökkijakkaralle. Samalla tekniikalla voi ommella tyynynpäällisen tai vaikka ison peiton.

Tarvitset:

  • Puuvillakankaiden paloja
  • Ompelulankaa
  • Sakset
  • Viivoitin
  • Kynä
  • Nuppineuloja
  • Silitysrauta
  • Ompelukone

Tee näin:

1. Leikkaa kankaista 9 neliötä. Kuvan neliö on 12 x 12 cm, sisältäen saumavarat. Tarkista koko omaan jakkaraasi sopivaksi. Sommittele tilkut 3 x 3 neliön ruudukoksi. Ompele ne 3 neliön kaitaleiksi oikeat puolet vastakkain 0,5 cm:n saumanvaralla. Silitä saumanvarat auki.

2. Neulaa kaksi kaitaletta op:t vastakkain, varmista, että ruutujen kulmat osuvat kohdakkain. Ompele kaitaleet yhteen 0,5 cm:n saumanvaralla ja silitä saumanvarat auki. Ompele 3. kaitale toisen kaitaleen (toiseen) reunaan. Nyt kaitaleet on ommeltu ruudukoksi.

3. Leikkaa jakkaran sivuille 13 cm leveät eriväriset kaitaleet. Kaitaleen pituus on ruudukon pituus + 4 cm. Neulaa kaitaleet ruudukon sivuille op:t vastakkain, jätä saumanvarat päihin. Ompele ruudukon kulmaan saakka. Ompele sitten sivukaitaleiden päät yhteen = jakkaran kulma. Taita lopusi alareunaan 2 x 1 cm:n päärme nurjalle ja ompele reunasta.

Huom! Ennen kuin ompelet hupun kulmat, varmista, että hupun saa jakkaran päälle ja siitä pois sujuvasti. 

Ohje on julkaistu ET-lehden numerossa 11/2017.