Suomalainen Ali Baba nautiskelee Agadirin rannoilla, tinkii Marrakechin torilla ja äimistelee vuohia puissa.

Päivän ensimmäinen rukouskutsu tunkeutuu vaimeana unen läpi. Sointi on miellyttävän matala ja musikaalinen. Aamu kajastaa.

Aamiaisella ihastun makeisiin msemmem-pannukakkuihin. Vahva, tummapaahtoinen kahvi avaa silmät.

Lähden kävelylle Agadirin rannalle. Patikoitavaa onkin kilometritolkulla – joko pitkin hiekkaa tai muutama vuosi sitten rakennettua kivettyä rantakatua. Dromedaarimiehet etsivät ratsastajia.

Mainingit vyöryvät rantaan niin voimallisesti, ettei pulikointi oikein luonnistuisi pieniltä lapsilta. Aikuistenkin on hyvä olla varuillaan.

Aurinkotuoleja on vielä vapaina, sillä vaikka lämpötila on lähes 25 astetta, helmikuinen merituuli viilentää.

Iltapäivällä etsin marokkolaista ruokapaikkaa, mutta sitä ei kovin helposti rannalta löydy. Kansainvälistä keittiötä kyllä olisi tarjolla. On niin nälkä, että syön English Pubissa skottilaista metsästäjänpiirakkaa. Valinnassa ei ole maailmanmatkaajalla paljoa kehumista kotiväelle.

Viihtyisä Agadir

Vanha Agadir tuhoutui täysin maanjäristyksessä 1960, joten tämän päivän kaupunkikuva on moderni. Pitkät bulevardit tekevät suunnistamisen helpoksi.

Nostan hattua suunnittelijoille, sillä Agadirista on tehty toimiva, viihtyisä ja hyvät palvelut tarjoava lomakaupunki. Ainoastaan persoonallisesta ilmeestä on hieman pulaa.

Agadirin linnoituksen kukkula hallitsee kaupunkikuvaa pohjoisessa – karrelle paahtuneessa rinteessä lukee Allah–Isänmaa–Kuningas.

Ajan taksilla huipulle. Vain muurit ovat jäljellä, muuta ei jäänytkään maanjäristyksessä pystyyn. Näkymä alas kaupunkiin on huikea. Opaskandidaatit talttuvat, kun hymyilen ja sanon la shukran, ei kiitos.

Tinkijän souk

Agadirin eloisin markkinapaikka on Souk El Had, iso basaarialue. Se on parhaimmillaan sunnuntaisin. Silloin lähiseudun asukkaat tulevat myymään tuotteitaan ja kaupanteko leviää lähikaduille.

– Hello, Ali Baba, nahkaisia berberisandaaleja myyvä kauppias huutaa. Kestää hetken ennen kuin tajuan nimittelyn johtuvan parrastani.

Ostan kilon appelsiineja noin 25 sentillä evääksi laukun-pohjalle ja pysähdyn juomaan matkan ensimmäisen nus nusin. Siinä on puolet vahvaa arabikahvia ja puolet kuumaa maitoa.

Nus nus, midi midi, half half, tarjoilija selvittää.

Markkinakujia riittää ja riittää. Soukissa on syytä tinkiä kunnolla. Sääntö numero yksi: varaa aikaa ja palaa tarvittaessa uudestaan. Sääntö kaksi: päätä, mitä enintään olet valmis maksamaan äläkä sano hintaa, jota et aio maksaa.
Se on huonoa käytöstä.

Ostan kohtuullisen tinkimisen jälkeen kymmenen grammaa aitoa sahramia 35 eurolla. Vaikka ylihintaa varmasti tuli, laatu on erinomaista. Sitä testataan paikan päällä hankaamalla väriä irti ja maistelemalla. Hampaani ja huuleni ovat keltaiset koko loppupäivän.

Good quality, Ali Baba.

Silkkaa linnunmaitoa on myös Souss-laaksossa ja Agadirin rannikkoalueilla kasvavan arganpuun siemenistä puristettu öljy. Ostan sitä Pohjolan talveen argansaippuana, joka ei kuivata ihoa.

Illalla syön savipadassa hiilillä haudutettua herkullista lihatajinea. Tajineen voi periaatteessa laittaa mitä vain, mutta hauduttaminen kestää yli tunnin.

Sehän sopii – katson odottaessa pienen ravintolan televisiosta jalkapallon Africa Cupia. Kun Libya ratkaisee pelin rangaistuspotkukisassa, ruudun ääreen liimautunut asiakaskunta repeää.

– Eikö ollutkin hyvä juttu?

Nyökyttelen, vaikka mielestäni Ghana pelasi paremmin.

Jalkapallo on Marokossa kova sana, maajoukkuetta kutsutaan Atlaksen leijoniksi. Oikeat leijonat ovatkin Marokon vuorilta kadonneet metsien hävittämisen myötä.

Vuohia puissa

Hyvät kengät ovat Agadirissa tarpeen, sillä apostolinkyyti on paras tapa nähdä paikkoja.

Ranta vetää puoleensa vastustamattomasti. Sunnuntai-iltana kaupunkilaiset tulevat kävelylle koko perheen voimin. Nuoret pojat harjoittelevat jalkapalloa. Rakastavaiset katselevat, kuinka aurinko laskee mereen hehkuen kuin sula metalli.

Lisää perhehupia tarjoilee Lintulaakso keskellä Agadiria. Flamingot ja vuohet kilpailevat kävijöiden suosiosta ilmaisessa puistossa.

Ihmettelen taksikuskille rannan väljyyttä.

– Matkailijoita on vähän, kun teillä Euroopassa on lama. Not good for us.

Mies on maaseudulta, kuten niin moni Agadirin 700 000 asukkaasta.

– Usko pois, Agadir ei ole Marokkoa, mies täräyttää.

Päätän tutkia, onko kuski oikeassa. Otan aamulla taksin Agadirin linja autoasemalle, sillä uusi betonikolossi on kaupungin laidalla.

Kolmen tunnin matkalla Essaouiraan en ole uskoa silmiäni: vuohet kiipeilevät arganpuiden oksilla päästäkseen syömään puun lehtiä. Siellä elukat killuvat kuin karvaiset hedelmät.

Vuosia sitten Essaouiraan järjestettiin Suomesta pakettimatkoja, ja ihmettelen, miksei enää. Kaupunki on kaunis kuin postikortti, ilmapiiri leppoisa ja ranta hieno.

Muurien ympäröimä vanhakaupunki pikkukujineen tuntuu salaperäiseltä. Eurooppalaisten kauppiaiden 1800-luvulla sulttaanille lahjoittamat tykit tuijottavat merelle jykeviltä muureilta. Soukissa saa kävellä rauhassa – vain muutama Ali Baba -huuto kaikuu perään.

Kellariravintolan pitäjä yrittää opettaa minua kirjoittamaan arabiaksi Allahu-akbar, Jumala on suuri.

Joka kesä Essaouirassa järjestetään iso Gnaoua-maailmanmusiikkifestivaali. Mainosjulisteet lepattavat tuulessa jo talvella.

– Best festival in Morocco, minulle luvataan.

Makupaloiksi ostan soukista Hoba Hoba Spiritin ja Dargan levyt. Kumpikin yhtye yhdistää kansanmusiikkia, rockia ja jopa punkkia maukkaaksi sekametelikeitoksi.

Oikea Marokko

Idyllisen Essaouiran jälkeen 1,6 miljoonan asukkaan Marrakech tuntuu hullunmyllyltä. Majoitun riadiin – sillä nimellä kutsutaan medinan vanhoihin asuinrakennuksiin kunnostettuja hotelleja. 40 eurolla saan lähes luksusta.

Illalla sukellan Marrakechin ihmeiden torille. Kuusi tuntia Jemaa El Fna -aukiolla kuluu joutuisasti käärmeenlumoojien, muusikoiden, tarinankertojien, hennatatuoijien, teatteriryhmien ja ruokakojujen keskellä.

Torin imu ja svengi ovat huumaavia. Esiintyjät odottavat pikkukolikkoa etenkin ulkomaalaisilta. Meno äityy yhdeksän aikaan hurjaksi, mutta kun rahat pitää visusti muualla kuin takataskussa, ei huolta ole.

– Tämä on Marokko, julistaa mies kuhinan keskellä ja piirtää laajan kaaren torin kakofoniaan.

Nyökyttelen ja tilaan toisen lautasellisen etanoita.

Herään riadiassani ylellisen röyhelökatoksen alta. Marrakechissa olisi näkemistä useammaksi päiväksi, joten on tehtävä valintoja.

Bahia-palatsin sisäpihojen keramiikkataide on upeata. Läheinen valtava Babu-palatsi kertoo raunioituneenakin 1500-luvun Marrakeshin loistosta.

Kellarimuseossa on esillä entisöitynä Koutoubian moskeijan ensimmäinen puinen saarnastuoli 1100-luvulta. Kaiverrustyö on niin hienostunutta, että kaipaan lukulasejani.

Kävelen ihailemaan Koutoubian lähes 70 metriä korkeaa minareettia. Moskeijaan ei ole vääräuskoisella asiaa, mutta kierrän minareettia lumoutuneena. Sen leveyden ja korkeuden suhde on yhden suhde
viiteen, mikä tekee siitä harmonisen.

Almohadien kausi 1100–1200-luvulla oli marokkolaisen klassisen arkkitehtuurin kulta-aikaa, ja Koutoubia on kauden kolmesta suuresta minareetista ensimmäinen ja täydellisin. Toiset kaksi ovat Rabatissa ja Espanjan Sevillassa.

Matkan parhaan lounaan saan yllättäen kellarihuoneessa Marrakechin pikkukujalla. Niin ruoanlaitto kuin tiskauskin sujuvat ainoan pöydän vieressä. Kissat tappelevat ruoanjämistä lattialla.

Maustettu kana ja linssit ovat herkullisia ja palvelu sydämellistä. Pitkäpartainen ravintoloitsija kysyy ranskan ja elekielen avulla, pitäisinkö huolta paikasta sillä aikaa, kun hän käy moskeijassa rukoilemassa.

– Oui, oui, myönnyn ja kiitän luojaani, ettei puolituntisen aikana tule yhtään asiakasta.

On aika lähteä takaisin Agadiriin. Otan taksin bussiasemalle. Kuski on nainen.

– Hei, voisitko maksaa 10 dirhamia ekstraa. Ihan vain siksi, että Marrakeshissa on 4 000 taksikuskia, ja meitä naisia on vain kaksi, Hanina kertoo ja väläyttää huivin ja peililasien alta kujeellisen hymyn.

Totta vai tarua? Marrakechissa ne ovat yksi ja sama asia.

Surffaajien paikka

Viimeisen lomapäivän aamu valkenee Agadirissa. On jälleen rantafiilis. Pääranta on kuitenkin jo nähty.

Hyppään paikallisbussi 32:een, jonka päätepysäkki on 18 kilometrin päässä sijaitseva Taghazout.

Taghazout on nuorten paikka. Entisestä kalastajakylästä tuli ensin hippien hengailupaikka 1960- ja 1970-luvuilla ja sitten surffaajien tyyssija.

Rinnakkaiselo sujuu ilmeisen hyvin, sillä moskeija ja surffausvälineitä myyvä kauppa sijaitsevat samassa rakennuksessa.

Rannalla lautailijat pyyhältävät aallonharjalla, ja tilaa auringonottoon riittää mielin määrin. Rantapalveluja ei ole – mutta eipä ole hälinääkään.

Iltapäivällä surfaajat viettävät siestaa rannan kitukasvuisten puiden varjossa. Minäkin nukahdan aurinkoon.

Herään ja syön maukasta kuskusia Taghazoutin pölyisellä raitilla. Paikan nimi on West Coast – ja Afrikan länsirannikollahan paikka sijaitsee.

Tuleehan se lopulta täälläkin. Ahavoitunut mies kävelee aasin kanssa ohitseni ja hymyilee sydämellisesti:

– Salam, Ali Baba!

Artikkeli on ilmestynyt Matkaoppaan numerossa 6/2014.

MAROKKO

Pinta-ala  Noin 447 000 km².

Asukasluku  Noin 33 miljoonaa.

Pääkaupunki  Rabat.

Kielet  Viralliset kielet arabia ja berberikielet. Ranskaa puhutaan yleisesti, englantia satunnaisesti.

Aikaero Suomeen  Kesällä –3, talvella –2 tuntia.

Hintataso  Edullinen. Lounas kansankuppilassa 1,50–3 euroa ja turistiravintolassa ilman juomia noin 7 euroa. Olut lähes Suomen hintatasoa. Pullo marokkolaista viiniä kaupassa 4–8 euroa. Markkinoilla on tingittävä reilusti.

Passi ja viisumi  Viisumia ei tarvita alle 90 päivän turistimatkalle, mutta passin on oltava voimassa vähintään 90 päivää maasta poistumisen jälkeen.

Ilmasto  Vaihtelee eri puolilla maata ja eri korkeudella. Agadirissa on talvella +20–24 °C ja kesällä +30 °C. Marrakechissa on talvella +18–23 °C ja kesällä +33–38 °C.

Raha  Dirham  10 MAD = 0,90 €; 1 €= 11 MAD. Dirhameita ei
saa Suomesta.

Terveys  Perusrokotusten lisäksi suositellaan hepatiitti A -suojaa. Juo vain pullotettua vettä.

Turvallisuus  Varo taskuvarkaita tungoksessa ja etenkin Jemaa el Fna -aukiolla Marrakeshissa. Liikenne on kaoottista.

Sähköjännite  220 V.

Paikallisliikenne  Lippu maksetaan bussissa. Esimerkiksi bussi 32
Agadirista Taghazoutiin 0,60 €.

Retkiä Agadirista  Agadirista järjestetään retkiä muun muassa Marrakechiin, Taroundantiin ja Essaouiraan. Perille pääsee helposti bussillakin. Parhaat
bussiyhtiöt ovat Supratours ja CTM. Liput kannattaa ostaa etukäteen Agadirin linja-autoasemalta. Agadir–Essaouira maksaa noin 6 €.

Matkoja  Viikon matka noin 660 €/4 tähden hotelli. Kiertomatka Agadir–Marrakesh alkaen noin 870 €. Meno-paluulennot Agadiriin alkaen noin 550 €.

Lisätietoja

www.morocco.com

www.visitmorocco.com

 

 

Vierailija

Marokko vie eikä vikise

Agadirissa olen vieraillut ensimmäistä kertaa perheineni vuonna 1983. Hotellien palvelut tekivät jo silloin miellyttävän vaikutuksen. Paikka sopii hyvin erilaisten urheilulajien harrastamiseen. Nykyisin tekonivelpotilaana erityismaininnan annan petit taxeille, joita siksakkaa kaikkialla Marokon kaupunkien alueilla, ja hinta on n. 10 dirhamia eli euro. Agadirissa petit saavat ajaa enintään Marjane-ostoskeskukseen, siis noin 3-5 km. Normaalit taksit, siis vanhat valkoiset Mersu-taksit ajavat...
Lue kommentti

Rynniminen ja kantamukset aiheuttavat vaaraa liukuportaissa. Tiedätkö, mikä on viranomaisen suosittelema tapa matkustaa niissä?

Länsimetro tilasi hissi- ja liukuporrasyritys Koneelta yhteensä 60 liukuporrasta. Vaan osaammeko matkustaa niillä?

Turvallisuus- ja kemikaalivirasto Tukes julkaisi varmuuden vuoksi tiedotteen, jossa se neuvoo oikean tavan:

– Liukuportaissa ei ole tarkoitus juosta tai edes kävellä, vaan seisoa askelmalla ja pitää kaiteesta kiinni.

Seiso askelmalla ja pidä kiinni kaiteesta.

Tukesin mukaan liukuportailla ja -käytävillä sattuu joka vuosi kymmeniä tapaturmia. Virasto muistuttaa, että vaaravyöhykkeessä ovat erityisesti kiirehtivät, ikääntyneet, lapset ja päihtyneet.

Kiireinen kävelijä tai juoksija ei aiheuta vaaraa vain itselleen vaan myös muille. Hän voi horjuttaa muiden metromatkustajien tasapainoa rynnätessään heidän ohitseen.

Kaikki samalle porrasaskelmalle

Ikäihmiselle ja liikunta-apuvälineen kanssa liikkuvalle Tukes suosittelee hissiä liukuportaiden sijaan.

Suuret esineet, kuten rollaattori ja lastenvaunut, eivät kulje turvallisesti liukuportaissa. Ohjeistuksen mukaan kaiken mukana kulkevan tulee mahtua samalle porrasaskelmalle matkustajan kanssa.

Tukesin johtava asiantuntija Antti Savola toteaa nyrkkisäännön:

– Liukuporras on turvallinen, kunhan muistaa perusasiat. Seiso askelmalla. Pidä kiinni käsijohteesta. Varo vaatteiden ja kenkien joutumista rakoihin. Älä leiki liukuportaissa.

Yleisimmät tapaturmat liukuportailla

  • Kaatuminen.
  • Vaatteiden tarttuminen askelman ja kampalevyn väliin, kun matkustaja on poistumassa liukuportaista. Pitkät kengännauhat ja pitkät huivit vaativat tarkkuutta.
  • Kumijalkineen takertuminen askelman ja kaidelevyn väliin.
  • Sormien puristuminen liikkuvan käsijohteen ja kaiteen väliin.
  • Pienten lasten sormien puristuminen käsijohteen sisäänmenokohdassa.
  • Kaiteen yli putoaminen alempaan kerrokseen.

Alla olevalla Tukesin videolla neuvotaan, miten liukuportaissa seistään oikeaoppisesti:

Länsimetro avautuu vihdoin

Matkustaja pääsee viimeinkin metrolla Helsingistä Espooseen 18. marraskuuta 2017. Reitti kulkee ensin Matinkylään, myöhemmin myös Kivenlahteen. Rakentaja kertoo viivästymisen johtuvan siitä, että loppuvaiheen töille ja käyttöönottovaiheelle ei ollut varattu riittävästi aikaa.

Yrityksen sivulla puolustellaan, että hanke on Suomen suurin infrahanke ja että näin mutkikkaan hankkeen käyttöönottovaiheesta ei ollut kokemusta. Insinöörien ihmemaassakaan kaikki ei aina suju kuin leikki.

Metroasema sijaitsee yleensä syvällä maan alla, josta ylösnousemukseen tarvitaan liukuportaita. Uusi Koivusaaren metroasema on maailman ainoa merenalainen asema. Sen liukuportaat ovat Suomen pisimmät, mittaa on 76,1 metriä.

Lähteet: Länsimetro ja Tukes

Vierailija

Tiesitkö tätä? Metron liukuportaissa ei saa kävellä – espoolaisilla tilaisuus näyttää esimerkkiä

Metron liukuportaat on ihan turvalliset matkustajille jos yhteispelille niissä mennään. Olen kulkenut täällä Helsingissä metron liukuportaissa alusta asti ja matkustajat yleensä käyttäytyvät niin, että kaikki sujuu joustavasti. Liukuportaissa on ihan hyvin tilaa kiireisimpien ohittaa oikealla seisovat eikä siinä ole mitään vaaraa. Näin Helsingin liukuportaissa yleensä menetellään. Eri asia on ne matkustajat jotka änkeävät liukuportaisiin lastenvaunujen kanssa. Valitettavasti näitä...
Lue kommentti

Phuketin trooppisella lomasaarella tulee hiki syödessä. Chiliä roiskitaan reilusti, ja annokset ovat isoja.

1. Old Siam – Varpaat hiekassa

Romanttinen illallinen kahdelle? Old Siamissa onnistuu.
Romanttinen illallinen kahdelle? Old Siamissa onnistuu.

Aurinko laskee Nakalayn lahdelle. Tämä on oikea hetki kattaa pöytä rantahiekalle ja heittäytyä syömään herkkuja, joilla Thaimaan kuninkaalliset ovat vaativia makuhermojaan lepyttäneet.

Old Siam toimii ylellisen Thavornin lomakylän rantaravintolana. Hotellin tyyliin sopii, että keittiö kokkaa "royal cuisinea".

– Thaimaan hovissa kehitettiin 1700-luvulla huippuunsa elegantit makuyhdistelmät ja kasvisten ja hedelmien kaivertaminen pienoisveistoksiksi. Ammennamme sieltä ideat, keittiön kuningas, keittiömestari Nau kertoo.

Old Siamissa kokataan Thaimaan kuninkaallisen keittiön opein.
Old Siamissa kokataan Thaimaan kuninkaallisen keittiön opein.

Ilta hämärtyy, ja rantapöytään kannetaan kippo poikineen. Alkupalat rouskuvat ja ratisevat rapunyyttien ja friteerattujen kasvisten matkatessa mahaan. Papaijasalaatista siirrytään grillattujen äyriäisten ihmeelliseen maailmaan. Kaiverrettuja kasviksia ei raaskisi millään rikkoa hampaillaan.

Miksi tänne? Mässäilyä tyylillä järkihintaan.

Thavorn Beach Village Resort, 6/2 Moo 6, Nakalay Bay, Patong Beach. thavornbeachvillage.com

 

2. Watercourt – Parasta pinnan alta

Watercourt tilaa kalat ja äyriäiset lentorahtina eri puolilta maailmaa pyyntituoreena.
Watercourt tilaa kalat ja äyriäiset lentorahtina eri puolilta maailmaa pyyntituoreena.

Banyan treen viiden tähden luksusresortti Bang Taon Laguna Beachilla tarjoaa Phuketin parhaan paketin paratiisilomalle. Huikeat villat, täydellinen golfkenttä, maailmankuulut hierontapalvelut ja sitten ne ravintolat: tinkimättömän thairuoan Saffron, elegantti japanilainen Tamarind ja takuutuoreiden merenelävien Watercourt.

Viimeksi mainittu nauttii herkkusuiden keskuudessa kulttimainetta iltaisin palmujen katveeseen katettavan kalatiskinsä ansiosta. Pitkään tiskiin asetellaan pedanttisen tarkasti eri puolilta maailmaa tuoreena lennätettyjä kaloja ja äyriäisiä. Ottaako merianturaa Doverin vesiltä, paikallista napsijaa, vihersimpukoita, Tyynenmeren hummeria vai viittä eri lajia ostereita?

Ja hitot, otetaan vähän kaikkea. Mereneläväthän ovat kevyttä ja sulavaa ruokaa.

Jos à la carte -tyyli vetää puoleensa, tilaa vaikkapa partaveitsisimpukka-ceviche.

Miksi tänne? Banyan Tree on näkemisen väärti.

Watercourt, Banyan Tree, 33/27 Moo 4, Srisoonthorn Road, Cherngtalay, banyantree.com

 

3. Kan Eang@Pier – Kalastajan kaveri

Laiturin päästä lähtevät lautat Phuketin paratiisisaarille, mutta onni löytyy lähempääkin. Laiturin vieressä kannetaan pöytään kala- ja äyriäisruokia, joita tullaan syömään saaren kauimmaisista kolkistakin. Chamnan ja Wallee Badrantabutrin avasivat vuonna 1973 perheravintolan, jonka kanta-asiakkaita olivat aluksi vain kalastajat perheineen. Ruoka oli kotoisaa ja väärällään chiliä.

Kun Phuketista kasvoi suosittu lomasaari, perhe laajensi ravintolaa. Äidin ohjeet pidettiin kunniassa eikä tuoreudesta tingitty. Ravintolan nimeen sorvattiin @-merkki.

– Meille mahtuu kerralla yli 600 syöjää. Kaikille riittää päivän tuoretta kalaa ja äyriäisiä, kylämme on täynnä kalastajia, kertoo vieraita emännöivä Apirade Ew Jitharn.

Kan Wangissa tarjotaan vain tuoretta kalaa.
Kan Wangissa tarjotaan vain tuoretta kalaa.

Nuori tarjoilija esittelee ylpeänä tulipunaista napsijaa, hummereita ja rapuja. Maistan alkuun friteerattuja merileviä ja jättikatkarapuja, sitten upeasti grillattua kalaa ja kuningasrapua aromikkaan tamarindi-kastikkeen kera. Rapucurryssa on chilin tuhtia potkua. Se taittuu vasta suloisella kookosjäätelöllä ja hevoskastanjakastikkeella.

Miksi tänne? Ruoka on taiten tehtyä ja raaka-aineet takuutuoreita.

Kan Eang@Pier, 44/1 Viset Road Moo 5, Patak Villa, Muang. kaneang-pier.com

 

4. Tunk-Ka Cafe – Kukkulan kuningas

Tunk-Kan omistajat saivat idean Phuketin korkeimmalla kukkulalla sijaitsevasta ravintolasta lomaillessaan Sveitsissä.
Tunk-Kan omistajat saivat idean Phuketin korkeimmalla kukkulalla sijaitsevasta ravintolasta lomaillessaan Sveitsissä.

Phuket Town on tunnettu mainioista ravintoloistaan. Hyvää katuruokaa saa muutamalla eurolla. Täydelliseen ruokahetkeen tarvitaan muutakin, nimittäin hieno näköala miellyttävässä miljöössä. Silloin suunnataan Rangin kukkulalle, joka nousee 140 metriin.

Heti näköalapaikan naapurissa on Tunk-ka Cafen sisäänkäynti metsän siimekseen. Terasseilta levittäytyy uljas maisema yli kaupungin. Tunk-kan kulinaarisen maineen on luonut keittiön valtiatar, rouva May.

-Omistajilla on kiinalaiset sukujuuret, joten yhdistelen Phuketin tulisia makuja kiinalaisiin, poimin molemmista maista parhaat palat, May kertoo.

Mayn yllytyksestä maistan Moo Hongia, muhitettua ja marinoitua possunvatsaa ja viiriäisen munia chililiemessä. Hikikarpalot helmeilevät otsalla.

Tunk-Ka Cafe tarjoaa tulisia thaimakuja kuin isoäidin keittiöstä.
Tunk-Ka Cafe tarjoaa tulisia thaimakuja kuin isoäidin keittiöstä.

Phuketissa käytetään ruuanlaitossa runsaasti banaaninlehtiä. May käärii niihin marinoituja kanapaloja ja uppopaistaa nyytit. Sano tarjoilijalle Gai Hor Baitoey, jos haluat yhtyä sensaatiomaisen maukkaisiin kanakarkeloihin.

Miksi tänne? Näköalaravintola on parhaimmillaan auringonlaskun jälkeen. Ruokalista on pitkä kuin Kiinan muuri, 16 erilaista kahvia. Hintataso on edullinen.

Tunk-ka Cafe, Kosimbee Road, Rang Hill, Phuket Town, puh. +66 76 211 500.

 

5. Bangla Street – Bileet Patongilla

Patongin Bangla Street on Puhketin yöelämän ykkönen.
Patongin Bangla Street on Puhketin yöelämän ykkönen.

Palmurantojen rauha on muisto vain, kun astelen Patongin keskustaa halkovaa Bangla Streetia. Valo- ja meluviidakko synnyttävät aivoissa mielipuolisen impulssiruuhkan. Baarien ämyrit syytävät bilebiittiä, niukasti puetut naiset hetkuttavat lanteitaan baaritiskeillä, ja sisäänheittäjät nykivät hihasta ryystämään puoli-ilmaisia drinkkejä. Hus, sivummalle syntiset, nyt syödään!

Bangla Beer Gardenin nimi hämää, sillä paikassa pääosassa ovat ruokakojut. Yksi on erikoistunut äyriäisiin, toinen ribseihin, kolmas barbecue-kanaan. Lisää ruokakojuja löytyy viereisen The Food Court -ruokakeitaan sisätiloista. Valitsen runsain yrtein ryyditetyn ja kananmunalla terästetyn nauta-nuudelikeitto Pad Thain. Saan kupillisen tuhteja makuja 3 eurolla.

Katuruokakioskeissa ruoka on hyvää ja halpaa. Nautanuudelisoppa täyttää vatsan kolmella eurolla.
Katuruokakioskeissa ruoka on hyvää ja halpaa. Nautanuudelisoppa täyttää vatsan kolmella eurolla.

Illan gourmet-osuuden hoidan rantakadulla vuodesta 1979 päivystäneessä Patong Seafoodissa. Tarjoilijalle osoitetaan tuoretiskistä, mitä merenelävää haluaa. Näytän kissankokoista hummeria.

Varttia myöhemmin syön elämäni mehevintä grillattua herrojen herkkua. Luksusruoka on Phuketissakin hinnoissaan, liki 20 euroa, mutta jokainen suupala on hinnan väärti.

Lopuksi käväisen Banglan poikkikadun päässä Midnight Sunissa.

– Maistuisiko Fisu vai Salmari, kysyy sinivalkoista kuppilaa isännöivä leppoisa Janne Manninen.

Miksi tänne? Kun haluat juhlia, Patong tarjoaa vaihtoehdon joka lähtöön. Oluen saa baarissa alle eurolla.

Bangla Beer Garden & The Food Court, Bangla Road 70.
Midnight Sun Restaurant, Bangla Road 54/11.
Patong Seafood, Thaweewong Road 130.

Patong Seafood on erikoistunut hummereihin. Ne valitaan itse tiskistä kokin valmistettavaksi.
Patong Seafood on erikoistunut hummereihin. Ne valitaan itse tiskistä kokin valmistettavaksi.

Artikkeli on julkaistu ET Matkaopas -lehden numerossa 5/2016.