Kuulen ihmisten äänet, lintujen laulun, musiikin. Haistan sakeat tuoksut. Tunnen ilmavirran ja lämpötilat. M/s Fernão de Magalhães -jokilaivasta tulee viikoksi aisteja hellivä risteilykotini.

Douro-joen penkereillä on tuotettu viinejä yli kahdentuhannen vuoden ajan. Kesäauringon paahtamat rypäleet antavat sadon, josta valmistetaan Portugalin tunnetuinta viiniä, täyteläistä portviiniä.

Ensimmäiset portviinilastit lähtivät maailmalle yli 300 vuotta sitten Porton kaupungista – sen nimestä juontuu niin viinin kuin koko maankin nimi. Douro-joen suulla sijaitsevat kaupungin satamakorttelit kuuluvat Unescon maailmanperintökohteisiin samoin kuin koko Alto Douron alue Koillis-Portugalissa.

Joki alkaa pienenä, raikkaana vuoripurona Espanjan vuorilta ja kaivautuu voimalla uomaksi, joka virtaa läpi pohjoisen Portugalin Atlantiin. Se on kuin vetinen valtatie, jota pitkin perinteiset rabelos-purjeveneet kuljettivat viinin yläjuoksun tiloilta Portoon Vila Nova de Gaian kellareihin kypsymään.
Viikon mittaisella jokilaivaristeilyllä pääsen seuraamaan tätä reittiä.

Sisältö jatkuu mainoksen jälkeen

Viinin lähteillä

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Risteilyviikon ensimmäisenä aamuna teemme kiertoajelun Porton kaupungissa. Päivällä vierailemme Vila Nova de Gaiassa Ferreiran viinikellarissa.

Yhdellä silmäyksellä erotan seitsemän eri vahvuista portviinin sävyä.  Vaalein on kullankeltainen, seuraava meripihkan oranssi ja väriskaalan lopussa päästään suklaanruskeasta tummimpaan, melkein mustaan elämänveteen.

Aikaisin maininta portviinistä tunnetaan vuodelta 1675. Ranskan ja Englannin väliset kauppasulut jättivät Portugalille porsaanreiän, josta sen viinit lorisivat Englantiin. Väkevöity portviini kesti merimatkan hyvin ja siitä tuli nopeasti parempien piirien mielijuoma. Portviini-nimitystä saa käyttää vain Douron laaksossa valmistetusta väkevöitetystä portviinistä.

Nautinnot kilpasilla

Lounaalle kiirehditään jokilaivaan. Ruokajuomia tilatessa laiva lähtee kyntämään jokea sen yläjuoksua kohti. MATKA on alkanut! Miten tässä nyt voi keskittyä ruoan ja viinin nautintoihin, kun olisi ahmittava ohi juoksevia maisemia? Äkkiä yläkannelle!

Ohitamme aromaattisen pinjametsikön. Villiyrtit tuoksuvat. Harmaahaikarat harppovat rannan tuntumassa pikkukaloja keihästellen. Merimetsot patsastelevat suurina ryhminä. Punarinnat helisevät. Rantasipit supisevat. Zoomailen kamerallani rantapusikoita. Neitoperho lentää joen yli.
Koe­tan tunnistaa haukkoja. Yö vietetään Réguan laiturissa.

<ET kuva article />

600 porrasta historiaa

Ankat ja joutsenet ovat jo aamiaisella laiturin tuntumassa. Aamupalalle painun minäkin. Päivän ohjelmassa on bussiretki Lamegoon. Se on Pohjois-Portugalin uskonnollinen keskus ja sijaitsee vajaan sadan kilometrin päässä Portosta.

Kaupungin pääaukiolta noustaan peräti 600 porras­askelmaa ylös vuonna 1129 rakennettuun Nossa Senhora dos Remédioksen katedraaliin. Porrastasanteet on koristeltu upein, 1700-luvulta peräisin olevin kaakelimaalauksin. Vuosittain 8. syyskuuta pyhiinvaeltajat nousevat portaita paljain polvin kontaten. Pelkkä ajatuskin sattuu.

Jättäydyn kaupungille yksikseni. Laululintuset häkeissään vetäytyvät päivälevolle. Pieni luostari keskellä kylää tarjoaa viileyttä polttavaan päivään ja puutarhassa voi nauttia ikuisesta hiljaisuudesta.

Joki kutsuu jälleen! Matka on yhtä kokemusten ja aistien juhlaa sekä tutustumiskohteissa että laivassa. Keittiö- ja sali­henkilökunta panevat parastaan. Jokilaivaan muodostuu matkan ajaksi oma, pieni suljettu maailma. Henkilökunta on aina läsnä, sydämellisenä ja alttiina palvelemaan.

Jännittävät sulut

Ennen villi ja vapaa joki on nyt valjastettu padoilla, joita alettiin rakentaa yhdessä espanjalaisten kanssa 1950-luvulla. Sulut ovat jännittäviä! Jokilaiva ohjataan kapeaan kouruun ja raskaat portit suljetaan. Porttien välissä vesi alkaa laivoineen nousta. Sitten menosuunnan portit avataan: ja kas, olemme yläjuoksulla, paljon korkeammalla, kuin sulkuihin ajettaessa.

Risteilyn aikana näemme kaikkiaan viisi sulkua, joista Carrapatelon 36 metriä korkea sulku on Euroopan korkein. Suluista selviytyminen on aina kuin pieni uudestisyntyminen.

<ET kuva article />

Matka jatkuu hiljalleen kohti yläjuoksua. Lähestymme Espanjan rajaa. Tunnelmaa viritellään, illalliseksi on kelpo paellaa, palanpainikkeena flamencoesitys. Vetäydyn yläkannelle tähtitaivasta ja kuuta ihailemaan.
Jokiristeilyllä ei keikuta ollenkaan. Laivan meno on tasaisen varmaa, levollista, jopa unettavaa.

Koristeellinen Salamanca

Herätys on tavallista aikaisempi, sitten kiidämme bussilla halki unisen maiseman kohti Espanjaa. Lampaat ja lehmät nuokkuvat aamu-usvaisilla laitumilla ja aurinko piirtää punaisen repeä­män taivaanrantaan. Täysikuu möllöttää valkoisena jalkapallona korkealla taivaalla. Aurinko värjää jo itäisen taivaan keltaiseksi, ja pompahtaa sitten yhtäkkiä esiin. Uni voittaa kauniit maisemat. Kylät heräilevät, mutta minä nukahdan.

Vanerinen härkä toivottaa tervetulleeksi Salamancaan.Kaupunki on hieno esimerkki renessanssityylin arkkitehtuurista. Sen vuonna 1218 perustettu yliopisto on yksi Euroopan vanhimmista.

Plaza Mayorin aukiolla ensimmäisen opintovuoden opiskelijat kisailevat riehakkaasti. Yliopiston kirjastoon pääsee kurkistamaan lasioven takaa. Oi, mitä aarteita!

Yliopiston sisäänkäynnin ovikaaren koristekaiverruksesta löytyy pääkallo, jonka päälaella istuu sammakko. Ovella kaupustelija myy pääkallokoruja matkamuistoksi.

Melkein eksyn Catedral Nuevan sokkeloisille käytäville. Kattoterassilta on hienot näkymät kaupungin yli – ja viereisen talon piipun päälle rakennettuun haikaran pesään. Upean barokkisisäänkäynnin taidokkaisiin koristekuvioihin lisättiin restauroinnin yhteydessä pieni astronautti. Sisätiloissa piispat köllivät numeroiduissa haudoissa. Santiago de Compostelan pyhiinvaellusreitti on merkitty katukiveykseen aurinkosymbolein.

Kuin vesiliukumäessä

Joki on hedelmöittänyt tasankonsa ja saattanut rinteensä viiniköynnöksistä raskaiksi. Ihminen on muokannut rinteet terasseiksi saadakseen kallisarvoista viljelysmaata mahdollisimman paljon.

Alkujaan pengerrystyöt tehtiin vehnän viljelyyn, mutta ennen pitkää viininviljely osoittautui kannattavammaksi. Silmänkantamattomiin ulottuvat viiniviljelmät kertovat raatamisen ja raivaamisen historiaa.

Viileys pakottaa hyttiin. Iso ikkuna kulkee aivan veden rajassa ja vuoteella pötköttäessä tuntuu kuin istuisi loputtomassa vesiliukumäessä. Joskus aallot peittävät koko ikkunan loiskeisiinsa. Jokilaivan maaginen liuku tekee uneliaaksi.

Rikinkeltaiset leveät valumat ja toisaalla raudan punaisen eri sävyt tunkevat kivestä. Kalliomuodostelmia on kaikenlaisia. Miten monin eri tavoin ne ovatkaan syntyneet: kerrostuen, eroosiossa, kovan paineen alla. Ne kätkevät uumeniinsa fossiilisia aarteita.

Paikoitellen joki venyttää leveytensä satoihin metreihin. Kapeimmillaan se on vain kuudentoista metrin levyinen. Luonnon muodostamissa ”kustaanmiekoissa” voisi laivasta loikata rantapenkereelle. Ankat rääkäisevät, ukko vilkuttaa, juna piippaa ja autot tööttäävät, kun ohitamme pikku kylän. Vastaantulevat veneet tervehtivät. Jokilaiva on kaik­kien kaveri.

Elämää jokivarressa

Aivan kamalia ovat matalien siltojen alitukset! Yläkannen aurinkokatos veivataan litteäksi kannen pintaan, aurinkotuolien selkänojat lasketaan alas, eivätkä matkustajat saa nousta tuoleistaan. Hermoni pettävät: kun ollaan sillan kohdalla, pyörähdän aurinkotuolista pitkäkseni lattialle, ihan varmuuden vuoksi. Sittemmin tyydyn seuraamaan sillanalituksia yläkannen rapuilta.

Niissä voin vikkelästi astua pari askelmaa takapakkia, jos kamalasti pelottaa. Douron tarina on myös ihmisen tarina. Se on kertomus kulttuurista, taiteesta, historiasta, maatalouden muuttumisesta ja teknologian kehityksestä. Vuorten takaa nousevat tuulivoimaloiden rivistöt. Ne kehräävät kuin jättiläiskissat.

Pienet kokot on sytytetty risujen polttoa varten, niiden savuvanat saavuttavat jokilaivan. Rautatie kiemurtelee rantapenkereellä joen muotoja myötäillen, välillä kadoten vuoren rinteiden tunneleihin, välillä ylittäen sen siltoja pitkin.

Kylien valkoiseksi kalkittujen talojen terrakotat punatiilikatot kiipeävät valtavilla rinteillä kuin somat kuoriaiset. Sitruspuut pörhentelevät hedelmistä pulleina. Manteleita, kirsikkaa, viikunaa, päärynää.

Ohitamme rappiotilan. Komean kartanon katto on romahtanut. Minkälaisen tarinan talo voisikaan kertoa! Loihdin näyttämölle rakkautta, intohimoa, draamaa ja epookkia. Portugalin historia on pitkä.

Paholaisen paikkaan

Aamulla laivan kokka kääntyy, matka takaisin Portoon alkaa. Teemme täsmäiskun S. Sal­vador do Mundoon. Kiipeämme vuorennyppylälle, jossa on pieni valkoinen pyhättö ja jumalainen maisema. Huippua kutsutaan Paholaisen paikaksi, viimeiseksi pisteeksi, jonne paholainen pääsee. Sitten on vain Jumala. Korkealta voin nähdä pikku laivamme lipuvan joella. Se odottaa meitä kohta Pinhãon laiturissa.

São João da Pesqueíra -kylän keskipäivä on kuuma ja unelias. Vanhojen rakennusten kaakelikoristeet kertovat tarinoitaan. Pyykit lepattavat hiljaisuudessa. Kylää ympäröivät viiniviljelmät odottavat sadonkorjaajia. Viininviljely on sesonkityötä, ja korjuuaikaan tilapäistä työvoimaa kerääntyy viljelmille ympäri maailmaa. Työ on kovaa, mutta se on myös yhdessäoloa ja iloa. Käsillä on taas uuden syntymän hetki loputtomassa vuodenkierrossa.

Bussilasteittain turisteja virtaa viinimaistiaisiin ylös vuorenrinteiden pelottavan kapeita, mukulakivisiä, kuluneita tientapaisia pitkin. Mustissa kaavuissa ja lierihatuissaan Sandeman Doneiksi pukeutuneet oppaat kertovat portviinin valmistusmenetelmästä.

Juoma on makea, hedelmäinen ja marjainen. Tavallisesti viini saa käydä 2–3 päivää. Käymisen aikana siihen lisätään 77-prosenttista alkoholia, jolloin käyminen keskeytyy. Viiniin jää rypälesokeria. Portviinin alkoholipitoisuus on yleensä 20 prosenttia.

Kellareissa on sakean makea ilma, jota pienet hedelmäkärpäset maustavat. Retken päätteeksi putkahdamme vuoren uumenista upean näkymän tarjoavalle terassille. Auringosta häikäistyneenä hamuan maistiaislasia ja humallun maisemasta!

Pinhãon kylä on viiniviljelyksen sydänmailla. Pittoreskin rautatieaseman käsin painetut kaakelitkin kertovat viinin valmistuksen tarinaa. Illalla käyn yömyssyllä legendaarisessa Hotel Vintage Housessa, joka on kauttaaltaan vintagea. Arvatenkin nautin portviiniä.

Vaellusta viinietiketissa

Vila Realissa vierailemme italialaisen arkkitehti Nicolau Nasonin suunnittelemassa Casa de Mateuksen barokkikartanossa. Se on Casa de Mateus -säätiön omistuksessa, eikä sillä ole mitään tekemistä Mateus Rosé -merkkisen viinin kanssa, vaikka pullon kylkeä koristaa etiketissä samainen barokkilinna. Ja täällä minä vaeltelen viinietiketissä!

Graniittinen keinolampi toistaa peilin tavoin taivaan ja korunkauniin rakennuksen pinnassaan. Lammessa loikoilee veistetty muodokas naisfiguuri – varsinainen muotopuutarha!

Sillat kuin rannekoru

Vanhan kivilouhoksen ovat valloittaneet kiitäjät. Niille jyrkkä seinämä tarjoaa turvallisen pesintäpaikan ja hienon lentoonlähtöalustan.
Jokilaivan komentosillalla on jännä vierailla. Kapteenin työhuone on kuin pieni ruorilla varustettu konttori.

Lähestymme kylää. Surumielinen, melodinen musiikki vyöryy kohti. Ohuet verhot hulmuavat avonaisissa ikkunoissa. Ei ristin sielua autiossa kylässä, vain koirat juoksevat raitilla. Matka jatkuu ja musiikki jää taakse hiljaa vaimeten. Aurinko on laskenut, yölinnut palanneet orsilleen. Hiljaisuus. Vain joki virtaa. Se ei lepää koskaan.

<ET kuva article />
Asutus alkaa tihetä, kun lähestymme Portoa. Valaistut sillat, kuin rannekorut, kaartuvat joen yli. Kuusi korkeaa siltaa yhdistää Porton ja Vila Nova de Gaian rinnakkaiskaupungit. Vanhin silta Ponte D. Luis muistuttaa rakenteiltaan Eiffelin tornia. Niinpä: sen on suunnitellut ranskalainen sillanrakennusinsinööri Alexandre Gustave Eiffel.

Kapteeni on järjestänyt yllätyksen. Hän ei ohjaakaan laivaa suoraan laituriin vaan päästelee täysillä sataman ohi joensuulta merelle. Tästä kun nyt jatkaisi viivasuoraan yli Atlantin, päätyisi Amerikkaan New Yorkin tienoille. Pieni jokiristeilijämme tuskin on valtamerikelpoinen ja kapteeni kääntää venhon kohti valaistua yön helmeä, Porton kaupunkia.

San Fransiscon tunnelmaa

Bragan kaupunkiin huristellaan bussilla. Muinaiset linnoitukset ja arkkitehtuuri jaksavat yhä sykähdyttää. Upea kate­draali on sunnuntaipäivänä ihmisiä pullollaan. Ihana muotopuutarha ja taitavat kirjailut käsitöissä vaatisivat lähempää tarkastelua.

Viimeisenä matkapäivänä on varattu muutama tunti Portossa ostosten tekoon tai joutenoloon. Kuuman kaupungin jyrkät mäet vaativat veronsa, jalkoja pakottaa ja taas janottaa!  Keltainen raitiovaunu huristelee ylös jyrkkää katua kellot kilisten. Ollaan Euroopan San Fransiscossa. Porton kaupunki on portti, josta käydään peremmälle Portugaliin. Siellä myös jätän sille hyvästit.

Douro-joen risteilyjä järjestää:
Kristina Cruises (05) 211 44,
www.kristinacruises.com

Portugalin matkoja järjestää myös
Suomen Matkatoimisto 010 8261
www.smt.fi

Sisältö jatkuu mainoksen alla