Kuulen ihmisten äänet, lintujen laulun, musiikin. Haistan sakeat tuoksut. Tunnen ilmavirran ja lämpötilat. M/s Fernão de Magalhães -jokilaivasta tulee viikoksi aisteja hellivä risteilykotini.

Douro-joen penkereillä on tuotettu viinejä yli kahdentuhannen vuoden ajan. Kesäauringon paahtamat rypäleet antavat sadon, josta valmistetaan Portugalin tunnetuinta viiniä, täyteläistä portviiniä.

Ensimmäiset portviinilastit lähtivät maailmalle yli 300 vuotta sitten Porton kaupungista – sen nimestä juontuu niin viinin kuin koko maankin nimi. Douro-joen suulla sijaitsevat kaupungin satamakorttelit kuuluvat Unescon maailmanperintökohteisiin samoin kuin koko Alto Douron alue Koillis-Portugalissa.

Joki alkaa pienenä, raikkaana vuoripurona Espanjan vuorilta ja kaivautuu voimalla uomaksi, joka virtaa läpi pohjoisen Portugalin Atlantiin. Se on kuin vetinen valtatie, jota pitkin perinteiset rabelos-purjeveneet kuljettivat viinin yläjuoksun tiloilta Portoon Vila Nova de Gaian kellareihin kypsymään.
Viikon mittaisella jokilaivaristeilyllä pääsen seuraamaan tätä reittiä.

Viinin lähteillä

Risteilyviikon ensimmäisenä aamuna teemme kiertoajelun Porton kaupungissa. Päivällä vierailemme Vila Nova de Gaiassa Ferreiran viinikellarissa.

Yhdellä silmäyksellä erotan seitsemän eri vahvuista portviinin sävyä.  Vaalein on kullankeltainen, seuraava meripihkan oranssi ja väriskaalan lopussa päästään suklaanruskeasta tummimpaan, melkein mustaan elämänveteen.

Aikaisin maininta portviinistä tunnetaan vuodelta 1675. Ranskan ja Englannin väliset kauppasulut jättivät Portugalille porsaanreiän, josta sen viinit lorisivat Englantiin. Väkevöity portviini kesti merimatkan hyvin ja siitä tuli nopeasti parempien piirien mielijuoma. Portviini-nimitystä saa käyttää vain Douron laaksossa valmistetusta väkevöitetystä portviinistä.

Nautinnot kilpasilla

Lounaalle kiirehditään jokilaivaan. Ruokajuomia tilatessa laiva lähtee kyntämään jokea sen yläjuoksua kohti. MATKA on alkanut! Miten tässä nyt voi keskittyä ruoan ja viinin nautintoihin, kun olisi ahmittava ohi juoksevia maisemia? Äkkiä yläkannelle!

Ohitamme aromaattisen pinjametsikön. Villiyrtit tuoksuvat. Harmaahaikarat harppovat rannan tuntumassa pikkukaloja keihästellen. Merimetsot patsastelevat suurina ryhminä. Punarinnat helisevät. Rantasipit supisevat. Zoomailen kamerallani rantapusikoita. Neitoperho lentää joen yli.
Koe­tan tunnistaa haukkoja. Yö vietetään Réguan laiturissa.

<ET kuva article />

600 porrasta historiaa

Ankat ja joutsenet ovat jo aamiaisella laiturin tuntumassa. Aamupalalle painun minäkin. Päivän ohjelmassa on bussiretki Lamegoon. Se on Pohjois-Portugalin uskonnollinen keskus ja sijaitsee vajaan sadan kilometrin päässä Portosta.

Kaupungin pääaukiolta noustaan peräti 600 porras­askelmaa ylös vuonna 1129 rakennettuun Nossa Senhora dos Remédioksen katedraaliin. Porrastasanteet on koristeltu upein, 1700-luvulta peräisin olevin kaakelimaalauksin. Vuosittain 8. syyskuuta pyhiinvaeltajat nousevat portaita paljain polvin kontaten. Pelkkä ajatuskin sattuu.

Jättäydyn kaupungille yksikseni. Laululintuset häkeissään vetäytyvät päivälevolle. Pieni luostari keskellä kylää tarjoaa viileyttä polttavaan päivään ja puutarhassa voi nauttia ikuisesta hiljaisuudesta.

Joki kutsuu jälleen! Matka on yhtä kokemusten ja aistien juhlaa sekä tutustumiskohteissa että laivassa. Keittiö- ja sali­henkilökunta panevat parastaan. Jokilaivaan muodostuu matkan ajaksi oma, pieni suljettu maailma. Henkilökunta on aina läsnä, sydämellisenä ja alttiina palvelemaan.

Jännittävät sulut

Ennen villi ja vapaa joki on nyt valjastettu padoilla, joita alettiin rakentaa yhdessä espanjalaisten kanssa 1950-luvulla. Sulut ovat jännittäviä! Jokilaiva ohjataan kapeaan kouruun ja raskaat portit suljetaan. Porttien välissä vesi alkaa laivoineen nousta. Sitten menosuunnan portit avataan: ja kas, olemme yläjuoksulla, paljon korkeammalla, kuin sulkuihin ajettaessa.

Risteilyn aikana näemme kaikkiaan viisi sulkua, joista Carrapatelon 36 metriä korkea sulku on Euroopan korkein. Suluista selviytyminen on aina kuin pieni uudestisyntyminen.

<ET kuva article />

Matka jatkuu hiljalleen kohti yläjuoksua. Lähestymme Espanjan rajaa. Tunnelmaa viritellään, illalliseksi on kelpo paellaa, palanpainikkeena flamencoesitys. Vetäydyn yläkannelle tähtitaivasta ja kuuta ihailemaan.
Jokiristeilyllä ei keikuta ollenkaan. Laivan meno on tasaisen varmaa, levollista, jopa unettavaa.

Koristeellinen Salamanca

Herätys on tavallista aikaisempi, sitten kiidämme bussilla halki unisen maiseman kohti Espanjaa. Lampaat ja lehmät nuokkuvat aamu-usvaisilla laitumilla ja aurinko piirtää punaisen repeä­män taivaanrantaan. Täysikuu möllöttää valkoisena jalkapallona korkealla taivaalla. Aurinko värjää jo itäisen taivaan keltaiseksi, ja pompahtaa sitten yhtäkkiä esiin. Uni voittaa kauniit maisemat. Kylät heräilevät, mutta minä nukahdan.

Vanerinen härkä toivottaa tervetulleeksi Salamancaan.Kaupunki on hieno esimerkki renessanssityylin arkkitehtuurista. Sen vuonna 1218 perustettu yliopisto on yksi Euroopan vanhimmista.

Plaza Mayorin aukiolla ensimmäisen opintovuoden opiskelijat kisailevat riehakkaasti. Yliopiston kirjastoon pääsee kurkistamaan lasioven takaa. Oi, mitä aarteita!

Yliopiston sisäänkäynnin ovikaaren koristekaiverruksesta löytyy pääkallo, jonka päälaella istuu sammakko. Ovella kaupustelija myy pääkallokoruja matkamuistoksi.

Melkein eksyn Catedral Nuevan sokkeloisille käytäville. Kattoterassilta on hienot näkymät kaupungin yli – ja viereisen talon piipun päälle rakennettuun haikaran pesään. Upean barokkisisäänkäynnin taidokkaisiin koristekuvioihin lisättiin restauroinnin yhteydessä pieni astronautti. Sisätiloissa piispat köllivät numeroiduissa haudoissa. Santiago de Compostelan pyhiinvaellusreitti on merkitty katukiveykseen aurinkosymbolein.

Kuin vesiliukumäessä

Joki on hedelmöittänyt tasankonsa ja saattanut rinteensä viiniköynnöksistä raskaiksi. Ihminen on muokannut rinteet terasseiksi saadakseen kallisarvoista viljelysmaata mahdollisimman paljon.

Alkujaan pengerrystyöt tehtiin vehnän viljelyyn, mutta ennen pitkää viininviljely osoittautui kannattavammaksi. Silmänkantamattomiin ulottuvat viiniviljelmät kertovat raatamisen ja raivaamisen historiaa.

Viileys pakottaa hyttiin. Iso ikkuna kulkee aivan veden rajassa ja vuoteella pötköttäessä tuntuu kuin istuisi loputtomassa vesiliukumäessä. Joskus aallot peittävät koko ikkunan loiskeisiinsa. Jokilaivan maaginen liuku tekee uneliaaksi.

Rikinkeltaiset leveät valumat ja toisaalla raudan punaisen eri sävyt tunkevat kivestä. Kalliomuodostelmia on kaikenlaisia. Miten monin eri tavoin ne ovatkaan syntyneet: kerrostuen, eroosiossa, kovan paineen alla. Ne kätkevät uumeniinsa fossiilisia aarteita.

Paikoitellen joki venyttää leveytensä satoihin metreihin. Kapeimmillaan se on vain kuudentoista metrin levyinen. Luonnon muodostamissa ”kustaanmiekoissa” voisi laivasta loikata rantapenkereelle. Ankat rääkäisevät, ukko vilkuttaa, juna piippaa ja autot tööttäävät, kun ohitamme pikku kylän. Vastaantulevat veneet tervehtivät. Jokilaiva on kaik­kien kaveri.

Elämää jokivarressa

Aivan kamalia ovat matalien siltojen alitukset! Yläkannen aurinkokatos veivataan litteäksi kannen pintaan, aurinkotuolien selkänojat lasketaan alas, eivätkä matkustajat saa nousta tuoleistaan. Hermoni pettävät: kun ollaan sillan kohdalla, pyörähdän aurinkotuolista pitkäkseni lattialle, ihan varmuuden vuoksi. Sittemmin tyydyn seuraamaan sillanalituksia yläkannen rapuilta.

Niissä voin vikkelästi astua pari askelmaa takapakkia, jos kamalasti pelottaa. Douron tarina on myös ihmisen tarina. Se on kertomus kulttuurista, taiteesta, historiasta, maatalouden muuttumisesta ja teknologian kehityksestä. Vuorten takaa nousevat tuulivoimaloiden rivistöt. Ne kehräävät kuin jättiläiskissat.

Pienet kokot on sytytetty risujen polttoa varten, niiden savuvanat saavuttavat jokilaivan. Rautatie kiemurtelee rantapenkereellä joen muotoja myötäillen, välillä kadoten vuoren rinteiden tunneleihin, välillä ylittäen sen siltoja pitkin.

Kylien valkoiseksi kalkittujen talojen terrakotat punatiilikatot kiipeävät valtavilla rinteillä kuin somat kuoriaiset. Sitruspuut pörhentelevät hedelmistä pulleina. Manteleita, kirsikkaa, viikunaa, päärynää.

Ohitamme rappiotilan. Komean kartanon katto on romahtanut. Minkälaisen tarinan talo voisikaan kertoa! Loihdin näyttämölle rakkautta, intohimoa, draamaa ja epookkia. Portugalin historia on pitkä.

Paholaisen paikkaan

Aamulla laivan kokka kääntyy, matka takaisin Portoon alkaa. Teemme täsmäiskun S. Sal­vador do Mundoon. Kiipeämme vuorennyppylälle, jossa on pieni valkoinen pyhättö ja jumalainen maisema. Huippua kutsutaan Paholaisen paikaksi, viimeiseksi pisteeksi, jonne paholainen pääsee. Sitten on vain Jumala. Korkealta voin nähdä pikku laivamme lipuvan joella. Se odottaa meitä kohta Pinhãon laiturissa.

São João da Pesqueíra -kylän keskipäivä on kuuma ja unelias. Vanhojen rakennusten kaakelikoristeet kertovat tarinoitaan. Pyykit lepattavat hiljaisuudessa. Kylää ympäröivät viiniviljelmät odottavat sadonkorjaajia. Viininviljely on sesonkityötä, ja korjuuaikaan tilapäistä työvoimaa kerääntyy viljelmille ympäri maailmaa. Työ on kovaa, mutta se on myös yhdessäoloa ja iloa. Käsillä on taas uuden syntymän hetki loputtomassa vuodenkierrossa.

Bussilasteittain turisteja virtaa viinimaistiaisiin ylös vuorenrinteiden pelottavan kapeita, mukulakivisiä, kuluneita tientapaisia pitkin. Mustissa kaavuissa ja lierihatuissaan Sandeman Doneiksi pukeutuneet oppaat kertovat portviinin valmistusmenetelmästä.

Juoma on makea, hedelmäinen ja marjainen. Tavallisesti viini saa käydä 2–3 päivää. Käymisen aikana siihen lisätään 77-prosenttista alkoholia, jolloin käyminen keskeytyy. Viiniin jää rypälesokeria. Portviinin alkoholipitoisuus on yleensä 20 prosenttia.

Kellareissa on sakean makea ilma, jota pienet hedelmäkärpäset maustavat. Retken päätteeksi putkahdamme vuoren uumenista upean näkymän tarjoavalle terassille. Auringosta häikäistyneenä hamuan maistiaislasia ja humallun maisemasta!

Pinhãon kylä on viiniviljelyksen sydänmailla. Pittoreskin rautatieaseman käsin painetut kaakelitkin kertovat viinin valmistuksen tarinaa. Illalla käyn yömyssyllä legendaarisessa Hotel Vintage Housessa, joka on kauttaaltaan vintagea. Arvatenkin nautin portviiniä.

Vaellusta viinietiketissa

Vila Realissa vierailemme italialaisen arkkitehti Nicolau Nasonin suunnittelemassa Casa de Mateuksen barokkikartanossa. Se on Casa de Mateus -säätiön omistuksessa, eikä sillä ole mitään tekemistä Mateus Rosé -merkkisen viinin kanssa, vaikka pullon kylkeä koristaa etiketissä samainen barokkilinna. Ja täällä minä vaeltelen viinietiketissä!

Graniittinen keinolampi toistaa peilin tavoin taivaan ja korunkauniin rakennuksen pinnassaan. Lammessa loikoilee veistetty muodokas naisfiguuri – varsinainen muotopuutarha!

Sillat kuin rannekoru

Vanhan kivilouhoksen ovat valloittaneet kiitäjät. Niille jyrkkä seinämä tarjoaa turvallisen pesintäpaikan ja hienon lentoonlähtöalustan.
Jokilaivan komentosillalla on jännä vierailla. Kapteenin työhuone on kuin pieni ruorilla varustettu konttori.

Lähestymme kylää. Surumielinen, melodinen musiikki vyöryy kohti. Ohuet verhot hulmuavat avonaisissa ikkunoissa. Ei ristin sielua autiossa kylässä, vain koirat juoksevat raitilla. Matka jatkuu ja musiikki jää taakse hiljaa vaimeten. Aurinko on laskenut, yölinnut palanneet orsilleen. Hiljaisuus. Vain joki virtaa. Se ei lepää koskaan.

<ET kuva article />
Asutus alkaa tihetä, kun lähestymme Portoa. Valaistut sillat, kuin rannekorut, kaartuvat joen yli. Kuusi korkeaa siltaa yhdistää Porton ja Vila Nova de Gaian rinnakkaiskaupungit. Vanhin silta Ponte D. Luis muistuttaa rakenteiltaan Eiffelin tornia. Niinpä: sen on suunnitellut ranskalainen sillanrakennusinsinööri Alexandre Gustave Eiffel.

Kapteeni on järjestänyt yllätyksen. Hän ei ohjaakaan laivaa suoraan laituriin vaan päästelee täysillä sataman ohi joensuulta merelle. Tästä kun nyt jatkaisi viivasuoraan yli Atlantin, päätyisi Amerikkaan New Yorkin tienoille. Pieni jokiristeilijämme tuskin on valtamerikelpoinen ja kapteeni kääntää venhon kohti valaistua yön helmeä, Porton kaupunkia.

San Fransiscon tunnelmaa

Bragan kaupunkiin huristellaan bussilla. Muinaiset linnoitukset ja arkkitehtuuri jaksavat yhä sykähdyttää. Upea kate­draali on sunnuntaipäivänä ihmisiä pullollaan. Ihana muotopuutarha ja taitavat kirjailut käsitöissä vaatisivat lähempää tarkastelua.

Viimeisenä matkapäivänä on varattu muutama tunti Portossa ostosten tekoon tai joutenoloon. Kuuman kaupungin jyrkät mäet vaativat veronsa, jalkoja pakottaa ja taas janottaa!  Keltainen raitiovaunu huristelee ylös jyrkkää katua kellot kilisten. Ollaan Euroopan San Fransiscossa. Porton kaupunki on portti, josta käydään peremmälle Portugaliin. Siellä myös jätän sille hyvästit.

Douro-joen risteilyjä järjestää:
Kristina Cruises (05) 211 44,
www.kristinacruises.com

Portugalin matkoja järjestää myös
Suomen Matkatoimisto 010 8261
www.smt.fi

Sinikka Saastamoisen lapset puolisoineen ja lapsineen vuokraavat joka jouluksi mökin, johon mahtuu koko heimo.

1960-luvulla pohjoiskarjalainen Sinikka Saastamoinen jäi leskeksi neljän alle 10-vuotiaan lapsen kanssa. Lisäksi hän odotti viidettä.

– Perhe hitsautui yhteen niin tiukasti, että aikuiset lapset perheineen haluavat vieläkin viettää joulut yhdessä, kertoo Maija-Liisa Punta-Saastamoinen, Sinikan ainoan pojan Maurin vaimo.

Miniä ja vävyt ovat sopeutuneet perinteeseen.

– Aiemmin menimme kaikki – puolisot, lapset ja lastenlapset – anopin luo, mutta nyt haluamme, että hän saa helpon joulun. Kahdeksankymppisen mummon koko joulukuu ei saa mennä keittiössä.

Kuvassa vasemmalla Pirjo, etualalla Elmeri. Suvetar ja Kaisa koristelevat kuusta.
Kuvassa vasemmalla Pirjo, etualalla Elmeri. Suvetar ja Kaisa koristelevat kuusta.

Pinja koristelee kuusta.
Pinja koristelee kuusta.

Joka jouluksi suku vuokraa mökin, yleensä eri paikasta. Viime vuonna valinta oli Simpelejärvi, jonka rannalla olevaan mökkiin mahtui koko 20 hengen seurue.

Joulunviettoon tulevat Maurin ja Maija-Liisan lisäksi heidän lapsensa Jesperi, 27, ja Suvetar, 22, sekä Maurin sisarukset lapsineen. Maurin sisar Pirjo ja hänen miehensä Pentti Sahlman ajavat vuokramökille Vantaalta. Sinikan esikoistytär Eija ja hänen puolisonsa Pauli Purmonen tulevat Joensuusta, samoin tytär Tarja ja Heino Hämäläinen poikansa Severin kanssa. Tytär Heli tulee joulunviettoon Tampereelta miehensä Keijo Karjulan ja lastensa Jonnen, Pinjan ja Elmerin kanssa.

– Parasta on yhdessäolo. Tuntuu hyvältä päivittää kuulumiset ilman kiirettä. Jokainen tuo jotain jouluruokaa. Esimerkiksi Mauri tekee sinapin, minä jälkiruuan. Tarja on koristelemisen mestari, hän tuo kukat, viimeksi upeat jouluruusut, Maija-Liisa sanoo.

Pirjo ottaa rennosti.
Pirjo ottaa rennosti.

Kodassa paistetaan makkaraa.
Kodassa paistetaan makkaraa.

Näkymä Parikkalan mökin ikkunasta pysäytti.

– Istuin sohvalla ja vain katselin, järvi tuli kuin syliin. Jää oli kaunista, vaikka sen päällä oli muutama sentti vettä. Kastelimme siinä varpaat saunan jälkeen, Maija-Liisa kertoo.

Suvun ohjelmaan kuuluu jouluna herkuttelu, saunominen, ulkoilu ja Trivial Pursuit -peli. Viimeksi sitkeimmät pelasivat aamuneljään.

– Sen jälkeen nukuimme hyvin.

Sinikka viettää joulua lapsenlapsensa Kaisan kanssa.
Sinikka viettää joulua lapsenlapsensa Kaisan kanssa.

Jouluaamuna mummo heräsi keittämään puuron, ja puolen päivän jälkeen koko seurue lähti ulos.

– Oli ihana nähdä, kun mummo käveli nuorten kanssa käsikoukkua ja nautti siitä, että kaikki ovat koolla.

Huvila.net > Loikonsaari 3


Mukana joulunvietossa oli myös Uniikki-kissa. Perhe tuo vuokramökille mukanaan myös piparkakkutalon.
Mukana joulunvietossa oli myös Uniikki-kissa. Perhe tuo vuokramökille mukanaan myös piparkakkutalon.

Ruotsin Lapista ei löydä joulupukkia, mutta hurjia rinteitä senkin edestä. Keltanokka lähti testaamaan, miten pääsee alas Riksgränseniä ja Björklideniä.

Opashan on hullu!

Olen saapunut vasta tunti sitten Ruotsin Lappiin, marssinut saman tien suksivuokraamoon, ährännyt vaivalloisesti massiiviset laskettelumonot jalkaan ja kuunnellut huolestuneena miniluentoa lumivyöryn vaaroista. Ja nyt pitäisi seurata lasketteluopasta vielä kilometri ylämäkeen kohti tunturin huippua.

Olen näännyksissä, hikinorot valuvat poskilla. Ihan kuin noutajan kalsa kosketus tuntuisi olkapäillä.

Björklidenin laelta näkyy Norjaan saakka.
Björklidenin laelta näkyy Norjaan saakka.

Matkaa on tehty jo puoli tuntia, ylämäkeen luonnollisesti. Björklidenin laskettelukeskus näkyy alhaalla pienenä. Horisontissa siintävät Norjan tunturit ja jossain niiden takana Atlantti. Jalassani on karvapohjaiset sukset. Ne eivät lipsu senttiäkään. Eivätkä kyllä luistakaan. Niillä vain tampataan matkaa ylämäkeen.

– Mika, sinä pystyt tähän. Ajattele, miten hienot maisemat ylhäällä odottavat. Sitten laskettelemme pitkin neitseellisiä lumia alas laaksoon. Det är kul! tsemppaa opas Kim Bergsten.

Mihin olen joutunut?

Opas Kim Bergsten vei meidät huipulle.
Opas Kim Bergsten vei meidät huipulle.

Sisulla huipulle

Kokeilin laskettelua ensimmäisen kerran 15-vuotiaana Jyväskylän Laajavuoressa. Alku oli vauhdikas, syöksyin pipo silmillä rinteen suoraan alas. En osannut oudoilla suksilla kurvata, kun en tullut keneltäkään kysyneeksi, miten se tapahtuu. Vauhdin sain pysähtymään juuri ennen parkkipaikkaa.

Sen jälkeen eksyin mäkeen satunnaisesti, keskimäärin kerran vuosikymmenessä. Rinteessä oli joka kerta kivaa, mutta laskettelupuremaa en koskaan saanut. Ehkä Suomen rinteet olivat liian vaatimattomia tällaiselle Laajavuoren veteraanille.

Sitten ystäväni houkutteli testaamaan "vähän kovempaa kamaa", Ruotsin Lapin tuntureita. Ruotsihan on suomalaiselle kuin Amerikka. Siellä kaikki on hienompaa ja suurempaa, niin tunturitkin. Ruotsin Åre tunnetaan pikku-Alppeina, sillä sen korkein huippu Åreskutan yltää yli 1400 metriin. Rinteet ovat kilometrien pituisia. Suomen laskettelukeskuksissa moisista lukemista vain unelmoidaan.

Luonnonrinteissä lasketaan kuin pumpulissa.
Luonnonrinteissä lasketaan kuin pumpulissa.

Vierekkäin sijaitsevissa Björklidenissä ja Riksgränsenissa tunturit kohoavat reiluun kilometriin. Niiden luonnonrinteet sopivat monipuoliseen lasketteluun kuin valetut.

Bergsten on päässyt tunturin laelle ja jatkaa tsemppaamista. Ammattilaiselle kapuaminen on niin helppoa. Määränpää häämöttää, tamppaan karvapohjasuksiani rinnettä vimmaisesti ylös suomalaisella sisulla.

Det är kul! Det måste vara kul!

Lopulta pääsen perille. Viisikymppisen kunto voisi olla kovempikin, mutta olen yhä elossa.

Hiihtopummin tunnustukset

Bergsten auttaa irrottamaan karvapohjat suksista. Vedän keuhkot täyteen tunturi-ilmaa ja annan katseeni nuolla horisonttia. Olen kilometrin lähempänä taivasta kuin tunti sitten suksivuokraamossa. Olo on juhlallinen. Alan ymmärtää, miksi joskus pitää kärsiä, että voi nauttia.

Bergsten kaataa kuksaan kahvia.

– Olen ollut neljä vuotta Björklidenissä ja Riksgränsenissä lasketteluoppaana. Nuorena elin hiihtopummina Ranskan Chamonix'ssa. Siellä aloin myös vuorikiipeillä, ja se on suurin intohimoni. Laskettelu tulee kakkosena. Nytkin jatkaisin mieluiten matkaa aina vain ylöspäin, Bergsten tarinoi kahvitauollamme.

Täällä vartioin minä!
Täällä vartioin minä!

Näkemykseni vain vahvistuu: mieshän on umpihullu.

Huipulla tuulee. Kahvin lämmittävä vaikutus hupenee. On aika miettiä paluuta alas. Bergstenilla on suunnitelma. Seuraamme mestaria jyrkän rinteen reunaan. Rinne ei ole pitkä, mutta korkeusero nostaa hikikarpalot taas pintaan.

– Tässä on paljon pehmeää lunta, kuin höyhenillä laskisi. Seuraa vain minua, tee pitkiä nautinnollisia kaarroksia, nauti joka hetkestä, Bergsten sanoo ja lähtee.

Hiihtohissit lähtevät aivan Riksgränsenin keskustasta.
Hiihtohissit lähtevät aivan Riksgränsenin keskustasta.

Kuperkeikkoja pumpulissa

Bergsten pöllyttää tyylikkäästi lunta kaarrellessaan. Pian hän on rinteen alaosassa odottamassa meitä muita.

Olen ryhmämme keltanokka, muut ovat kokeneita laskettelijoita ja laskevat perässä leikitellen, kaiketi nautiskellen. Lähden liikkeelle. Luonnonrinteessä, vasta sataneessa pumpulilumessa laskeminen tuntuu erikoiselta. Lumi upottaa, vauhti kiihtyy hitaasti. Mutta se kiihtyy.

Tulee kaarroksen aika. Sukset eivät tahdo totella. Käännyn puolittain ja heitän kuperkeikan. Rämmin pystyyn. Sama toistuu seuraavassa mutkassa. Ja sitä seuraavassa.

Alas ehtineet hymyilevät hyväntahtoisesti. Onneksi rinteessä on niin paljon lunta, että kuperkeikkailu ei vammauta, mitä nyt vähän henkisesti.

– Onnittelut, Mika, selvisit. Se oli päivän haastavin osuus. Nyt pidetään hauskaa, Bergsten lupaa.

Puuterilumirinteet houkuttelevat rinnehait näyttäviin temppuihin.
Puuterilumirinteet houkuttelevat rinnehait näyttäviin temppuihin.

Rinne jatkuu loivahkona, ja löydän oman tapani kääntyä upottavassa lumessa. Tuuli suhisee korvissa, laakso lähenee ja talot muuttuvat näkökentässä isommiksi. Mäkeä riittää. Laskettelu kysyy reisilihaksia.

Pidän välillä taukoja ja ihailen arktisen luonnon kauneutta. Olen jo hyljännyt ajatuksen pysyä muiden matkassa. Hiljaa hyvä tulee, alas pääsee kaikilla nopeuksilla.

Lasken hotelli Fjälletin pihaan suksitelineen luo. Pian istun hotellin aulassa, ja takkatuli loimottaa. Kylmä huurteinen tuoksuu edessäni.

Reidet tutisevat, mutta nautin maisemasta Lapporteniin, Lapin porttiin. Näyttää kuin kuu olisi aikojen alkuhämärässä hipaissut Maata ja vienyt puolipallon muotoisen palan tuntureita mennessään.

Björklidenin Fjället tarjoaa huoneiden lisäksi mökkejä.
Björklidenin Fjället tarjoaa huoneiden lisäksi mökkejä.

Vihdoin vohvelia

Hotellin edessä odottaa hytillinen telavaunu. Se täyttyy matkustajista ja lähtee Låktatjåkkon tunturiasemalle 1228 metrin korkeuteen.

Alhaalla aurinko paistaa, mutta perillä odottaa vaakasuoraan viuhuva hyytävä tuuli ja lumimyräkkä. Lapin luonto luo Ruotsissakin outoa taikaa.

Puikahdan kohti mustaseinäistä hirsitaloa. Sisällä odottaa maailman pohjoisin vohvelikahvila. Käyn pirttipöytään, riisun toppatakkini ja tartun vohveliin.

Olen laskettelu-urani huipulla, kukkulan kuningas. Mietin jo tulevaa Åren-retkeä. Pohjoismaiden pisimmät rinteet vain naurattavat Björklidenin veteraania.

Rapea vohveli palkitsee laskettelijan.
Rapea vohveli palkitsee laskettelijan.

Låktatjåkkon vohvelikahvila on maailman korkeatasoisin sananmukaisesti.
Låktatjåkkon vohvelikahvila on maailman korkeatasoisin sananmukaisesti.

Artikkeli on julkaistu ET Matkaopas -lehden numerossa 6/2016.

Laskettelukeskukset

  • Riksgränsenin ja Björklidenin laskettelukeskukset sijaitsevat vierekkäin Kiirunasta kaakkoon lähellä Norjan rajaa, Napapiiriltä 200 kilometriä pohjoiseen. Molemmat tunnetaan hyvistä off-piste-laskuista eli vapaalaskuista rakentamattomilla luonnonlumisilla rinteillä.
  • Björklidenissä on 23 rinnettä ja viisi hissiä. Kittelsdalsin hissi vie korkeimmalle, 1100 metriin. Riksgränsenissä löytyy 15 rinnettä, 6 hissiä ja liki rajattomasti vapaalaskurinteitä. 

Näin pääset perille

  • Helsingistä Tukholman kautta lento Kiirunaan, mistä matkaa perille valtatietä E10 on noin 130 kilometriä. Lentoaika Helsinki-Kiiruna 2,5 tuntia. Kentältä on bussiyhteys laskettelukeskuksiin, 30 e/suunta. Bussi kulkee usein myös Björklidenin ja Riksgränsenin välillä.
  • Kiirettömille sopii juna Tukholmasta Riksgränseniin, matka-aika 18 tuntia.
  • Norjan Narvikin lentokentälle on Riksgränsenistä vain 40 kilometriä, mutta bussiyhteyttä kentältä Ruotsin puolelle ei ole. Ruotsin ja Norjan välinen tie on joskus lumimyrskyn takia päiviä poikki. Oulusta maantietä pitkin Riksgänseniin on 620 kilometriä.
  • Helikopterilla? Arctic Elementsin järjestämillä räätälöidyillä 1-7 päivän Heliski-retkillä kokeneet laskettelijat viedään helikopterilla laskemaan neitseellisille puuterilumille vuoristoon, kuten yli 2 000-metriselle, jyrkkärinteiselle Kebnekaiselle. 

SOS

  • Merkitsemättömillä luonnonrinteillä on lumivyöryvaara. Suksivuokraamoista saa pakollisena lisävarusteena repun, jossa on muun muassa lähetin ja lumilapio. Suksivuokraamojen henkilökunta ja laskettelunopettajat opastavat, miten toimia lumivyöryssä.
  • Laskettelussa voi loukkaantua kaatuessaan. Kannattaa varmistaa ennen matkaa, että vakuutukset ovat voimassa. Kypärä on tärkeä turvavaruste.
  • Ruotsin hätänumero on 112.

Sää

  • Talvisesonki alkaa helmikuussa, kun keli muuttuu epävarmasta aurinkoiseksi. Rinteissä riittää lunta toukokuun puoliväliin. Silloin päivälämpötilat ovat reilusti plussalla, mutta yöt edelleen kylmiä. Säätilan vaihtelut ovat tuntureilla nopeita, mikä kannattaa ottaa huomioon varustevalinnoissa.

Majoitus

  • Riksgränsenissä laskettelukeskuksen sydän on suuri Hotell Riksgränsen, jonka huonevalikoima on laaja himolaskettelijan koppero hyteistä perhesviitteihin. Perhehotelli Meteorologen Ski Lodge tarjoaa personnallista luksusmajoitusta.
  • Björklidenissa majoitustilaa tarjoaa hotelli Fjället 1-4 hengen huoneissa ja lomamökeissä. Todellista huippumajoitusta tarjoaa pieni Låktatjåkkan tunturihotelli 1228 metyrin korkeudessa.