Vietnamilaislapsia Hoi Anin taide­kadulla.
Vietnamilaislapsia Hoi Anin taide­kadulla.

Keisarilliset palatsit, lumoavat tippukiviluolat ja räätälin tekemät silkkivaatteet. Vietnam on sekä historian ystävän että nautiskelijan paratiisi.

Tämän leppoisampaa matkailu tuskin voi olla. Kuuluu vain airon liplatus joessa, kun veneemme lipuu sisään kallioseinämän parin metrin korkuisesta kolosta. Taakse jää aurinkoinen suisto heinää märehtivine vesipuhveleineen ja rantavedessä pyykkäävine naisineen. Hämärtyy. Käsivarrelle tipahtaa kylmä vesipisara.

Ke Bangin kansallispuiston suulla sijaitseva Phong Nhan tippukiviluola, jonne lohikäärmeeksi maalattu puuvene meitä parhaillaan kuljettaa, on Keski-Vietnamin suosituimpia nähtävyyksiä. Eikä syyttä: 400 miljoonan vuoden ikäiseksi arvioitu vedenalainen holvi on lumoava.

Kymmenien metrien korkeudessa katto ja seinät ojentelevat mielikuvituksellisia muotojaan. Hiekkarantojen kivipaadet taas näyttävät siltä, että niiden takaa voisi milloin tahansa kurkistaa tarinoiden vuorenpeikko.

Sisältö jatkuu mainoksen jälkeen

Puolen tunnin soutamisen jälkeen vene karahtaa luolan perälle. Valkoinen santa on viileää varpaiden alla. Joku on piirtänyt siihen nimikirjaimensa sydämen sisään.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Vietnam on mopojen ja moottoripyörien luvattu maa.
Vietnam on mopojen ja moottoripyörien luvattu maa.

Miljoona, miljoona mopoa

Vietnam on maa, jonka nimi palauttaa silmien eteen mustavalkoisen valokuvan.

Itkevä, alaston tyttö juoksee keskellä palavaa maisemaa. Siltä näyttää sota.

Kun valokuvaaja neljäkymmentä vuotta myöhemmin ottaa kameransa esiin Dong Hoin pikkukaupungin kaduilla, koulupukuiset lapset näyttävät parhaat poseerauksensa. Nyky-Vietnamissa savuavat enää makeantuoksuiset suitsukkeet temppeleiden alttareilla. Katukeittiöiden padoissa höyryää kansalliskeitto pho.

Maa on kiiruhtamassa hyvää vauhtia toisen maailman valtiosta ensimmäisten joukkoon huiman talouskasvunsa ansiosta.

Kehitystahtia varmemmin matkalaisen pään panee pyörälle liikenne. Vietnamilaisilla on kymmeniä miljoonia moottoripyöriä, ja niiden käyttöä rajoittaa vain mielikuvitus. Mopo kaasuttaa ohi lastinaan viisihenkinen perhe, elävä sika tai toripöydällinen kukkia – joskus myös tusina ikkunaruutua.

Pitkän ja tuhoisan Vietnamin sodan jäljet ovat silti läsnä kaikkialla. Dong Hoin kaupungintalon pihalla makaa alas ammuttu amerikkalaisjoukkojen lentokone. Vähän sivummalle on jätetty kirkon rauniot, eikä itse kaupungilla vieläkään ole tarjota turistille juuri muuta kuin hyvät yhteydet luonnonpuistoihin.

Hoi Anissa pääsee  jokiretkelle värikkäissä veneissä.
Hoi Anissa pääsee jokiretkelle värikkäissä veneissä.

Keisarin puutarhassa

Junarata Dong Hoista etelään vie Hueen, joka on pakollinen pysäkki taiteen ja historian ystävälle. Entisen pääkaupungin menneestä loistosta muistuttavat kymmenet temppelit ja keisarin palatsi Phu Xuan.

Paksujen kivimuurien sisällä aukeaa harmoninen lampien, pylväiköiden ja huvimajojen labyrintti. Ranskalaisten siirtomaaisäntien rakentamalla linnoituksella on ikää 200 vuotta. Koossa ei ole kursailtu. Uloimmat palatsia suojaavat vallihaudat venyvät kilometrien mittaisiksi, ja niiden suojiin mahtuu myös tavallisia asuinalueita.

Varsinaisiin aarteisiin pääsee käsiksi vasta kolmannen sisäkkäisen linnoituksen ytimessä, jonka vehreydestä nautti aikoinaan ainoastaan keisarin lähipiiri. On valtaistuinta, teekannua, temppeliesineitä – ja tenniskenttä vuodelta 1937! Vietnamin keisareista viimeinen, Bao Dai, ehti mieltyä länsimaisiin vaikutteisiin, vaikka tarkastelikin valtakuntaansa elefantin selästä.

Itse päätämme kokeilla toista perinteistä kulkupeliä. Hetken tinkaamisen jälkeen löytyy sopuhinta, ja polkupyöräriksan kiikkerä kyyti vie meidät kaupunkia halkovaa Parfyymijokea seuraillen Dong Ban torille. Hälisevästä, kuhisevasta sokkelosta voi ostaa mitä tahansa banaaninlehdestä taitellusta hatusta hevoseen. Tyydymme kylmään appelsiinimehuun. Kuten kaikkialla Vietnamissa, taustamusiikista vastaavat kojujen yläpuolelle ripustettujen lintuhäk­kien asukit.

Huen palatsialue muistuttaa entisaikojen loistosta.
Huen palatsialue muistuttaa entisaikojen loistosta.

Menneisyyden arvet

Seuraavan päivän sarastaessa istumme jo minibussin kyydissä ja kuuntelemme opasta. Vuonna 1957 Vietnam jaettiin 17. leveyspiirin kohdalta kahtia. Väliin jäi kymmenen kilometriä miehittämätöntä kaistaletta, Vietnamin sodan verisimpänä näyttämönä toiminut demilitarisoitu vyöhyke.

– Sota oli taistelua kommunismin ja kapitalismin välillä, mutta vailla mitään järjellistä syytä, huokaa oppaamme, Etelä-Vietnamin armeijan veteraaniupseeri herra Trung, 60.

Trungille sodan nimi on tietenkin Amerikan sota.

"Sota oli taistelua kommunismin ja kapitalismin välillä."

Lehmät eivät lotkauta korvaansakaan, vaikka vaellamme niiden laitumen poikki amerikkalaissotilaiden viidakkotukikohtana toimineelle bunkkerille. Vähän myöhemmin kävelemme entisen rajajoen Ben Hain ylittävää Hien Luon siltaa, joka natisee allamme. Vuosikymmeniin tästä ei kävellyt kukaan.

Iltapäivän vietämme Vinh Mocin kylässä – tarkemmin sanottuna sen alla.

– Tällaisessa huoneessa asui yksi perhe, herra Trung osoittaa taskulampulla parin neliömetrin syvennystä savitunnelin seinässä.

15 metriä maan pinnan nurjalla puolen happea on niukasti, luonnonvaloa ei ollenkaan. Päälaki hipoo kattoa. Tuntuu uskomattomalta, että 350 kyläläistä kaivoi kolmikerroksisen tunnelijärjestelmän paetakseen pommituksia ja sen jälkeen söi, nukkui, kävi koulua ja työskenteli siellä viiden vuoden ajan.

Tunneleissa jopa syntyi 17 lasta. Yhden heistä tapaamme sattumalta kylää esittelevän museon pihalla. Pienikokoinen mies haluaa valokuvaan kanssamme. Puhua hän ei osaa. Vuodet maan alla aiheuttivat aivovaurion.

Ruoka ostetaan edelleen enimmäiseen toreilta.
Ruoka ostetaan edelleen enimmäiseen toreilta.

Räätälien kaupunki

Huen eteläpuolelle jäävää pikkuruista Hoi Ania kehutaan Vietnamin helmeksi. Kun astumme bussista kadulle, vastassa on matalia, puufasadeilla varustettuja kivitaloja. Pastellinsävyinen, soma keskusta huokuu rauhaa.

Kiinalaisten ja japanilaisten kauppasatamasta syntynyt Hoi An tar­joaa käsityöläisten pajoineen ja museoineen näköalapaikan perinteiseen aasialaiseen elämämenoon.

Eräs seikka viehättää sinne saapuvaa turistia kenties arkkitehtuuriakin enemmän: sadat räätälin- ja suutarinliikkeet. Kommunistisessa Vietnamissa kauppa kukoistaa vapaasti.

Kun on kävellyt lukemattomien jakkupukuja, sandaaleita ja juhlaluomuksia esittelevien ikkunoiden ohi, käy kiusaus vastustamattomaksi. Kohta seison sovituskopissa kangasnäytteitä sormeillen, mittanauha ympärilläni.

– Meillä työskentelee kolmesataa ompelijaa ympäri vuorokauden, hymyilee myyjämme Anh, kun hämmästelen, miten liike voi luvata valmiit vaatteet seuraavaksi päiväksi.

Tyylikkäät, täyssilkkiset ja omiin mittoihini ommellut shortsit syntyvät vain 20 eurolla. Seuraavaksi taidan suunnata suutarille!

Hoi Anin romanttinen silta paperilyhtyineen.
Hoi Anin romanttinen silta paperilyhtyineen.

Raunioissa viidakon

Hoi Anista teemme puolipäiväretken My Sonin temppelialueelle. Kaakkois-Aasian tässä kolkassa vallitsi 1000 vuotta sitten cham-kulttuuri, jonka taidonnäytteestä ei ole sodan jäljiltä tallella kuin rauniot, mutta niissäkin riittää ihmettelemistä.

Viidakon keskelle noussut uskonnollinen keskus on täynnä pyramideja, joiden koristekaiverruksissa vilisee villipetoja ja hindujumalia. Sitä, kuinka punaisista tiilistä koottiin korkeita torneja ilman laastia, tutkijat eivät ole ratkaisseet vieläkään. My Sonin erikoisuudeksi voi lukea myös onnea tuovat fallos-patsaat, joiden edessä useampi vietnamilainen hääpari kuvauttaa itsensä. Lapsionnea taatakseen?

Retken jälkeen ajamme polkupyörillä Hoi Anin rannalla. Viileä Kiinanmeri huuhtoo päivän pölyt vartalolta. Kookospalmujen ja meren suhinaa kuunnellessa kiire haihtuu.

Kaupunkiin palatessa vastassa on satumainen näky. Koko keskustan valaisevat puissa, räystäissä ja sillankaiteissa riippuvat eriväriset silkkilyhdyt. Niiden loisteessa kelpaa istua joenvarsiravintolan terassille maistelemaan raikkaita, vihannestäytteisiä kesärullia ja ihailemaan vedessä kelluvia paperilohikäärmeitä.
Hieman sivummalla kadunvarressa ao dai -kansallisasuun pukeutuneet taiteilijat esittävät perinteistä tanssia. Vesirajassa iäkkäät maalaisnaiset odottavat kyytiläisiä veneisiinsä. Rantatöyräällä kikattavat lapset, rullaluistimet jaloissaan.

Muista tinkiä!

  • Keski-Vietnamiin pääsee Suomesta parhaiten lentämällä pääkaupunki Hanoin tai maan suurimman kaupungin Ho Chi Minh Cityn kautta Hueen tai Da Nangiin. Myös useat suomalaiset matkatoimistot järjestävät Vietnamiin kiertomatkoja.
  • Paikan päällä voi liikkua junalla tai bussilla. Oman auton ja kuljettajan vuokraaminen on edullista ja onnistuu hotellin tai matkatoimiston kautta.
  • Huessa ja Hoi Anissa on kymmeniä matkatoimistoja, jotka järjestävät päivittäin retkiä lähialueiden luonto- ja kulttuurikohteisiin. Lisäksi useimmat hotellit myyvät paikkoja järjestetyille retkille.
  • Vietnam on matkailijalle melko turvallinen kohde, mutta maassa tapahtuu paljon liikenneonnettomuuksia. Suuremmissa kaupungeissa katujen ylittäminen vaatii varovaisuutta.
  • Selvitä hyvissä ajoin rokotteiden tarve (lavantauti, B-hepatiitti, malaria).
  • Tinkiminen kuuluu asiaan ostoksilla, taksimatkalla ja räätälillä. Vietnamissa ei ole juomarahakulttuuria.
  • Paras aika matkustaa Vietnamin keskiosaan on loka-maaliskuussa, jolloin ilmasto ei ole liian kuuma. Suomen kesän aikaan Vietnamissa on sadekausi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla