Viidakon poikki on viritetty riippusiltoja.
Viidakon poikki on viritetty riippusiltoja.
Perhoset liihottavat Catarata La Pazin luonnonpuistossa.
Perhoset liihottavat Catarata La Pazin luonnonpuistossa.
Seikkailu Sarapiqui-virralla voi alkaa.
Seikkailu Sarapiqui-virralla voi alkaa.
Kahvitiloilla voi seurata kahvinviljelyn arkea. Retket alkaen 17 €.
Kahvitiloilla voi seurata kahvinviljelyn arkea. Retket alkaen 17 €.
Sarapiqui-jokiretkellä voi kohdata kaimaanin.
Sarapiqui-jokiretkellä voi kohdata kaimaanin.

Costa Rica keikkuu onnellisuustutkimusten kärjessä. Matkailija viedään varmasti viidakkoon, sillä Väli-Amerikan pieni ihme luottaa ekomatkailuun.

Vihreä seinä elää. Huojuu, suhisee ja tiputtelee kimaltelevia kastehelmiä. Pesuvatia leveämmät jättiläislehdet limittyvät toisiinsa. Rinteeltä niiden takana roikkuu lisää ­lehtiä. Liaanien, saniaisten ja sammaltuneiden puunrunkojen muuri jatkuu yhä ylöspäin, jonnekin missä ehkä pilkottaa taivas.

Costaricalaisen sademetsän seinä on ­aukoton. Siitä ei mahdu läpi kuin muurahainen. Muttei sentään tämä valtava karvainen jötikkä, jonka Selva Verden luonnonsuojelualueen eräopas nostaa esiin varovasti pitkän tikun päässä.

– Sitä kutsutaan luotimuurahaiseksi. Purema tyrmää kuin laukaus. Tekee kipeää muttei ole vaarallinen, hän selittää.

Varotaanpa siis nojaamasta kiemuraisiin puunrunkoihin, jotka kaartuvat kapean sademetsäpolun molemmin puolin. Juuri niiden tyviin ja juurakoihin nämä elävät ammukset rakentelevat pesiään.

Tuossa niitä kulkeekin yli polun kotia kohti. Pitkän jonon jokainen pistiäinen kantaa itseään suurempaa vihreää lehteä pesän tilkkeeksi. Kolmionmuotoisten lehtiensä kanssa vaappuva joukko näyttää kuivalle maalle eksyneiltä minisurffaajilta.

Costa Rica vastasi Brasiliassa viime kesän jalkapallon MM-kisojen ehkä suurimmasta yllätyksestä. Ihmeitä täynnä, pieniä ja suuria, on myös Costa Rican luonto. Suomea seitsemän kertaa pienemmässä keskiamerikkalaisvaltiossa kasvaa jo orkideoita yli 1 200 erilaista. Puulajeja on saman verran. Lintu-, matelija-, nisäkäslajeja löytyy sadoittain.

Olemme keskellä yhtä maailman rikkainta luontoelämystä, vain muutaman kilometrin päässä hotelliltamme. Lakkaan kiusaamasta itseäni: en enää yritä ­tunnistaa ja tajuta kaikkea näkemääni, vaan vain nautin.

Tulivuorta alas syöksyvä vesiputous kohisee jossain kauempana. Kohinaan sekoittuu sirinää, vikinää, litinää, kimakkaa kiljahtelua, karvaita ja huumaavan makeita tuoksuja, linnun nokkien liikettä ja punaisten sammakoiden hyppyjä. Kun Selva Verde tarjoaa parastaan, kaikki aistit ovat täystyöllistettyjä.

Tuijotan suurta leguaania, joka kerää viidakon ­aukealla aurinkoenergiaa harmaan kyhmyisen nahkansa läpi. Se ­katsoo ­takaisin rävähtämättömin liskonsilmin.

Otuksella on mittaa ja ­muotoa kuin esihistoriallisella hirmuliskolla. Ei ihme, että Jurassic Park -­kirjan dinosauruspuisto sijaitsee juuri Costa Ricassa – rikkaalla ­rannikolla, kuten löytöretkeilijä Kristoffer Kolumbus paikan luonteen tiivisti viitisensataa vuotta sitten.

Ekoturismi on luontoa kunnioittavaa matkailua. Samalla se antaa matkakohteen asukkaille paremmat eväät suojella luonnonvarojaan ja saada niistä toimeentulonsa. Kaikki ekoturismina mainostettu ei ole sitä, mitä luvataan, mutta Costa Ricassa määrite saa jopa enemmän katetta kuin voi toivoa.

Costa Rica päätti 1980-luvulla nostaa luontomatkailun avaintuotteekseen kahvin tilalle. Nykyisin maassa on luonnonsuojelualueita ja kansallis­puistoja enemmän kuin missään muussa maailman valtiossa kokoon ja asukas­lukuun suhteutettuna: neljäsosa maapinta-alasta.

Ihmiset kertovat kysymättä, mitä mikäkin asia tarkoittaa luonnon kannalta, miltä tulevaisuus näyttää ja miksi näin toimitaan. Meidänkään oppaamme ei kuitenkaan paasaa vaan kertoo hauskasti tukaaneista, leguaaneista, laiskiaisista ja lääkeyrteistä. Monesta asiasta, joita en kohta enää muistakaan. Mutta täällä ne ovat, lähellä Nicaraguan rajaa ja Karibianmeren rannikkoa, Selva Verden siimeksessä.

Pura vida, tervehdimme toisiamme, kun lähdimme ­patikoimaan.

Costaricalaisten yleisin tervehdys tarkoittaa tilanteesta riippuen moi, kiitos tai kaikki ookoo. Sananmukaisesti käännettynä lausahdus ­merkitsee puhdasta elämää. Mikäpä sopisi paremmin juuri tänne?

Tukaani rääkäisee pura vidan jostain yläilmoista. Ääni on terävä ja rähisevä muttei riidanhaluinen. Tuijotamme oksistoon, missä ­suurten lintujen nokat hehkuvat sateenkaaren väreissä.

Niillä saisi aikaan pahaa jälkeä naapurin höyhenturkissa, mutta tukaanit tietävät, että rähistä voi tappelemattakin. Porukka napsii hedelmiä sulassa sovussa.

Samaa rääkymistä kuuntelen kuistillani hörppiessäni aamu­kahvia. Sakeaa, makeaa ja täyteläistä juomaa, josta maa on ansaitusti ylpeä.

Selva Verdessä asutaan korkeiden paalujen päälle kohotetuissa puutaloissa, joiden lattia­lankut narahtelevat mukavasti. Niin narisee myös kiikkutuoli, joka odottaa bungalowin edessä.

Talot ovat sademetsän siimeksessä, ja viidakko ulottuu kuistille. ­Viidakkopolut ovat katettuja, jotta sadekuurot eivät haittaisi ­vaeltajaa. Polut vievät päärakennukselle, jossa on majatalon vastaanotto, kauppa, kirjasto ja näköalaravintola.

Liki on myös sademetsiin erikoistunut ­biologinen tutkimuskeskus, joka tarjoaa ­matkailijalle tietoiskuja ja tutustumis­käyntejä luontoon.

Yläpuolella roikkuvat Barban tulivuoret, vieressä kiemurtelee leveä Sarapiqui-joki kohti Karibianmerta. Pääkaupunki San Joséen ja sen lentokentälle on kolmen tunnin ajomatka pääosin ­päällystettyä valta­tietä pitkin. Samanlaisia siistejä ja hyvin toimivia paikkoja on ­runsaasti sekä Karibianmeren että Tyynenmeren rannikkoseuduilla.

Luonnonpuistoissa voi vierailla läpi vuoden, näkymät eivät juuri muutu. Vähemmän märkää on marras–huhtikuussa.

Nyt on meneillään toukokuusta lokakuun loppuun kestävä vihreä kausi. Joka päivä sataa, mutta toisaalta luonto on rehevimmillään. Tuskin on sellaista smaragdin, mintun, sammaleen, avokadon tai ruohon­korren muotiväriä, jota viidakko ei pukisi päälleen. Inkivääri ja monet muut kasvit kukkivat polunvarsilla punaisen eri sävyissä, ­muuten vihreän ylivalta olisi täydellinen.

Matkalla bungalowista ravintolaan tuli sade rankka – hämähäkki jäi. Verkkonsa keskellä askarteleva lukki on yhtä iso kuin punainen ­sammakko lumpeenlehden eessä. Myrkyllinen vai ei? Vastausta voi hakea luontokeskuksen opastauluilta ja kirjastosta.

Yleensä tiedot ovat rauhoittavia, mutta sandaaleissa kulkemista ei suositella. Huolettomuudella on rajansa, ja raja tulee vastaan yllättäen ja äkkiä jopa matkailijan viihdekäyttöön kesytetyssä sademetsässä

Vihreällä kaudella hinnat ovat halvemmat ja matkailijoita on vähemmän. Se kannattaa ottaa huomioon, sillä hyvien uutisten viidakko­rumpu on kasvattanut Costa Ricaan saapuvien matkailijoiden määrän 20 vuodessa lähes kolminkertaiseksi. Huippusesongin aikana näkee kävijämäärän olevan monin paikoin jo lähellä sietorajaa.

Sitä paitsi matkailusesonki katkeaa jyrkemmin kuin sateet kiihtyvät. Nyt on vasta kesäkuun alku, mutta kun astun pieneen joki­purtiloon Sarapiquin satamassa, olen risteilyn ainoa matkustaja.

Uneliaan jokisataman laiturilla pitävät valtaa pojat, jotka ponnistavat toinen toistaan uljaampia hyppyjä alas sameanruskeana kiitävään virtaan. Ennen täältä lastattiin veneisiin banaaneja ja kahvia.

– Sitten kahvin hinta romahti, mutta onneksi keksittiin ekoturismi, siunailee aluksen kippari. Hän on kieppunut virtaa pitkin ja poikin kolmattakymmentä vuotta.

Vamos a ver, mennään siis katsomaan kahdestaan, mitä Sarapiquijoki tarjoaa.

Sarapiqui on kunnon sademetsävirta. Se kiemurtelee monella mutkalla yhä tiheämmäksi käyvän viidakon keskellä. Mutkan takana odottaa – mitä?

Kaikki tuntuu mahdolliselta. Melkein kuvittelen ­näkeväni elokuvaohjaaja Steven Spielbergin lavastetaikurien rakentaman Tyranno­saurus rexin kohottavan jykevää kalloaan yli latvusten, raatelijankita hotkaisuun ammollaan.

No, kohtaamme mölyapinan. Kammottavaa sekin. Korkeiden, joen yli huojuvien kapokkipuiden oksistossa mölisee. Alkuun se huvittaa, mutta lopulta toivon, että kun bungalowini lamppu tänä iltana sammuu, musta suurisuinen apina kavereineen ei oleskele lähistöllä.

Reipas kolmivarvaslaiskiainen ei piittaa mölyapinan mekastuksesta. Ruskea iso karvapallo puristaa tiukasti oksaa korkean kapokkipuun latvassa.
Reipas?

– Niin, niin, kippari vakuuttaa. Hän on nähnyt tämän sankarin vaihtavan asentoaan jo kahdesti kuluneen viikon aikana. Ensimmäisellä kerralla se käänsi päätään, toisella kylkeään. Tulkoon hurrikaani, tulivuorenpurkaus tai vedenpaisumus, täällä pysytään.

Sarapiquijoki on tuhansien kaimaanien kotikenttä, mutta kun vene puksuttaa leveään tyyneen suvantoon, vastaamme kelluu poikajoukko suurten kuorma-autonrenkaiden varassa. Jokainen uittaa sormiensa välissä veteen siimaa, jonka pienimmänkin nykäisyn tottuneet kädet tunnistavat.

Missäpä sen leppoisampaa kalastella, lämpimän virran viedessä.
Kaimaanit näyttävät saavan ujoudenpuuskan. Sujuvasti ne solahtavat rantaliejusta silmiään myöten veteen.

Leguaani ja laiskiainen kuuluvat Costa Rican ympäristöpolitiikan hyötyjiin. Molemmat ovat toki kylmäverisiä kiipeilijöitä, mutta kumpikin on sen verran jähmeä liikkeissään, ettei tulisi toimeen ilman isojen yläoksien takaamaa suojaa.

Vihreitä oksia riittää taas, sillä Costa Rican vakavat metsätuhot ovat pysähtyneet. Kun metsien osuus pinta-alasta oli 1980-luvulle tultaessa kutistunut viidesosaan, nykyisin ne kattavat taas puolet maasta.

Luonnonsuojeluohjelma on onnistunut, koska se liitettiin alusta asti koulujen opetusohjelmiin, maaseudun kehityshankkeisiin ja kaikkeen julkiseen keskusteluun.

Asenteet muuttuivat vähitellen, kun luonnosta vuosisatoja elantonsa ilman sääntöjä ja rajoituksia ottaneet ihmiset tajusivat hyötyvänsä suojelusta. Nykyisin matkailu tuottaa Costa Ricalle tuloja enemmän kuin sen aiemmat tulolähteet kahvi ja banaanit yhteensä.

Suuri osa rahoista jää paikallisille ja ohjautuu ympäristönsuojeluun. Siitä hyödymme me tilapäiset kävijätkin. Hotellien, ravintoloiden ja opastettujen vierailujen hintataso on kohtuullinen, koska voittoja ei kotiuteta maailmalle.

Costa Rica on yhteiskuntana onnistunut kaikessa, missä sen ­naapurit ovat epäonnistuneet. Muiden Väli-Amerikan valtioiden arkea ovat piinanneet diktaattorit, sotilasvallankaappaukset ja veriteot, joilla rikkaat suurtilalliset ovat pitäneet maanviljelijät ja alkuperäisväestön hiljaisina ja voimattomina.

Costa Rica sen sijaan kuuluu ainoana Latinalaisen Amerikan maana maailman valtioiden eliittikerhoon, jonka jäsenet ovat vuodesta 1950 lähtien pysyneet vakaina demokratioina. Siellä ei ole ollut armeijaa 65 vuoteen, ja sen elämänmuoto noudattelee ennemminkin pohjoismaisen hyvinvointivaltion ihanteita.

Costaricalaisia eli ticoja on melkein saman verran kuin suomalaisia, vajaa viisi miljoonaa. Heille kertyy elinikää keskimäärin 79 vuotta, ja heistä 96 prosenttia osaa lukea ja kirjoittaa.

Koulunkäynti on ilmaista yliopistoon asti. Neljä viidestä saa ilmaisen sairaanhoidon, koska heillä on sairausvakuutus. Maa nousee jatkuvasti erilaisten onnellisuus­mittausten kärkipäähän.

Minkään riidan ei pitäisi kestää kolmea päivää pitempään, ­kuuluu suosittu costaricalainen sananparsi. Costa Rica onkin ollut YK:n turvallisuus­neuvoston jäsen kolme kertaa.

Maan oma Martti Ahtisaari, presidentti Oscar Arias Sánchez sai Nobelin rauhanpalkinnon jo 1987. Mies piti Costa Ricaa puolueettomana ja Väli-Amerikan jatkuvien sisällis­sotien ulkopuolella sekä auttoi rauhanvälittäjänä El Salvadoria, Hondurasia, Guatemalaa ja ­Nicaraguaa lopettamaan väkivaltaisuutensa.

Syrjäseuduilla törmää siis todennäköisemmin laiskiaiseen kuin rosvoon. Myös siistissä ja rauhallisessa pääkaupungissa San Joséssa matkailijan riski joutua mukiloiduksi, ryöstetyksi tai huijatuksi on pienempi kuin muualla Väli-Amerikassa.

Lentokenttä on matkailukohteen käyntikortti, jonka antama ensivaikutelma säätää usein mielikuvia. San Josén nykyaikainen, puhdas lentokenttä on parhaimmillaan matkailijan toiveuni. Palvelu on ystävällistä, nopeaa ja kohteliasta, jopa huumorintajuista. Laukut tulevat äkkiä.

Maahantulokaavakkeissa ei kysytä koko sukuhistoriaa eikä passivirkailija järjestä ristikuulustelua. Pimeitä takseja ja mustanpörssin valuuttakursseja tarjoavat jobbarit puuttuvat.

Miten maa kehittyi täysin päinvastaiseen suuntaan kuin ­naapurinsa? Ticojen vakiovastaus on, että ilman armeijaa ei synny sotilaskaappauksia ja mitä vähemmän on aseita, sitä vaikeampi niillä on tappaa.

Costa Rican kehityksen alkuperäinen avain oli kuitenkin ­kurjuus. Taudit ja alkuperäisväestön vastarinta estivät pitkään ­pysyvän siirtolais­asutuksen muodostamisen. Sen synnyttyäkin uudis­asukkaat vain kituuttivat. Espanjan siirtomaaviranomaiset kutsuivat 1700-luvulla Costa Ricaa köyhimmäksi ja kurjimmaksi siirtomaakseen koko Amerikassa.

Kurja loukko jätettiin oman onnensa nojaan. Ja juuri siksi sinne kehittyi kuin varkain muita siirtomaa-alueita tasaveroisempi ja paremmin omillaan toimeen tuleva yhteiskunta.

Siksi Costa Rican ainoa todellinen sisällissota päättyi outoon loppu­tulokseen vuonna 1948. Sota alkoi tyytymättömyydestä vaali­tulokseen, vaati yli 2 000 uhria ja päättyi sotilasjuntan valtaan­nousuun. Tuttu kuvio siis.

Tai ei sittenkään. Juntta lakkautti ensi töikseen oman armeijansa. Sitten se antoi ­naisille ja afrikkalaissyntyisille orjien jälkeläisille äänioikeuden ja ­järjesti vapaat vaalit. Kun eduskunta oli vuoden kuluttua laatinut uuden perustuslain, sotilaat luopuivat vallasta.

Sen jälkeen Costa Ricassa on käyty 14 avoimet ja rehelliset presidentin­vaalit. Kelpaa tarjota Costa Ricaa.

5 VIHJETTÄ – TUTKI NÄMÄ

1. Arenal-järvellä ja saman­nimisessä luonnon­puistossa voi ihailla ­aktiivista tulivuorta ja seudun värikästä eläin ja kasvimaailmaa.

2. Jokiretkellä ­Sarapiquissa kohtaa yleensä runsaasti sademetsän lintuja, kaimaaneja, laiskiaisia ja mölyapinoita.

3. Catarata La Pazin luonnon­puistossa lähellä Sarapiquia on maailman suurin perhoskeskus ja viisi toisiinsa kytkeytyvää upeaa vesiputousta.

4.Kahvitilalla voit tutkia kahvinviljelyn arkea ja historiaa. Tiloille järjestetään retkiä alkaen 17 eurolla.

5. Vehreä, rauhallinen Samara Nicoyan­lahdella on Tyynen­meren parhaita
rantakohteita.

Artikkeli on ilmestynyt Matkaopas-lehden numerossa 7/2014.

COSTA RICA

Sijainti  Keski-Amerikassa Tyynen­meren ja Karibianmeren välissä.
Pinta-ala  51 000 km².
Asukkaita  Noin 5 milj.
Pääkaupunki  San José, 300 000 asukasta.
Kieli  Espanja, intiaanikieliä.
Uskonto  Roomalaiskatolilaisia 76 %, evankelis-luterilaisia 14 %.
Suuntanumero  +506.
Sähköjännite  120 V. Jännite ja pisto­rasia kuin Yhdysvalloissa. Ota mukaan muuntaja ja tietokoneelle virrantasaaja.
Aikaero Suomeen  – 9 tuntia.
Raha  Colon, CRC. 1 € = 700 CRC; 1000 CRC = 1,4 €.
Passi ja viisumi  Passin pitää olla voimassa vähintään 6 kk matkan jälkeen. Suomalainen matkailija voi viipyä perillä 90 päivää viisumitta.
Terveys  Perus­rokotukset ja A-hepatiitti-suoja ovat tarpeen ja malarian estolääkitys sademetsäalueilla. Dengue­kuumetta esiintyy, joten suojaudu hyttysiltä. Juo vain pullovettä ja muista hyvä käsihygienia.
Hintataso  Korkeampi kuin muualla Väli-Amerikassa. Lounas kansanravintolassa 5–8 €. Litran vesipullo 1 €. Kahvi, pieni olut tai limu 1,50 €.
Ilmasto  Trooppinen, noin +30 °C läpi vuoden. Tyynenmeren rannikolla sataa vähemmän kuin Karibianmeren rannikolla. Kuiva, aurinkoinen kausi joulu–huhti­kuussa, sadekausi touko-marraskuussa. Sadekaudellakin aamut ovat usein aurinkoisia. Rannikolla on kuumaa läpi vuoden, ylänköalueilla ja vuorilla villapaita on tarpeen iltaisin. Hurrikaanikausi alkaa kesäkuussa ja jatkuu marraskuuhun.
Turvallisuus  Maanjäristyksiä ja tulivuorenpurkauksia silloin tällöin. Rajumyrskyt, hurrikaanit ja tulvat mahdollisia sadekaudella touko-marraskuussa. Uimarannoilla pitää varoa voimakkaita merivirtoja ja ristiaallokkoa. Säilytä passi hotellin tallelokerossa. Yökerhossa varo, ettei juomaasi lisätä huumausainetta. Varo holtitonta liikennekulttuuria.
Liikkuminen  San Josén takseissa on mittarit. Varminta on tilata taksi puhelimella. Pitkänmatkan bussit ovat yleensä edullisia ja luotettavia. Maan sisäisiä lentoja on paljon, lentoliput ovat suhteellisen edullisia.
Paras aika matkustaa  Touko-kesäkuussa on hiljaista ja edullisia, joulukuu ruuhkaisinta ja kalleinta aikaa.
Matkoja  Yhden välilaskun reittilento Miamin tai Madridin kautta noin 1350 €, kahden välilaskun lento alkaen 950 €.
Lisätietoja

www.visitcostarica.com

www.anywherecostarica.com

www.costarica.com

www.infocostarica.com

 

Sinikka Saastamoisen lapset puolisoineen ja lapsineen vuokraavat joka jouluksi mökin, johon mahtuu koko heimo.

1960-luvulla pohjoiskarjalainen Sinikka Saastamoinen jäi leskeksi neljän alle 10-vuotiaan lapsen kanssa. Lisäksi hän odotti viidettä.

– Perhe hitsautui yhteen niin tiukasti, että aikuiset lapset perheineen haluavat vieläkin viettää joulut yhdessä, kertoo Maija-Liisa Punta-Saastamoinen, Sinikan ainoan pojan Maurin vaimo.

Miniä ja vävyt ovat sopeutuneet perinteeseen.

– Aiemmin menimme kaikki – puolisot, lapset ja lastenlapset – anopin luo, mutta nyt haluamme, että hän saa helpon joulun. Kahdeksankymppisen mummon koko joulukuu ei saa mennä keittiössä.

Kuvassa vasemmalla Pirjo, etualalla Elmeri. Suvetar ja Kaisa koristelevat kuusta.
Kuvassa vasemmalla Pirjo, etualalla Elmeri. Suvetar ja Kaisa koristelevat kuusta.

Pinja koristelee kuusta.
Pinja koristelee kuusta.

Joka jouluksi suku vuokraa mökin, yleensä eri paikasta. Viime vuonna valinta oli Simpelejärvi, jonka rannalla olevaan mökkiin mahtui koko 20 hengen seurue.

Joulunviettoon tulevat Maurin ja Maija-Liisan lisäksi heidän lapsensa Jesperi, 27, ja Suvetar, 22, sekä Maurin sisarukset lapsineen. Maurin sisar Pirjo ja hänen miehensä Pentti Sahlman ajavat vuokramökille Vantaalta. Sinikan esikoistytär Eija ja hänen puolisonsa Pauli Purmonen tulevat Joensuusta, samoin tytär Tarja ja Heino Hämäläinen poikansa Severin kanssa. Tytär Heli tulee joulunviettoon Tampereelta miehensä Keijo Karjulan ja lastensa Jonnen, Pinjan ja Elmerin kanssa.

– Parasta on yhdessäolo. Tuntuu hyvältä päivittää kuulumiset ilman kiirettä. Jokainen tuo jotain jouluruokaa. Esimerkiksi Mauri tekee sinapin, minä jälkiruuan. Tarja on koristelemisen mestari, hän tuo kukat, viimeksi upeat jouluruusut, Maija-Liisa sanoo.

Pirjo ottaa rennosti.
Pirjo ottaa rennosti.

Kodassa paistetaan makkaraa.
Kodassa paistetaan makkaraa.

Näkymä Parikkalan mökin ikkunasta pysäytti.

– Istuin sohvalla ja vain katselin, järvi tuli kuin syliin. Jää oli kaunista, vaikka sen päällä oli muutama sentti vettä. Kastelimme siinä varpaat saunan jälkeen, Maija-Liisa kertoo.

Suvun ohjelmaan kuuluu jouluna herkuttelu, saunominen, ulkoilu ja Trivial Pursuit -peli. Viimeksi sitkeimmät pelasivat aamuneljään.

– Sen jälkeen nukuimme hyvin.

Sinikka viettää joulua lapsenlapsensa Kaisan kanssa.
Sinikka viettää joulua lapsenlapsensa Kaisan kanssa.

Jouluaamuna mummo heräsi keittämään puuron, ja puolen päivän jälkeen koko seurue lähti ulos.

– Oli ihana nähdä, kun mummo käveli nuorten kanssa käsikoukkua ja nautti siitä, että kaikki ovat koolla.

Huvila.net > Loikonsaari 3


Mukana joulunvietossa oli myös Uniikki-kissa. Perhe tuo vuokramökille mukanaan myös piparkakkutalon.
Mukana joulunvietossa oli myös Uniikki-kissa. Perhe tuo vuokramökille mukanaan myös piparkakkutalon.

Ruotsin Lapista ei löydä joulupukkia, mutta hurjia rinteitä senkin edestä. Keltanokka lähti testaamaan, miten pääsee alas Riksgränseniä ja Björklideniä.

Opashan on hullu!

Olen saapunut vasta tunti sitten Ruotsin Lappiin, marssinut saman tien suksivuokraamoon, ährännyt vaivalloisesti massiiviset laskettelumonot jalkaan ja kuunnellut huolestuneena miniluentoa lumivyöryn vaaroista. Ja nyt pitäisi seurata lasketteluopasta vielä kilometri ylämäkeen kohti tunturin huippua.

Olen näännyksissä, hikinorot valuvat poskilla. Ihan kuin noutajan kalsa kosketus tuntuisi olkapäillä.

Björklidenin laelta näkyy Norjaan saakka.
Björklidenin laelta näkyy Norjaan saakka.

Matkaa on tehty jo puoli tuntia, ylämäkeen luonnollisesti. Björklidenin laskettelukeskus näkyy alhaalla pienenä. Horisontissa siintävät Norjan tunturit ja jossain niiden takana Atlantti. Jalassani on karvapohjaiset sukset. Ne eivät lipsu senttiäkään. Eivätkä kyllä luistakaan. Niillä vain tampataan matkaa ylämäkeen.

– Mika, sinä pystyt tähän. Ajattele, miten hienot maisemat ylhäällä odottavat. Sitten laskettelemme pitkin neitseellisiä lumia alas laaksoon. Det är kul! tsemppaa opas Kim Bergsten.

Mihin olen joutunut?

Opas Kim Bergsten vei meidät huipulle.
Opas Kim Bergsten vei meidät huipulle.

Sisulla huipulle

Kokeilin laskettelua ensimmäisen kerran 15-vuotiaana Jyväskylän Laajavuoressa. Alku oli vauhdikas, syöksyin pipo silmillä rinteen suoraan alas. En osannut oudoilla suksilla kurvata, kun en tullut keneltäkään kysyneeksi, miten se tapahtuu. Vauhdin sain pysähtymään juuri ennen parkkipaikkaa.

Sen jälkeen eksyin mäkeen satunnaisesti, keskimäärin kerran vuosikymmenessä. Rinteessä oli joka kerta kivaa, mutta laskettelupuremaa en koskaan saanut. Ehkä Suomen rinteet olivat liian vaatimattomia tällaiselle Laajavuoren veteraanille.

Sitten ystäväni houkutteli testaamaan "vähän kovempaa kamaa", Ruotsin Lapin tuntureita. Ruotsihan on suomalaiselle kuin Amerikka. Siellä kaikki on hienompaa ja suurempaa, niin tunturitkin. Ruotsin Åre tunnetaan pikku-Alppeina, sillä sen korkein huippu Åreskutan yltää yli 1400 metriin. Rinteet ovat kilometrien pituisia. Suomen laskettelukeskuksissa moisista lukemista vain unelmoidaan.

Luonnonrinteissä lasketaan kuin pumpulissa.
Luonnonrinteissä lasketaan kuin pumpulissa.

Vierekkäin sijaitsevissa Björklidenissä ja Riksgränsenissa tunturit kohoavat reiluun kilometriin. Niiden luonnonrinteet sopivat monipuoliseen lasketteluun kuin valetut.

Bergsten on päässyt tunturin laelle ja jatkaa tsemppaamista. Ammattilaiselle kapuaminen on niin helppoa. Määränpää häämöttää, tamppaan karvapohjasuksiani rinnettä vimmaisesti ylös suomalaisella sisulla.

Det är kul! Det måste vara kul!

Lopulta pääsen perille. Viisikymppisen kunto voisi olla kovempikin, mutta olen yhä elossa.

Hiihtopummin tunnustukset

Bergsten auttaa irrottamaan karvapohjat suksista. Vedän keuhkot täyteen tunturi-ilmaa ja annan katseeni nuolla horisonttia. Olen kilometrin lähempänä taivasta kuin tunti sitten suksivuokraamossa. Olo on juhlallinen. Alan ymmärtää, miksi joskus pitää kärsiä, että voi nauttia.

Bergsten kaataa kuksaan kahvia.

– Olen ollut neljä vuotta Björklidenissä ja Riksgränsenissä lasketteluoppaana. Nuorena elin hiihtopummina Ranskan Chamonix'ssa. Siellä aloin myös vuorikiipeillä, ja se on suurin intohimoni. Laskettelu tulee kakkosena. Nytkin jatkaisin mieluiten matkaa aina vain ylöspäin, Bergsten tarinoi kahvitauollamme.

Täällä vartioin minä!
Täällä vartioin minä!

Näkemykseni vain vahvistuu: mieshän on umpihullu.

Huipulla tuulee. Kahvin lämmittävä vaikutus hupenee. On aika miettiä paluuta alas. Bergstenilla on suunnitelma. Seuraamme mestaria jyrkän rinteen reunaan. Rinne ei ole pitkä, mutta korkeusero nostaa hikikarpalot taas pintaan.

– Tässä on paljon pehmeää lunta, kuin höyhenillä laskisi. Seuraa vain minua, tee pitkiä nautinnollisia kaarroksia, nauti joka hetkestä, Bergsten sanoo ja lähtee.

Hiihtohissit lähtevät aivan Riksgränsenin keskustasta.
Hiihtohissit lähtevät aivan Riksgränsenin keskustasta.

Kuperkeikkoja pumpulissa

Bergsten pöllyttää tyylikkäästi lunta kaarrellessaan. Pian hän on rinteen alaosassa odottamassa meitä muita.

Olen ryhmämme keltanokka, muut ovat kokeneita laskettelijoita ja laskevat perässä leikitellen, kaiketi nautiskellen. Lähden liikkeelle. Luonnonrinteessä, vasta sataneessa pumpulilumessa laskeminen tuntuu erikoiselta. Lumi upottaa, vauhti kiihtyy hitaasti. Mutta se kiihtyy.

Tulee kaarroksen aika. Sukset eivät tahdo totella. Käännyn puolittain ja heitän kuperkeikan. Rämmin pystyyn. Sama toistuu seuraavassa mutkassa. Ja sitä seuraavassa.

Alas ehtineet hymyilevät hyväntahtoisesti. Onneksi rinteessä on niin paljon lunta, että kuperkeikkailu ei vammauta, mitä nyt vähän henkisesti.

– Onnittelut, Mika, selvisit. Se oli päivän haastavin osuus. Nyt pidetään hauskaa, Bergsten lupaa.

Puuterilumirinteet houkuttelevat rinnehait näyttäviin temppuihin.
Puuterilumirinteet houkuttelevat rinnehait näyttäviin temppuihin.

Rinne jatkuu loivahkona, ja löydän oman tapani kääntyä upottavassa lumessa. Tuuli suhisee korvissa, laakso lähenee ja talot muuttuvat näkökentässä isommiksi. Mäkeä riittää. Laskettelu kysyy reisilihaksia.

Pidän välillä taukoja ja ihailen arktisen luonnon kauneutta. Olen jo hyljännyt ajatuksen pysyä muiden matkassa. Hiljaa hyvä tulee, alas pääsee kaikilla nopeuksilla.

Lasken hotelli Fjälletin pihaan suksitelineen luo. Pian istun hotellin aulassa, ja takkatuli loimottaa. Kylmä huurteinen tuoksuu edessäni.

Reidet tutisevat, mutta nautin maisemasta Lapporteniin, Lapin porttiin. Näyttää kuin kuu olisi aikojen alkuhämärässä hipaissut Maata ja vienyt puolipallon muotoisen palan tuntureita mennessään.

Björklidenin Fjället tarjoaa huoneiden lisäksi mökkejä.
Björklidenin Fjället tarjoaa huoneiden lisäksi mökkejä.

Vihdoin vohvelia

Hotellin edessä odottaa hytillinen telavaunu. Se täyttyy matkustajista ja lähtee Låktatjåkkon tunturiasemalle 1228 metrin korkeuteen.

Alhaalla aurinko paistaa, mutta perillä odottaa vaakasuoraan viuhuva hyytävä tuuli ja lumimyräkkä. Lapin luonto luo Ruotsissakin outoa taikaa.

Puikahdan kohti mustaseinäistä hirsitaloa. Sisällä odottaa maailman pohjoisin vohvelikahvila. Käyn pirttipöytään, riisun toppatakkini ja tartun vohveliin.

Olen laskettelu-urani huipulla, kukkulan kuningas. Mietin jo tulevaa Åren-retkeä. Pohjoismaiden pisimmät rinteet vain naurattavat Björklidenin veteraania.

Rapea vohveli palkitsee laskettelijan.
Rapea vohveli palkitsee laskettelijan.

Låktatjåkkon vohvelikahvila on maailman korkeatasoisin sananmukaisesti.
Låktatjåkkon vohvelikahvila on maailman korkeatasoisin sananmukaisesti.

Artikkeli on julkaistu ET Matkaopas -lehden numerossa 6/2016.

Laskettelukeskukset

  • Riksgränsenin ja Björklidenin laskettelukeskukset sijaitsevat vierekkäin Kiirunasta kaakkoon lähellä Norjan rajaa, Napapiiriltä 200 kilometriä pohjoiseen. Molemmat tunnetaan hyvistä off-piste-laskuista eli vapaalaskuista rakentamattomilla luonnonlumisilla rinteillä.
  • Björklidenissä on 23 rinnettä ja viisi hissiä. Kittelsdalsin hissi vie korkeimmalle, 1100 metriin. Riksgränsenissä löytyy 15 rinnettä, 6 hissiä ja liki rajattomasti vapaalaskurinteitä. 

Näin pääset perille

  • Helsingistä Tukholman kautta lento Kiirunaan, mistä matkaa perille valtatietä E10 on noin 130 kilometriä. Lentoaika Helsinki-Kiiruna 2,5 tuntia. Kentältä on bussiyhteys laskettelukeskuksiin, 30 e/suunta. Bussi kulkee usein myös Björklidenin ja Riksgränsenin välillä.
  • Kiirettömille sopii juna Tukholmasta Riksgränseniin, matka-aika 18 tuntia.
  • Norjan Narvikin lentokentälle on Riksgränsenistä vain 40 kilometriä, mutta bussiyhteyttä kentältä Ruotsin puolelle ei ole. Ruotsin ja Norjan välinen tie on joskus lumimyrskyn takia päiviä poikki. Oulusta maantietä pitkin Riksgänseniin on 620 kilometriä.
  • Helikopterilla? Arctic Elementsin järjestämillä räätälöidyillä 1-7 päivän Heliski-retkillä kokeneet laskettelijat viedään helikopterilla laskemaan neitseellisille puuterilumille vuoristoon, kuten yli 2 000-metriselle, jyrkkärinteiselle Kebnekaiselle. 

SOS

  • Merkitsemättömillä luonnonrinteillä on lumivyöryvaara. Suksivuokraamoista saa pakollisena lisävarusteena repun, jossa on muun muassa lähetin ja lumilapio. Suksivuokraamojen henkilökunta ja laskettelunopettajat opastavat, miten toimia lumivyöryssä.
  • Laskettelussa voi loukkaantua kaatuessaan. Kannattaa varmistaa ennen matkaa, että vakuutukset ovat voimassa. Kypärä on tärkeä turvavaruste.
  • Ruotsin hätänumero on 112.

Sää

  • Talvisesonki alkaa helmikuussa, kun keli muuttuu epävarmasta aurinkoiseksi. Rinteissä riittää lunta toukokuun puoliväliin. Silloin päivälämpötilat ovat reilusti plussalla, mutta yöt edelleen kylmiä. Säätilan vaihtelut ovat tuntureilla nopeita, mikä kannattaa ottaa huomioon varustevalinnoissa.

Majoitus

  • Riksgränsenissä laskettelukeskuksen sydän on suuri Hotell Riksgränsen, jonka huonevalikoima on laaja himolaskettelijan koppero hyteistä perhesviitteihin. Perhehotelli Meteorologen Ski Lodge tarjoaa personnallista luksusmajoitusta.
  • Björklidenissa majoitustilaa tarjoaa hotelli Fjället 1-4 hengen huoneissa ja lomamökeissä. Todellista huippumajoitusta tarjoaa pieni Låktatjåkkan tunturihotelli 1228 metyrin korkeudessa.