Suomalainen Ali Baba nautiskelee Agadirin rannoilla, tinkii Marrakechin torilla ja äimistelee vuohia puissa.

Päivän ensimmäinen rukouskutsu tunkeutuu vaimeana unen läpi. Sointi on miellyttävän matala ja musikaalinen. Aamu kajastaa.

Aamiaisella ihastun makeisiin msemmem-pannukakkuihin. Vahva, tummapaahtoinen kahvi avaa silmät.

Lähden kävelylle Agadirin rannalle. Patikoitavaa onkin kilometritolkulla – joko pitkin hiekkaa tai muutama vuosi sitten rakennettua kivettyä rantakatua. Dromedaarimiehet etsivät ratsastajia.

Mainingit vyöryvät rantaan niin voimallisesti, ettei pulikointi oikein luonnistuisi pieniltä lapsilta. Aikuistenkin on hyvä olla varuillaan.

Aurinkotuoleja on vielä vapaina, sillä vaikka lämpötila on lähes 25 astetta, helmikuinen merituuli viilentää.

Iltapäivällä etsin marokkolaista ruokapaikkaa, mutta sitä ei kovin helposti rannalta löydy. Kansainvälistä keittiötä kyllä olisi tarjolla. On niin nälkä, että syön English Pubissa skottilaista metsästäjänpiirakkaa. Valinnassa ei ole maailmanmatkaajalla paljoa kehumista kotiväelle.

Viihtyisä Agadir

Vanha Agadir tuhoutui täysin maanjäristyksessä 1960, joten tämän päivän kaupunkikuva on moderni. Pitkät bulevardit tekevät suunnistamisen helpoksi.

Nostan hattua suunnittelijoille, sillä Agadirista on tehty toimiva, viihtyisä ja hyvät palvelut tarjoava lomakaupunki. Ainoastaan persoonallisesta ilmeestä on hieman pulaa.

Agadirin linnoituksen kukkula hallitsee kaupunkikuvaa pohjoisessa – karrelle paahtuneessa rinteessä lukee Allah–Isänmaa–Kuningas.

Ajan taksilla huipulle. Vain muurit ovat jäljellä, muuta ei jäänytkään maanjäristyksessä pystyyn. Näkymä alas kaupunkiin on huikea. Opaskandidaatit talttuvat, kun hymyilen ja sanon la shukran, ei kiitos.

Tinkijän souk

Agadirin eloisin markkinapaikka on Souk El Had, iso basaarialue. Se on parhaimmillaan sunnuntaisin. Silloin lähiseudun asukkaat tulevat myymään tuotteitaan ja kaupanteko leviää lähikaduille.

– Hello, Ali Baba, nahkaisia berberisandaaleja myyvä kauppias huutaa. Kestää hetken ennen kuin tajuan nimittelyn johtuvan parrastani.

Ostan kilon appelsiineja noin 25 sentillä evääksi laukun-pohjalle ja pysähdyn juomaan matkan ensimmäisen nus nusin. Siinä on puolet vahvaa arabikahvia ja puolet kuumaa maitoa.

Nus nus, midi midi, half half, tarjoilija selvittää.

Markkinakujia riittää ja riittää. Soukissa on syytä tinkiä kunnolla. Sääntö numero yksi: varaa aikaa ja palaa tarvittaessa uudestaan. Sääntö kaksi: päätä, mitä enintään olet valmis maksamaan äläkä sano hintaa, jota et aio maksaa.
Se on huonoa käytöstä.

Ostan kohtuullisen tinkimisen jälkeen kymmenen grammaa aitoa sahramia 35 eurolla. Vaikka ylihintaa varmasti tuli, laatu on erinomaista. Sitä testataan paikan päällä hankaamalla väriä irti ja maistelemalla. Hampaani ja huuleni ovat keltaiset koko loppupäivän.

Good quality, Ali Baba.

Silkkaa linnunmaitoa on myös Souss-laaksossa ja Agadirin rannikkoalueilla kasvavan arganpuun siemenistä puristettu öljy. Ostan sitä Pohjolan talveen argansaippuana, joka ei kuivata ihoa.

Illalla syön savipadassa hiilillä haudutettua herkullista lihatajinea. Tajineen voi periaatteessa laittaa mitä vain, mutta hauduttaminen kestää yli tunnin.

Sehän sopii – katson odottaessa pienen ravintolan televisiosta jalkapallon Africa Cupia. Kun Libya ratkaisee pelin rangaistuspotkukisassa, ruudun ääreen liimautunut asiakaskunta repeää.

– Eikö ollutkin hyvä juttu?

Nyökyttelen, vaikka mielestäni Ghana pelasi paremmin.

Jalkapallo on Marokossa kova sana, maajoukkuetta kutsutaan Atlaksen leijoniksi. Oikeat leijonat ovatkin Marokon vuorilta kadonneet metsien hävittämisen myötä.

Vuohia puissa

Hyvät kengät ovat Agadirissa tarpeen, sillä apostolinkyyti on paras tapa nähdä paikkoja.

Ranta vetää puoleensa vastustamattomasti. Sunnuntai-iltana kaupunkilaiset tulevat kävelylle koko perheen voimin. Nuoret pojat harjoittelevat jalkapalloa. Rakastavaiset katselevat, kuinka aurinko laskee mereen hehkuen kuin sula metalli.

Lisää perhehupia tarjoilee Lintulaakso keskellä Agadiria. Flamingot ja vuohet kilpailevat kävijöiden suosiosta ilmaisessa puistossa.

Ihmettelen taksikuskille rannan väljyyttä.

– Matkailijoita on vähän, kun teillä Euroopassa on lama. Not good for us.

Mies on maaseudulta, kuten niin moni Agadirin 700 000 asukkaasta.

– Usko pois, Agadir ei ole Marokkoa, mies täräyttää.

Päätän tutkia, onko kuski oikeassa. Otan aamulla taksin Agadirin linja autoasemalle, sillä uusi betonikolossi on kaupungin laidalla.

Kolmen tunnin matkalla Essaouiraan en ole uskoa silmiäni: vuohet kiipeilevät arganpuiden oksilla päästäkseen syömään puun lehtiä. Siellä elukat killuvat kuin karvaiset hedelmät.

Vuosia sitten Essaouiraan järjestettiin Suomesta pakettimatkoja, ja ihmettelen, miksei enää. Kaupunki on kaunis kuin postikortti, ilmapiiri leppoisa ja ranta hieno.

Muurien ympäröimä vanhakaupunki pikkukujineen tuntuu salaperäiseltä. Eurooppalaisten kauppiaiden 1800-luvulla sulttaanille lahjoittamat tykit tuijottavat merelle jykeviltä muureilta. Soukissa saa kävellä rauhassa – vain muutama Ali Baba -huuto kaikuu perään.

Kellariravintolan pitäjä yrittää opettaa minua kirjoittamaan arabiaksi Allahu-akbar, Jumala on suuri.

Joka kesä Essaouirassa järjestetään iso Gnaoua-maailmanmusiikkifestivaali. Mainosjulisteet lepattavat tuulessa jo talvella.

– Best festival in Morocco, minulle luvataan.

Makupaloiksi ostan soukista Hoba Hoba Spiritin ja Dargan levyt. Kumpikin yhtye yhdistää kansanmusiikkia, rockia ja jopa punkkia maukkaaksi sekametelikeitoksi.

Oikea Marokko

Idyllisen Essaouiran jälkeen 1,6 miljoonan asukkaan Marrakech tuntuu hullunmyllyltä. Majoitun riadiin – sillä nimellä kutsutaan medinan vanhoihin asuinrakennuksiin kunnostettuja hotelleja. 40 eurolla saan lähes luksusta.

Illalla sukellan Marrakechin ihmeiden torille. Kuusi tuntia Jemaa El Fna -aukiolla kuluu joutuisasti käärmeenlumoojien, muusikoiden, tarinankertojien, hennatatuoijien, teatteriryhmien ja ruokakojujen keskellä.

Torin imu ja svengi ovat huumaavia. Esiintyjät odottavat pikkukolikkoa etenkin ulkomaalaisilta. Meno äityy yhdeksän aikaan hurjaksi, mutta kun rahat pitää visusti muualla kuin takataskussa, ei huolta ole.

– Tämä on Marokko, julistaa mies kuhinan keskellä ja piirtää laajan kaaren torin kakofoniaan.

Nyökyttelen ja tilaan toisen lautasellisen etanoita.

Herään riadiassani ylellisen röyhelökatoksen alta. Marrakechissa olisi näkemistä useammaksi päiväksi, joten on tehtävä valintoja.

Bahia-palatsin sisäpihojen keramiikkataide on upeata. Läheinen valtava Babu-palatsi kertoo raunioituneenakin 1500-luvun Marrakeshin loistosta.

Kellarimuseossa on esillä entisöitynä Koutoubian moskeijan ensimmäinen puinen saarnastuoli 1100-luvulta. Kaiverrustyö on niin hienostunutta, että kaipaan lukulasejani.

Kävelen ihailemaan Koutoubian lähes 70 metriä korkeaa minareettia. Moskeijaan ei ole vääräuskoisella asiaa, mutta kierrän minareettia lumoutuneena. Sen leveyden ja korkeuden suhde on yhden suhde
viiteen, mikä tekee siitä harmonisen.

Almohadien kausi 1100–1200-luvulla oli marokkolaisen klassisen arkkitehtuurin kulta-aikaa, ja Koutoubia on kauden kolmesta suuresta minareetista ensimmäinen ja täydellisin. Toiset kaksi ovat Rabatissa ja Espanjan Sevillassa.

Matkan parhaan lounaan saan yllättäen kellarihuoneessa Marrakechin pikkukujalla. Niin ruoanlaitto kuin tiskauskin sujuvat ainoan pöydän vieressä. Kissat tappelevat ruoanjämistä lattialla.

Maustettu kana ja linssit ovat herkullisia ja palvelu sydämellistä. Pitkäpartainen ravintoloitsija kysyy ranskan ja elekielen avulla, pitäisinkö huolta paikasta sillä aikaa, kun hän käy moskeijassa rukoilemassa.

– Oui, oui, myönnyn ja kiitän luojaani, ettei puolituntisen aikana tule yhtään asiakasta.

On aika lähteä takaisin Agadiriin. Otan taksin bussiasemalle. Kuski on nainen.

– Hei, voisitko maksaa 10 dirhamia ekstraa. Ihan vain siksi, että Marrakeshissa on 4 000 taksikuskia, ja meitä naisia on vain kaksi, Hanina kertoo ja väläyttää huivin ja peililasien alta kujeellisen hymyn.

Totta vai tarua? Marrakechissa ne ovat yksi ja sama asia.

Surffaajien paikka

Viimeisen lomapäivän aamu valkenee Agadirissa. On jälleen rantafiilis. Pääranta on kuitenkin jo nähty.

Hyppään paikallisbussi 32:een, jonka päätepysäkki on 18 kilometrin päässä sijaitseva Taghazout.

Taghazout on nuorten paikka. Entisestä kalastajakylästä tuli ensin hippien hengailupaikka 1960- ja 1970-luvuilla ja sitten surffaajien tyyssija.

Rinnakkaiselo sujuu ilmeisen hyvin, sillä moskeija ja surffausvälineitä myyvä kauppa sijaitsevat samassa rakennuksessa.

Rannalla lautailijat pyyhältävät aallonharjalla, ja tilaa auringonottoon riittää mielin määrin. Rantapalveluja ei ole – mutta eipä ole hälinääkään.

Iltapäivällä surfaajat viettävät siestaa rannan kitukasvuisten puiden varjossa. Minäkin nukahdan aurinkoon.

Herään ja syön maukasta kuskusia Taghazoutin pölyisellä raitilla. Paikan nimi on West Coast – ja Afrikan länsirannikollahan paikka sijaitsee.

Tuleehan se lopulta täälläkin. Ahavoitunut mies kävelee aasin kanssa ohitseni ja hymyilee sydämellisesti:

– Salam, Ali Baba!

Artikkeli on ilmestynyt Matkaoppaan numerossa 6/2014.

MAROKKO

Pinta-ala  Noin 447 000 km².

Asukasluku  Noin 33 miljoonaa.

Pääkaupunki  Rabat.

Kielet  Viralliset kielet arabia ja berberikielet. Ranskaa puhutaan yleisesti, englantia satunnaisesti.

Aikaero Suomeen  Kesällä –3, talvella –2 tuntia.

Hintataso  Edullinen. Lounas kansankuppilassa 1,50–3 euroa ja turistiravintolassa ilman juomia noin 7 euroa. Olut lähes Suomen hintatasoa. Pullo marokkolaista viiniä kaupassa 4–8 euroa. Markkinoilla on tingittävä reilusti.

Passi ja viisumi  Viisumia ei tarvita alle 90 päivän turistimatkalle, mutta passin on oltava voimassa vähintään 90 päivää maasta poistumisen jälkeen.

Ilmasto  Vaihtelee eri puolilla maata ja eri korkeudella. Agadirissa on talvella +20–24 °C ja kesällä +30 °C. Marrakechissa on talvella +18–23 °C ja kesällä +33–38 °C.

Raha  Dirham  10 MAD = 0,90 €; 1 €= 11 MAD. Dirhameita ei
saa Suomesta.

Terveys  Perusrokotusten lisäksi suositellaan hepatiitti A -suojaa. Juo vain pullotettua vettä.

Turvallisuus  Varo taskuvarkaita tungoksessa ja etenkin Jemaa el Fna -aukiolla Marrakeshissa. Liikenne on kaoottista.

Sähköjännite  220 V.

Paikallisliikenne  Lippu maksetaan bussissa. Esimerkiksi bussi 32
Agadirista Taghazoutiin 0,60 €.

Retkiä Agadirista  Agadirista järjestetään retkiä muun muassa Marrakechiin, Taroundantiin ja Essaouiraan. Perille pääsee helposti bussillakin. Parhaat
bussiyhtiöt ovat Supratours ja CTM. Liput kannattaa ostaa etukäteen Agadirin linja-autoasemalta. Agadir–Essaouira maksaa noin 6 €.

Matkoja  Viikon matka noin 660 €/4 tähden hotelli. Kiertomatka Agadir–Marrakesh alkaen noin 870 €. Meno-paluulennot Agadiriin alkaen noin 550 €.

Lisätietoja

www.morocco.com

www.visitmorocco.com

 

 

Vierailija

Marokko vie eikä vikise

Agadirissa olen vieraillut ensimmäistä kertaa perheineni vuonna 1983. Hotellien palvelut tekivät jo silloin miellyttävän vaikutuksen. Paikka sopii hyvin erilaisten urheilulajien harrastamiseen. Nykyisin tekonivelpotilaana erityismaininnan annan petit taxeille, joita siksakkaa kaikkialla Marokon kaupunkien alueilla, ja hinta on n. 10 dirhamia eli euro. Agadirissa petit saavat ajaa enintään Marjane-ostoskeskukseen, siis noin 3-5 km. Normaalit taksit, siis vanhat valkoiset Mersu-taksit ajavat...
Lue kommentti

Sinikka Saastamoisen lapset puolisoineen ja lapsineen vuokraavat joka jouluksi mökin, johon mahtuu koko heimo.

1960-luvulla pohjoiskarjalainen Sinikka Saastamoinen jäi leskeksi neljän alle 10-vuotiaan lapsen kanssa. Lisäksi hän odotti viidettä.

– Perhe hitsautui yhteen niin tiukasti, että aikuiset lapset perheineen haluavat vieläkin viettää joulut yhdessä, kertoo Maija-Liisa Punta-Saastamoinen, Sinikan ainoan pojan Maurin vaimo.

Miniä ja vävyt ovat sopeutuneet perinteeseen.

– Aiemmin menimme kaikki – puolisot, lapset ja lastenlapset – anopin luo, mutta nyt haluamme, että hän saa helpon joulun. Kahdeksankymppisen mummon koko joulukuu ei saa mennä keittiössä.

Kuvassa vasemmalla Pirjo, etualalla Elmeri. Suvetar ja Kaisa koristelevat kuusta.
Kuvassa vasemmalla Pirjo, etualalla Elmeri. Suvetar ja Kaisa koristelevat kuusta.

Pinja koristelee kuusta.
Pinja koristelee kuusta.

Joka jouluksi suku vuokraa mökin, yleensä eri paikasta. Viime vuonna valinta oli Simpelejärvi, jonka rannalla olevaan mökkiin mahtui koko 20 hengen seurue.

Joulunviettoon tulevat Maurin ja Maija-Liisan lisäksi heidän lapsensa Jesperi, 27, ja Suvetar, 22, sekä Maurin sisarukset lapsineen. Maurin sisar Pirjo ja hänen miehensä Pentti Sahlman ajavat vuokramökille Vantaalta. Sinikan esikoistytär Eija ja hänen puolisonsa Pauli Purmonen tulevat Joensuusta, samoin tytär Tarja ja Heino Hämäläinen poikansa Severin kanssa. Tytär Heli tulee joulunviettoon Tampereelta miehensä Keijo Karjulan ja lastensa Jonnen, Pinjan ja Elmerin kanssa.

– Parasta on yhdessäolo. Tuntuu hyvältä päivittää kuulumiset ilman kiirettä. Jokainen tuo jotain jouluruokaa. Esimerkiksi Mauri tekee sinapin, minä jälkiruuan. Tarja on koristelemisen mestari, hän tuo kukat, viimeksi upeat jouluruusut, Maija-Liisa sanoo.

Pirjo ottaa rennosti.
Pirjo ottaa rennosti.

Kodassa paistetaan makkaraa.
Kodassa paistetaan makkaraa.

Näkymä Parikkalan mökin ikkunasta pysäytti.

– Istuin sohvalla ja vain katselin, järvi tuli kuin syliin. Jää oli kaunista, vaikka sen päällä oli muutama sentti vettä. Kastelimme siinä varpaat saunan jälkeen, Maija-Liisa kertoo.

Suvun ohjelmaan kuuluu jouluna herkuttelu, saunominen, ulkoilu ja Trivial Pursuit -peli. Viimeksi sitkeimmät pelasivat aamuneljään.

– Sen jälkeen nukuimme hyvin.

Sinikka viettää joulua lapsenlapsensa Kaisan kanssa.
Sinikka viettää joulua lapsenlapsensa Kaisan kanssa.

Jouluaamuna mummo heräsi keittämään puuron, ja puolen päivän jälkeen koko seurue lähti ulos.

– Oli ihana nähdä, kun mummo käveli nuorten kanssa käsikoukkua ja nautti siitä, että kaikki ovat koolla.

Huvila.net > Loikonsaari 3


Mukana joulunvietossa oli myös Uniikki-kissa. Perhe tuo vuokramökille mukanaan myös piparkakkutalon.
Mukana joulunvietossa oli myös Uniikki-kissa. Perhe tuo vuokramökille mukanaan myös piparkakkutalon.

Ruotsin Lapista ei löydä joulupukkia, mutta hurjia rinteitä senkin edestä. Keltanokka lähti testaamaan, miten pääsee alas Riksgränseniä ja Björklideniä.

Opashan on hullu!

Olen saapunut vasta tunti sitten Ruotsin Lappiin, marssinut saman tien suksivuokraamoon, ährännyt vaivalloisesti massiiviset laskettelumonot jalkaan ja kuunnellut huolestuneena miniluentoa lumivyöryn vaaroista. Ja nyt pitäisi seurata lasketteluopasta vielä kilometri ylämäkeen kohti tunturin huippua.

Olen näännyksissä, hikinorot valuvat poskilla. Ihan kuin noutajan kalsa kosketus tuntuisi olkapäillä.

Björklidenin laelta näkyy Norjaan saakka.
Björklidenin laelta näkyy Norjaan saakka.

Matkaa on tehty jo puoli tuntia, ylämäkeen luonnollisesti. Björklidenin laskettelukeskus näkyy alhaalla pienenä. Horisontissa siintävät Norjan tunturit ja jossain niiden takana Atlantti. Jalassani on karvapohjaiset sukset. Ne eivät lipsu senttiäkään. Eivätkä kyllä luistakaan. Niillä vain tampataan matkaa ylämäkeen.

– Mika, sinä pystyt tähän. Ajattele, miten hienot maisemat ylhäällä odottavat. Sitten laskettelemme pitkin neitseellisiä lumia alas laaksoon. Det är kul! tsemppaa opas Kim Bergsten.

Mihin olen joutunut?

Opas Kim Bergsten vei meidät huipulle.
Opas Kim Bergsten vei meidät huipulle.

Sisulla huipulle

Kokeilin laskettelua ensimmäisen kerran 15-vuotiaana Jyväskylän Laajavuoressa. Alku oli vauhdikas, syöksyin pipo silmillä rinteen suoraan alas. En osannut oudoilla suksilla kurvata, kun en tullut keneltäkään kysyneeksi, miten se tapahtuu. Vauhdin sain pysähtymään juuri ennen parkkipaikkaa.

Sen jälkeen eksyin mäkeen satunnaisesti, keskimäärin kerran vuosikymmenessä. Rinteessä oli joka kerta kivaa, mutta laskettelupuremaa en koskaan saanut. Ehkä Suomen rinteet olivat liian vaatimattomia tällaiselle Laajavuoren veteraanille.

Sitten ystäväni houkutteli testaamaan "vähän kovempaa kamaa", Ruotsin Lapin tuntureita. Ruotsihan on suomalaiselle kuin Amerikka. Siellä kaikki on hienompaa ja suurempaa, niin tunturitkin. Ruotsin Åre tunnetaan pikku-Alppeina, sillä sen korkein huippu Åreskutan yltää yli 1400 metriin. Rinteet ovat kilometrien pituisia. Suomen laskettelukeskuksissa moisista lukemista vain unelmoidaan.

Luonnonrinteissä lasketaan kuin pumpulissa.
Luonnonrinteissä lasketaan kuin pumpulissa.

Vierekkäin sijaitsevissa Björklidenissä ja Riksgränsenissa tunturit kohoavat reiluun kilometriin. Niiden luonnonrinteet sopivat monipuoliseen lasketteluun kuin valetut.

Bergsten on päässyt tunturin laelle ja jatkaa tsemppaamista. Ammattilaiselle kapuaminen on niin helppoa. Määränpää häämöttää, tamppaan karvapohjasuksiani rinnettä vimmaisesti ylös suomalaisella sisulla.

Det är kul! Det måste vara kul!

Lopulta pääsen perille. Viisikymppisen kunto voisi olla kovempikin, mutta olen yhä elossa.

Hiihtopummin tunnustukset

Bergsten auttaa irrottamaan karvapohjat suksista. Vedän keuhkot täyteen tunturi-ilmaa ja annan katseeni nuolla horisonttia. Olen kilometrin lähempänä taivasta kuin tunti sitten suksivuokraamossa. Olo on juhlallinen. Alan ymmärtää, miksi joskus pitää kärsiä, että voi nauttia.

Bergsten kaataa kuksaan kahvia.

– Olen ollut neljä vuotta Björklidenissä ja Riksgränsenissä lasketteluoppaana. Nuorena elin hiihtopummina Ranskan Chamonix'ssa. Siellä aloin myös vuorikiipeillä, ja se on suurin intohimoni. Laskettelu tulee kakkosena. Nytkin jatkaisin mieluiten matkaa aina vain ylöspäin, Bergsten tarinoi kahvitauollamme.

Täällä vartioin minä!
Täällä vartioin minä!

Näkemykseni vain vahvistuu: mieshän on umpihullu.

Huipulla tuulee. Kahvin lämmittävä vaikutus hupenee. On aika miettiä paluuta alas. Bergstenilla on suunnitelma. Seuraamme mestaria jyrkän rinteen reunaan. Rinne ei ole pitkä, mutta korkeusero nostaa hikikarpalot taas pintaan.

– Tässä on paljon pehmeää lunta, kuin höyhenillä laskisi. Seuraa vain minua, tee pitkiä nautinnollisia kaarroksia, nauti joka hetkestä, Bergsten sanoo ja lähtee.

Hiihtohissit lähtevät aivan Riksgränsenin keskustasta.
Hiihtohissit lähtevät aivan Riksgränsenin keskustasta.

Kuperkeikkoja pumpulissa

Bergsten pöllyttää tyylikkäästi lunta kaarrellessaan. Pian hän on rinteen alaosassa odottamassa meitä muita.

Olen ryhmämme keltanokka, muut ovat kokeneita laskettelijoita ja laskevat perässä leikitellen, kaiketi nautiskellen. Lähden liikkeelle. Luonnonrinteessä, vasta sataneessa pumpulilumessa laskeminen tuntuu erikoiselta. Lumi upottaa, vauhti kiihtyy hitaasti. Mutta se kiihtyy.

Tulee kaarroksen aika. Sukset eivät tahdo totella. Käännyn puolittain ja heitän kuperkeikan. Rämmin pystyyn. Sama toistuu seuraavassa mutkassa. Ja sitä seuraavassa.

Alas ehtineet hymyilevät hyväntahtoisesti. Onneksi rinteessä on niin paljon lunta, että kuperkeikkailu ei vammauta, mitä nyt vähän henkisesti.

– Onnittelut, Mika, selvisit. Se oli päivän haastavin osuus. Nyt pidetään hauskaa, Bergsten lupaa.

Puuterilumirinteet houkuttelevat rinnehait näyttäviin temppuihin.
Puuterilumirinteet houkuttelevat rinnehait näyttäviin temppuihin.

Rinne jatkuu loivahkona, ja löydän oman tapani kääntyä upottavassa lumessa. Tuuli suhisee korvissa, laakso lähenee ja talot muuttuvat näkökentässä isommiksi. Mäkeä riittää. Laskettelu kysyy reisilihaksia.

Pidän välillä taukoja ja ihailen arktisen luonnon kauneutta. Olen jo hyljännyt ajatuksen pysyä muiden matkassa. Hiljaa hyvä tulee, alas pääsee kaikilla nopeuksilla.

Lasken hotelli Fjälletin pihaan suksitelineen luo. Pian istun hotellin aulassa, ja takkatuli loimottaa. Kylmä huurteinen tuoksuu edessäni.

Reidet tutisevat, mutta nautin maisemasta Lapporteniin, Lapin porttiin. Näyttää kuin kuu olisi aikojen alkuhämärässä hipaissut Maata ja vienyt puolipallon muotoisen palan tuntureita mennessään.

Björklidenin Fjället tarjoaa huoneiden lisäksi mökkejä.
Björklidenin Fjället tarjoaa huoneiden lisäksi mökkejä.

Vihdoin vohvelia

Hotellin edessä odottaa hytillinen telavaunu. Se täyttyy matkustajista ja lähtee Låktatjåkkon tunturiasemalle 1228 metrin korkeuteen.

Alhaalla aurinko paistaa, mutta perillä odottaa vaakasuoraan viuhuva hyytävä tuuli ja lumimyräkkä. Lapin luonto luo Ruotsissakin outoa taikaa.

Puikahdan kohti mustaseinäistä hirsitaloa. Sisällä odottaa maailman pohjoisin vohvelikahvila. Käyn pirttipöytään, riisun toppatakkini ja tartun vohveliin.

Olen laskettelu-urani huipulla, kukkulan kuningas. Mietin jo tulevaa Åren-retkeä. Pohjoismaiden pisimmät rinteet vain naurattavat Björklidenin veteraania.

Rapea vohveli palkitsee laskettelijan.
Rapea vohveli palkitsee laskettelijan.

Låktatjåkkon vohvelikahvila on maailman korkeatasoisin sananmukaisesti.
Låktatjåkkon vohvelikahvila on maailman korkeatasoisin sananmukaisesti.

Artikkeli on julkaistu ET Matkaopas -lehden numerossa 6/2016.

Laskettelukeskukset

  • Riksgränsenin ja Björklidenin laskettelukeskukset sijaitsevat vierekkäin Kiirunasta kaakkoon lähellä Norjan rajaa, Napapiiriltä 200 kilometriä pohjoiseen. Molemmat tunnetaan hyvistä off-piste-laskuista eli vapaalaskuista rakentamattomilla luonnonlumisilla rinteillä.
  • Björklidenissä on 23 rinnettä ja viisi hissiä. Kittelsdalsin hissi vie korkeimmalle, 1100 metriin. Riksgränsenissä löytyy 15 rinnettä, 6 hissiä ja liki rajattomasti vapaalaskurinteitä. 

Näin pääset perille

  • Helsingistä Tukholman kautta lento Kiirunaan, mistä matkaa perille valtatietä E10 on noin 130 kilometriä. Lentoaika Helsinki-Kiiruna 2,5 tuntia. Kentältä on bussiyhteys laskettelukeskuksiin, 30 e/suunta. Bussi kulkee usein myös Björklidenin ja Riksgränsenin välillä.
  • Kiirettömille sopii juna Tukholmasta Riksgränseniin, matka-aika 18 tuntia.
  • Norjan Narvikin lentokentälle on Riksgränsenistä vain 40 kilometriä, mutta bussiyhteyttä kentältä Ruotsin puolelle ei ole. Ruotsin ja Norjan välinen tie on joskus lumimyrskyn takia päiviä poikki. Oulusta maantietä pitkin Riksgänseniin on 620 kilometriä.
  • Helikopterilla? Arctic Elementsin järjestämillä räätälöidyillä 1-7 päivän Heliski-retkillä kokeneet laskettelijat viedään helikopterilla laskemaan neitseellisille puuterilumille vuoristoon, kuten yli 2 000-metriselle, jyrkkärinteiselle Kebnekaiselle. 

SOS

  • Merkitsemättömillä luonnonrinteillä on lumivyöryvaara. Suksivuokraamoista saa pakollisena lisävarusteena repun, jossa on muun muassa lähetin ja lumilapio. Suksivuokraamojen henkilökunta ja laskettelunopettajat opastavat, miten toimia lumivyöryssä.
  • Laskettelussa voi loukkaantua kaatuessaan. Kannattaa varmistaa ennen matkaa, että vakuutukset ovat voimassa. Kypärä on tärkeä turvavaruste.
  • Ruotsin hätänumero on 112.

Sää

  • Talvisesonki alkaa helmikuussa, kun keli muuttuu epävarmasta aurinkoiseksi. Rinteissä riittää lunta toukokuun puoliväliin. Silloin päivälämpötilat ovat reilusti plussalla, mutta yöt edelleen kylmiä. Säätilan vaihtelut ovat tuntureilla nopeita, mikä kannattaa ottaa huomioon varustevalinnoissa.

Majoitus

  • Riksgränsenissä laskettelukeskuksen sydän on suuri Hotell Riksgränsen, jonka huonevalikoima on laaja himolaskettelijan koppero hyteistä perhesviitteihin. Perhehotelli Meteorologen Ski Lodge tarjoaa personnallista luksusmajoitusta.
  • Björklidenissa majoitustilaa tarjoaa hotelli Fjället 1-4 hengen huoneissa ja lomamökeissä. Todellista huippumajoitusta tarjoaa pieni Låktatjåkkan tunturihotelli 1228 metyrin korkeudessa.