Huom! Uusin matkakirje aina ylimpänä.

Artikkelin kirjoittaja Maija Asunta-Johnstonin (FM) uusin kirja on Verkkorakkautta varttuneille, WSOY 2009. Aiemmat kirjat: Punainen jääkaappi, WSOY 2006; Naiset eivät syö retiisejä, WSOY 2004; Onnellisen naisen vuosi, WSOY 2002; Punapukuisen naisen talo, WSOY 2000 

Lue lisää kirjoittajasta ja hänen kirjoistaan.

Veronika B&B 28.3. klo 16.53

"Mongolit ovat pääsääntöisesti uimataidottomia…" luen The Finnish Schoolista lainaamastani kirjasta, mutta en usko väitettä, niin painettua tekstiä kuin se onkin: en usko, että Mongoliassa on mitään pääsääntöä uimataidottomuudesta – yhtä vähän kuin siellä ilmeisesti on edes sivusääntöä siitä!

Luen nykyään usein näistä ”pääsääntöisistä” asioista ja ihmettelen, missä vaiheessa alettiin kielessämme viljellä ”pääsääntöjä” jos jostakin asiasta, sen sijaan että käytettäisi sanoja ”tavallisesti” tai ”useimmiten”, sitähän tällä uudissanalla “pääsääntöisesti” tarkoitetaan.

Milloin kieli alkoi mutkistua, milloin tuli muotiin sanoa asia komplisoidusti? Miksei kirjoiteta: ”Useimmat mongolit ovat uimataidottomia.”? (Ovatko he muuten "mongoleja" vai "mongolialaisia"?)

Opiskellessani suomen kieltä Jyväskylän yliopistossa minulla oli tyyliopin opettajana lehtori Vihonen, joka oli säälimättömän ankara oikeakielisyyden esitaistelija.

Läpäistäkseen hänen tenttinsä piti olla kieli keskellä suuta; hän pani opiskelijat analysoimaan kielikuvia ja miettimään, mistä ne olivat lähtöisin. Hän edellytti lähes ehdotonta kielikorvaa, mutta kieli korvassa ei kukaan hänen luennoillaan voinut olla, kyllä sen suussa piti pysyä.

Mutta mitäpä pääsäännöistä, aikaisemmin luin samasta kirjasta kuvauksen naisesta, jonka ”hieman kulmikkaiden kasvojen reunustamat mustat hiukset oli leikattu lyhyiksi ja kiharrettu päistä kevyesti laineille.

Tai: ”Potilaat hoidetaan (sairaalassa) ilmaiseksi, eikä sisään päästäkseen tarvitse esittää todistusta sairausvakuutusmaksujen maksamisesta tai lääkärin lähetettä, mikä muissa sairaaloissa saattaa estää pääsyn potilaaksi.” Vai estää lääkärin lähetteen esittäminen sairaalaan pääsyn!

Suomessa julkaistaan paljon ja kirjoitetaan vielä enemmän, ja siitä on vain hyvää sanottavaa. Omakustanteet lisääntyvät, sekin on positiivinen asia: totta kai jokainen saa iloita nähdessään oman tekstinsä kansien välissä, se on juhlallinen hetki.

Mutta miksi kirjoittajat eivät pyydä kielitaitoisen editoijan apua tekstin viimeistelyssä, ennen kuin jättävät käsikirjoituksen painoon? Suurimmat – ja usein tahattomasti hauskimmat – lapsukset pistäisivät varmaan maallikonkin silmään. Mikseivät kirjoittajat pyydä edes muutamaa ystäväänsä lukemaan tekstiään ennen sen julkaisemista?

Onko kirjoittaminen vieläkin jonkinlaista puolisalaista peräkamaripuuhaa, josta ei voi puhua ääneen ennen kuin on liian myöhä: teksti virheineen on kansissa! Ups!

Vai onko kyse kansallisesta ylpeydestä ja siitä vankasta uskosta, että jokainen, joka osaa kirjoittaa, osaa myös kirjoittaa virheettömästi?

Tähän asenteeseen olen usein törmännyt, aivan kuin tekstin – oli sitten kyse artikkelista tai kokonaisesta kirjasta – viimeistelyavun pyytäminen olisi hävettävää oman huonouden tunnustamista.

Kyllä täältä pesee! Yrittänyttä ei laiteta! Me suomalaiset taidamme olla uhoajakansaa: kyllä minä osaan, mitä apua minä tarvitsisin!

Tästä tuli huomaamatta kielisaarna! On palmusunnuntain iltapäivä, istun aurinkoisella Veronika B&B-talon sisäpihalla ja mietin suomalaisten perusominaisuuksia, aivan kuin lukemani kirjan – se on muuten erittäin kiinnostava kuvaus lähetystyöstä Mongoliassa! – kirjoittajat miettivät mongolialaisten ominaisuuksia ja vertailevat heitä suomalaisiin.

Ulkona käy tuuli, palmut huojuvat, meri kohisee taustalla… Palmusunnuntai.

Illalla klo 21.04

Saunailta! Saunassa mietin retkeämme Henties Bayhin ja toivuin puhetulvasta, jonka meme Leena päivän mittaan ylitsemme päästi.

Hänen englantiaan on vaikea ymmärtää, ja lisäksi hänellä on tapana hypellä asiasta toiseen, mikä tekee kommunikoimisen entistä vaikeammaksi. Mutta me selvisimme!

Ajoimme ensin Cape Crossiin katsomaan hylkeitä, joita majailee siellä tuhansittain. Tuuli kävi mereltä mantereelle, niin että niitten haju oli lähes sietämätön. Ne paistattavat päivää rantakallioilla ja pulahtavat välillä mereen nappaamaan kalan tai kaksi; meri kuhisee niistä.

Siitä pelosta, että ne lisääntyvät liikaa ja kalastavat rannikon tyhjiin, suljetaan alue kerran viikossa turisteilta ja hyljekantaa harvennetaan. Miten se tapahtuu, sitä en tiedä, enkä haluakaan tietää.

Henties Bayssä poikkesimme ensin syömään. Paikka oli golfklubin ruokala – kaupungissa on golfkenttä –, ja matkakumppani kävi varmistamassa, että se oli yleisölle avoin.

Tunsimme niskassamme golfinpelaajien katseet, kun marssimme sisään, kaksi ambolaista (meme Leena ja veljenpoika Simon) ja me. Kukaan ei sanonut mitään, kukaan ei tohdi sanoa mitään, mutta ajatukset oli melkein luettavissa valkoisten golfinpelaajamiesten otsilta. Mutta mitäpä me heidän ajatuksistaan!

Retken varsinainen tarkoitus oli vierailla Henties Bayn ambokirkossa, joka on hiljattain valmistunut suomalaisen tukiryhmän avustusten turvin.

Idea kirkon rakentamisesta on kuulemma alun perin tätini Kirsti Asunnan, sen takia meme Leena oli sitä mieltä, että minun oli Swakopmundissa ollessani käytävä katsomassa kirkkoa voidakseni raportoida tädilleni, missä vaiheessa hanke on.

Löysimme kirkon, se oli maalattu oranssinpunaiseksi. Kirkon perällä istui ryhmä naisia odottamassa meitä, tieto tulostamme oli sittenkin kiirinyt seurakuntaan.

Rakennus on valmis, sisätila kalustettu vaalein puupenkein, jotka on tehty hiomattomasta puusta. Alttariseinällä on yksinkertainen puuristi, alttari on kevyt puinen karsina, jonka sisällä on vanha keittiökaappia muistuttava huonekalu.

Siinä säilytetään ehtoollisvälineitä ja kynttilöitä, sakaristoa tai toimistoa ei kirkolla ole. Virsitaulun virkaa toimittaa vanha koulun liitutaulu, saarnastuoli on puinen laatikko, jossa on korotettu seisomapaikka saarnaajalle.

Seurakunnan ongelma on se, ettei sillä ole pappia. Säännöllisesti ei jumalanpalveluksia voi pitää siitä syystä, että kukaan pappi ei suostu ajamaan Henties Bayhin asti (72 km Swakopmundista), ellei hänelle makseta matkakuluja. ”Lainapapit” pyytävät seurakuntalaisia maksamaan ne, mutta se on mahdotonta, seurakuntalaisten tulot riittävät tuskin omaan elämiseen.

Ongelmia on paljon, kuuntelimme niitä ja lupasimme viedä viestin eteenpäin. Kenties jostakin löytyy korva, joka kuulee ambolaisten itkun Henties Bayssä.

Saadakseni vierailulle hyvän päätepisteen – meme Leena olisi jatkanut puhetulvaansa vaikka koko illan! – pyysin seurakuntaa laulamaan. Naisia oli kuusi, seitsemän, mutta laulaa he osasivat! Jossain vaiheessa mukaan tuli tenori, nuori mies, jonka korvassa soi popmusiikki jopa hänen laulaessaan yksin omaa äänialaansa.

Yhtäkkiä naiset ilmeisesti muistivat, että olen suomalainen, ja niin kajahti ilmoille ”On kesän kirkas huomen/ ja suvi sunnuntain…”. Saatoin yhtyä lauluun: oshivambo ja suomi, jokainen lauloi omalla kielellään.

On riemullista laulaa jossain Henties Bayn puolityhjässä kirkossa pidäkkeittä On kesän kirkas huomen ja suvi sunnuntain, joka on yksi isäni lempilauluista. Keskityin lauluun, muuten olisivat kyyneleet saaneet vallan…

Kirkon ulkopuolella samalla tontilla on aaltopeltinen hökkeli, jonka katolla on risti, huomasin sen tullessamme kirkon luo. Vanhakirkko, meille selitettiin, ja jostain löytyi avain, jolla saatiin oven munalukko auki, pääsimme katsomaan ”kirkkoa”.

Maalattia, muutamia yksinkertaisia raheja, vanhoja kaatopaikkahuonekaluja. Ne on joku pastori tuonut, ne olisivat toimistohuoneen kalusteita, jos sellainen saataisi rakennettua kirkon yhteyteen. Naiset tuhahtelivat näyttäessään huonekaluja: nämäkö toimistoon!

Olin samaa mieltä: huonekalut olivat palvelleet aikansa, ne saattoi polttaa, muuhun ne eivät enää kelvanneet.

Lopulta riistäydyimme lähtöön, laulu olisi jatkunut ja jatkunut. Päivä oli täynnä elämyksiä, uutta, jota sulattelin saunan lauteilla.

Swakopmund, The Finnish School, 27.3. klo 8.31

Kello 9 illalla Susanna koputti oveemme, ateria odotti. Menimme pihan yli hänen puolelleen, riisuimme kengät ovensuuhun ja astuimme ”keittiöön” (adaptoitu autotalli).

Pöydällä oli vain pyyhe ja pieni muovinen pesuvati, siinä vettä; panin merkille matkakumppanin hämmästyneen ilmeen, kun meitä kehotettiin pesemään kätemme. Sitten kannettiin puurovati pöytään, samoin kastike, ateria saattoi alkaa.

Jokainen otti kädellään möykyn puuroa, kastoi sen kastikkeeseen, ja sitten suuhun. Mahangupap eli puuro oli maukasta, kastike hyvää. Minua häiritsi vähän se, että silloin tällöin tunsin hampaissani hiekanmurun, mutta siitä ei saanut välittää.

Matkakumppanille ruoka maistui, kun hän ensin pääsi säikähdyksestäkään käsin syömisen suhteen.

Puurovati vajeni, kastike väheni, viimeiset rippeet kaapi Monika. Sitten katselimme Susannan valokuva-albumin läpi: kuvia perheestä ja ystävistä Susannan vierellä, kuvia veljestä, joka on kuollut vuonna 2007.

Kysymykseni, mitä hänelle tapahtui, Susanna kuittasi lyhyesti sanomalla, että hän oli sairas eikä kestänyt sitä, ettei häntä hyväksytty. Saimme itse täydentää mielessämme tarinan, enkä usko, että arvauksemme on väärä.

Näitä tarinoita voi jokainen perhe kertoa, sillä 20 % (HIV) on viidesosa väestöstä!

Kun valokuvat oli katsottu, oli aika kiitellä. Monika oli jo puuhakkaana tiskaamassa astioita, kun hyvästelimme Susannan.

- Älkää unohtako halata Monikaa, tämä huudahti tiskipaljunsa äärestä ja ryntäsi halaamaan matkakumppania, tate Hansia. Hyvää yötä, kiitos puurosta!

Swakopmund, The Finnish School, 26.3. klo 20.30

Elämämme on muuttunut sosiaaliseksi! Eilen meillä oli illallisvieraina Marja ja Jussi Hankela poikansa kanssa, he asuvat viereisessä loma-asunnossa tässä talossa, tänään menemme meme Susannan pieneen asuntoon aterialle.

Kutsu oli alun perin klo 17, mutta se siirtyi, koska Susannan ja Monikan oli mentävä laulamaan jonkun seurakuntalaisen muistotilaisuuteen.

Juuri äsken luonamme poikkesi meme Leena varmistamaan, että huomiseksi suunniteltu retki Henties Bayhin tosiaan toteutuu. Lähetin hänelle tekstiviestinä varmistuksen, mutta ehkei hänen kännykkänsä ole aktiivinen.

Retki toteutuu, Sylvester tuo aamulla auton ja lähdemme heti matkaan.

Swakopmund, The Finnish School, 24.3. klo 11.14

Eilen ostimme kaupungilla sanomalehden, Allgemeine Zeitung; The Namibian oli loppuunmyyty. Lehti selostaa itsenäisyyspäivän juhlallisuuksia, joihin myös presidentti Martti Ahtisaari osallistui.

Hän näkyy lehden keskiaukeaman kuvissa kaksi kertaa ja hänestä on erillinen artikkeli, hän on antanut lehdistöhaastattelun vierailtuaan nimeään kantavassa peruskoulussa Katuturassa.

”Ahtisaari kiittää Namibiaa”, otsikoi lehti ja nimittää häntä – kuten täällä usein tehdään – Namibian itsenäisyyden kätilöksi.

Ahtisaari selittää olevansa positiivisesti yllättynyt Namibian kehityksestä ja jatkaa: "Muihin (Afrikan) maihin verrattuna on Namibia edistynyt 20 vuodessa suurenmoisesti, ja sitä pidetään Etelä-Afrikan jälkeen mantereen parhaiten organisoituna maana."

Ahtisaaren mielestä suurimpia haasteita ovat tällä hetkellä työttömyys, suuret tuloerot ja HIV-ongelma. Hän lupaa seuraavan kerran vierailla maassa vaimonsa ja poikansa kanssa.

Lehden pääkirjoituksessa (vt. päätoimittaja Eberhard Hofmann) kiitetään sekä presidentti Hifikepunye Pohambaa että eduskunnan puheenjohtaja Theo-Ben Gurirabia siitä, että he kumpikaan eivät juhlapuheissaan sortuneet pateettiseen retoriikkaan vaan keskittyivät korostamaan yhteisyyttä, joka kattaa eri poliittiset ryhmittymät samoin kuin eri kansanryhmät.

Lehden mukaan oli merkillepantavaa, että Pohamba luopui erityisesti Swapon käyttämistä kliseistä kuten kolonialismin syyttelystä maan ongelmien alkujuurena.

Theo-Ben Gurirab kehotti kansakuntaa itsekritiikkiin. Syyllisten etsinnän sijasta on pyrittävä oppimaan aikaisemmista virheistä ja toteuttamaan perustuslaissa määriteltyä visiota kansallisesta yhtenäisyydestä, sovinnonteosta, demokratian, oikeudellisuuden sekä taloudellisen riippumattomuuden toteutumisesta maassa.

Sattumalta osui eilen käteeni Flamingon, hyvin toimitetun (samaa ei voi sanoa päivälehdistä!) Namibian lentoyhtiön Air Namibian ilmaisjakelulehden kesäkuun 2009 numero, jossa on artikkeli suomalaisen lähetystyön historiaa esittelevästä Nakambale-museosta ja vanhasta Ambomaan Olukonda-kirkosta.

Museo ja kirkko entisöitiin ja avattiin yleisölle vuonna 1992, ja myöhemmin sen yhteyteen perustettiin kyläyhteisön omistama leirintäalue ja yöpymispaikka.

Museon ja majapaikan johtaja on meme Magdalena Kaanante. Museo keskittyy pääasiassa Martti Rautasen elämäntyön esittelyyn ja on kiinnostava erityisesti suomalaiselle kävijälle.

Swakopmund, The Finnish School, 23.3. klo 18.13

Tänään olemme kävelleet. Aamupäivä oli pilvinen ja viileä, iltapäivällä tuli aurinko esiin, mutta viileys säilyi, kun mereltä tuli kylmä viima.

Poikkesimme Woermanhausin matkamuistoshopissa ostamassa kortteja ja joimme sisäpihalla mangomehut – sieltä saa kaupungin parhaan mangomehun, iso lasillinen maksaa puolitoista euroa – ja söimme salaatin.

Kauppaa pitää englantilainen lady, hänellä on apunaan ambokokki, joka tarjoilee mehulasinkin arvokkaasti ja kauniisti eikä koskaan unohda toivottaa "have a nice day!"

Hänen virka-asuunsa kuuluu pitkä tummansininen kokkiesiliina, eikä hän voi lähestyä pöytää, ilman että sitoo sen lonkilleen. Hänen työskentelyään katsellessani tajuan, että jokainen työ on arvokas, jos sen tekijä antaa työlleen arvoa.

Susanna kertoo saaneensa kotoa Ambomaalta paketin tuttavansa mukana ja rientää hakemaan sitä. Siinä on varmaan puurojauhoja, mahangua, jonain päivänä hän tekisi puuroa ja kutsuisi meidät syömään.

Pettyneenä hän palaa paketin kanssa: siinä ei ollut jauhoja vaan mopaneja, kuivattuja matoja, ne ovat yksi Ambomaan perinneruoista. Liikuttavaa, että äiti Ambomaalta lähettää tyttärelleen kaupunkiin mopaneja!

Swakopmund, The Finnish School, 22.3. klo 13.30

Matkalla mietin usein, onko Namibialla juhlimisen aihetta itsenäisyytensä 20-vuotispäivänä. Työttömyys on korkea (yli 50 %), samoin HIV-infektion saaneitten määrä, sosiaaliturva heikko, ammattikoulutus organisoimaton, koululaitosta kritisoidaan. Luetteloa voi jatkaa.

Juhlimisen aihe on siinä, että maa on pystynyt vakauttamaan demokratian ja säilyttämään kansalaissovinnon, mikä ei ole itsestään selvää maassa, jossa elää ainakin tusina eri kansanryhmää ja joka oli sotatilassa ennen itsenäisyyden saavuttamista. Se on sinänsä ihailtava saavutus, jolle on nostettava hattua.

Apropos HIV: eilen illalla oli televisiossa parhaana katseluaikana lyhyt valistus- ja kampanjavideo. Sen idea oli, että naisella on oikeus ja velvollisuus kieltäytyä seksistä, jos hänen partnerillaan on muitakin kumppaneita.

Valistusta ja kampanjoita on, tietoa levitetään, etenkin koulujen ulkoseinään on usein maalattu punainen rusetti-symboli, mutta tilanne on maassa hälyttävä.

Tänään ovat kaupat kiinni, sanomalehdet eivät ilmesty, on yleinen lomapäivä, koska itsenäisyyspäivä sattui sunnuntaiksi.

Eilen Vinetan ruokakauppa oli auki. Ostimme vettä ja peruselintarvikkeita koko viikoksi, myöhemmin meillä ei ole autoa. Näin hyllyllä anjovispurkin ja nappasin sen ostoskärryyn: Janssonin kiusaus on uunissa. Mietin, kutsunko nuoret ystävämme Susannan ja Monikan syömään kanssamme.

Matkakumppani väittää, että ruokalaji on heille liian eksoottinen, mutta kenties he haluavat edes maistaa. Spagetti heille kyllä maittoi sinä iltana, jona kutsuin kaikki täkäläiset ystävämme rantataloon illalliselle.

Mietin kiusauksen kaloreja! Löysin aamulla vaa´an, joka kertoi karun totuuden: olen lihonut matkalla! Tiesin sen, koska farkut kiristivät. Miten se on mahdollista, kyselen, vaikka tiedän vastauksen: napostelin ajomatkoilla keksejä, kuivattuja hedelmiä ja pähkinöitä, ja nehän lisäävät painoa kaksinkertaisesti oman painonsa!

Ilta-ateriat on karsittava loppuviikoiksi, se tepsii. Kävely kaupunkiin on yli kuuden kilometrin lenkki. Liikuntaa, liikuntaa… Tänä iltana on tiedossa sauna, iloitsen siitä jo etukäteen.

Swakopmund, The Finnish School, 21.3. klo 19.30

Onnellisesti perillä Swakopmundissa! Viimeisen kerran tankkasimme Solitaire-nimisessä paikassa, joka on merkitty kartalle pikkukaupunkina.

Olimme ajaa sen ohi, kun emme hoksanneet, ettei ole mitään kaupunkia tai edes kylää, on vain lodge, bensa-asema, kauppa ja leipomo. Mutta mikä leipomo!

Sain tumman ruisleivän ja sorruin ostamaan pari kahvileipää, ne näyttivät niin houkuttelevilta. Ja kauppa kävi: jokainen ohiajava turisti ja paikallinen osti evästä tai leivät tulevaa viikkoa varten.

Kauppa oli juuri sellainen kuin Suomen kyläkaupat lapsuudessani: tiskin takana myyjä, hänen selkänsä takana hylly, jossa monenkirjavaa tavaraa, lisänä pari kylmäkaappia ja pakastearkkua.

Olutta ei myyty, oli sunnuntai. Namibian alkoholipolitiikka kieltää alkoholin myynnin lauantain (klo 12) ja maanantain välillä, ravintolat ja kahvilat saavat tarjoilla sitä, mutta mukaan sitä ei voi ottaa.

Matkalla pysähdyimme pari kertaa Kuiseb-joen kanjonissa ja otimme kuvia. Muistelimme taas Henno Martinia ja hänen toveriaan ja ihmettelimme, miten joku voi säilyä hengissä ja elää niissä rotkoissa ja luolissa lähes kolme vuotta.

Siihen aikaan ei ollut teitä, ei kanjonissa eikä sen poikki, joten ajoväylän löytyminen kuorma-autolle on sekin hämmästyttävää.

Loppumatka rannikolle oli karua erämaata. Tunnemme jo ilmiön, mutta yhä uudelleen se yllättää meidät:

– Hei, tuolla on vettä! Joko me tullaan rannikolle? Ei, se on sadan kilsan päässä, vesi on vain kangastusta, fata morgana!
Näemme molemmat saman, mutta tiedämme, että se, mitä silmä kertoo, ei ole totta.

Tänään on Namibian itsenäisyyden 20-vuotispäivä, juhlapäivä. Avasin television – talossa on sellainen! – ja katselen toisella silmällä sen raporttia.

Uudelle virkakaudelle valittu presidentti Hifikepunye Pohamba vannoo valansa ja lukee uuden ministerilistan.

Se ei juuri poikkea vanhasta, paitsi että muutama ministeri – mm. varapääministeri Dr. Libertine Amathila, joka ajoi erityisesti san-kansan asiaa ja on lääkäri koulutukseltaan – jää eläkkeelle, ja tilalle on valittu nuorempia.

Myös naisten edustusta ministeristössä on pyritty lisäämään.

Eilen illalla Weltevrede farmilla juttelimme nuorenemännän kanssa. Hän oli apea, hän oli saanut negatiivista palautetta pariskunnalta, joka oli lähtenyt suunniteltua aikaisemmin ja jättänyt pitkän luettelon puutteista, joita löysivät majoituksesta.

– Turistit haluavat tutustua Afrikkaan ja nähdä, millaista on elämä farmilla, mutta kuumuutta he eivät siedä. Huoneessa on oltava ilmastointilaitteet ja verkot ikkunoissa, taulutelevisio, stereot ja ties mitä!

Vaikeimpia asiakkaita hänen mukaansa ovat eteläafrikkalaiset ja namibialaiset: he matkustavat vähän, mutta koettavat osoittaa olevansa laatutietoisia asiakkaita. Tunsin pienen piston: minäkin nukun mieluummin ilmastoidussa huoneessa yksinkertaisesti siksi, että haluan nukkua yöllä.

Mietin usein, millaista on elämä farmeilla, jotka ovat kaukana toisistaan jo senkin takia, että niitten pinta-ala on meidän mittakaavassa valtava: kannattavan farmin vähimmäiskoko on arviolta n. 12 000 hehtaaria.

Lähikauppaan on usein yli 100 kilometriä, naapuria ei näköpiirissä ole, lähellä ovat vain oman perheen jäsenet ja farmin työntekijät.

Viimeisenä aamuna tarkkailimme lintuja, jotka tulivat juomaan huoneen takana olevalle pikku lätäkölle. Niitten englanninkielinen nimi on Namaqua sandgrouse.

Minulla on vaikeuksia suomenkielisten eläintennimien kanssa, kun käytettävissä on vain englannin- ja saksankielisiä hakuteoksia.

Lintuja oli satoja, ellei tuhansia, ja ne olivat äänekkäitä! Ne lensivät parvissa paikalle; ensin tuli muutama parvi, sitten yhä uusia ja uusia.

Niitten melu täytti ilman, ne laskeutuivat lätäkön lähelle ja lähestyivät rintamana vettä, kastoivat siihen höyhenensä ja pyrähtivät sitten ryhmänä lentoon.

Näytti siltä, että samat linnut palasivat muutaman kerran veden ääreen, ennen kuin ne lopullisesti lensivät poikastensa luo. Ne keräävät vettä rintahöyheniinsä, josta poikaset sitä nokkivat.

Koko näytelmä kesti puolisen tuntia, sitten palasi hiljaisuus.

Artikkelin kirjoittaja Maija Asunta-Johnstonin (FM) uusin kirja on Verkkorakkautta varttuneille, WSOY 2009. Aiemmat kirjat: Punainen jääkaappi, WSOY 2006; Naiset eivät syö retiisejä, WSOY 2004; Onnellisen naisen vuosi, WSOY 2002; Punapukuisen naisen talo, WSOY 2000

Lue lisää kirjoittajasta ja hänen kirjoistaan.

Polkupyörällä matkaaja liikkuu omaan tahtiin. Luonto on lähellä ja taukopaikoille on helppo pysähtyä. Leppoisa Saariston Rengastie on Suomen pyöräreiteistä tunnetuin.

Rengastie on Turun saaristossa kiertävä noin 250 kilometrin reitti ja omiaan kiireettömään pyöräilyyn. Se alkaa Turusta, ja jos lähdetään pohjoisen kautta, kuljetaan Naantalin, Iniön, Korppoon ja Paraisten kautta.

Tarjolla on myös noin sadan kilometrin Pieni Rengastie. Se oikaisee Rymättylästä Seilin saaren kautta Nauvoon. Tamperelainen Veli Karvinen, 55, aikoo tänä kesänä polkaista tielle uudestaan. Ensimmäisestä reissusta on toistakymmentä vuotta.

– Silloin oli elokuu, eikä autoja paljon näkynyt. Oli mukava polkea, Karvinen kertoo.

Karvinen on retkipyöräillyt parikymmentä vuotta. Hän kuuluu tamperelaiseen pyöräilyseuraan Kaupin Kanuunoihin.

Turun saaristoon Karvisen houkuttivat luonto ja vesielementti, jotka toivat Itä-Suomessa syntyneelle mieleen Saimaan seudut.

– Erityisen hieno elämys oli pyöräillä yöaikaan Houtskarin kirkolta Mossalaan odottamaan yhteysalusta.

Nauvon Köpmans on yksi Rengastien idyllisistä raukopaikoista.
Nauvon Köpmans on yksi Rengastien idyllisistä raukopaikoista.

Merivettä pullossa

Ensimmäisen Rengasretkensä viimeisenä päivänä Karvinen täytti vesipullon leirintäalueen vessassa ja lähti ajamaan. Juoma paljastui myöhemmin merivedeksi.

Palvelut ovat siitä parantuneet. Löytyy kauppoja ja myymälöitä sekä yöpymiseen leirintäalueita, majataloja, hotelleja ja mökkejä.

Reitin varrella on idyllisiä saaristokyliä, historiallisia nähtävyyksiä, luontopolkuja ja uimarantoja.

Ensi kesän reissulle Karvinen lähtee porukan kansa. Tarkoitus on kiertää Pieni Rengastie Naantalista lähtien pohjoisen kautta.

Reissussa ollaan kaksi täyttä ja kaksi vajaata päivää ja edetään 40–70 kilometrin etapein.

– Käymme ainakin Mannerheimin sukukartanossa Askaisissa. Toinen kiinnostava kohde on Seilin saari, jonne aikoinaan eristettiin spitaaliset ja jossa toimi mielisairaala vielä 60-luvun alussa, Karvinen kertoo.

Saariston Rengastiellä on liki 50 kilometriä vesistön ylityksiä.
Saariston Rengastiellä on liki 50 kilometriä vesistön ylityksiä.

Rymättylästä Nauvoon vievän yhteysaluksen aikataulu on tutkittu etukäteen, mutta muuten ryhmä liikkuu ex tempore -periaatteella. Mielenkiintoinen nähtävyys, ruokapaikka tai kahvitupa voi muuttaa suunnitelmia.

– Koska yövymme mökeissä, meidän ei tarvitse kuljettaa telttoja eikä makuupusseja.

Varakumi matkaan

Periaatteessa Rengastielle voi lähteä vaikka omalla työmatkapyörällään. Jos on hankkimassa uutta pyörää, Karvinen suosittelee cyclocrossia. Se muistuttaa siroa maantiekilpapyörää, mutta siinä on kiinnityspisteet välttämättömille lokasuojille ja tavaratelineille.

– Tärkeintä on sopivan kokoinen runko. Liian isolla tai pienellä pyörällä matkanteko käy rasittavaksi.

Kannattaa varmistaa myyjältä, että vanteet ovat laadukkaat, koska ne joutuvat kovalle rasitukselle. Pinnoja pitää olla riittävästi, 32-36. Valmistajat pyrkivät säästämään painoa tinkimällä pinnoista.

Paikkausvälineet ovat Karvisen mukaan paljolti historiaa. Mukaan pakataan pari varasisäkumia. Tien päällä on helpompi vaihtaa koko kumi kuin etsiä reikää.

Tienvarren viitta Iniössä kertoo etäisyyksistä, palveluista ja nähtävyyksistä.
Tienvarren viitta Iniössä kertoo etäisyyksistä, palveluista ja nähtävyyksistä.

Pumppu on tietysti välttämätön. Muut työkalut valitaan matkan pituuden mukaan.

Karvinen neuvoo tutkimaan, minkälaisia ruuveja ja pultteja pyörässä on, ja ottamaan mukaan pari kappaletta kutakin.

– Ajaessa pultit tuppaavat löystymään ja putoilemaan. On kätevää, jos on kiinnittää heti uusi tilalle. Ne eivät paljon paina.

Värikkäät vaatteet ja lippu

Karvisella on pyörässään polkimet, joihin ajokengät lukkiutuvat. Näin polkeminen tehostuu.

Ajoasuna ovat maantiepyöräilijän trikoot, joissa on irtohihat ja -lahkeet. Ne on helppo riisua, jos aurinko alkaa porottaa.

Saariston teillä on Karvisen mielestä turvallista ajaa, koska autoilijat ovat tottuneet kaksipyöräisiin. Hän ihmettelee pyöräilijöitä, jotka eivät huolehdi näkyvyydestään. Itse hän käyttää värikkäitä vaatteita ja huomioliiviä.

Iniössä on mukava pyöräillä, sillä liikennettä on vähän.
Iniössä on mukava pyöräillä, sillä liikennettä on vähän.

– Näkyvyyttä ei ole koskaan liikaa. Olen kiinnittänyt sivulaukkuun reilun kokoisen Suomen lipun. Autoilijoissa lippu herättää jonkinlaista alitajuista kunnioitusta, niin että he eivät tohdi pyyhkäistä liian läheltä.

Polkien maailmalle

Helsinkiläinen Kauko Isotalus, 65, pyöräili jo nuorena pitkin Suomea aina Lappia myöten. Vaikka vuosia tuli lisää, harrastus säilyi. Seuraavaksi retket suuntautuivat Pohjoismaihin ja Manner-Eurooppaan.

– Kolmekymppisenä tekemäni Pariisin-reissu kesti reilun kuukauden. Kilometrejä kertyi 4500.

Nyt eläkeläisenä Isotalus on alkanut kiertää kotimaata. Hän on käynyt kaikissa Suomen kunnissa. Isotalus on myös Helsingin Polkypyöräilijöiden jäsen.

Heinä tuoksuu huumaavasti pyöräilijän nenään kesäisessä saaristossa. Korppoon kirkonkylä on kuin postikortista.
Heinä tuoksuu huumaavasti pyöräilijän nenään kesäisessä saaristossa. Korppoon kirkonkylä on kuin postikortista.

Saariston Rengasreitti on tuttu. Etelä-Norjasta palatessaan hän tuli Tukholmasta laivalla Turkuun ja kävi sitten kääntymässä Houtskarissa.

– 1990-luvun alussa ajoin Korppoosta Ahvenanmaalle ja palatessa poikkesin Kustavin kautta Iniössä.

Isotalus muistaa, että siihen aikaan saaristossa oli paljon losseja ja lauttoja. Monet niistä on sittemmin korvattu sillalla, kuten Nauvon Lillandetin ja Storlandetin välisessä salmessa.

Omia reittejä

Viime vuosina Isotalus on tehnyt pyörämatkoja Helsingistä muun muassa syntymäkuntaansa Alavieskaan ja Joensuuhun, missä hänellä on sukulaisia.

– Toivottavasti kukaan ei nähnyt, että hesalainen saapuu vanhaan kotipitäjäänsä polkupyörällä, hän naurahtaa.

Hän ei suosi valmiita pyöräreittejä kuin osin, koska tykkää suunnitella omat. Hän ajelee aina yksin.

Borgbergin näköalatornilta Houtskarissa näkyy Ahvenanmaalle saakka. Lintuperspektiivistä saa hyvän kuvan saaristosta.
Borgbergin näköalatornilta Houtskarissa näkyy Ahvenanmaalle saakka. Lintuperspektiivistä saa hyvän kuvan saaristosta.

Kartat matkaan

Retkillään Isotalus yöpyy leirintäalueilla. Suojaa antavat samat teltta ja makuupussi, jotka kävivät pyörän tarakalla Pariisissa.

– Sivulaukut ovat välttämättömät pitkillä matkoilla. Niihin saa pakattua varavaatteet ja työkalut, joista sisäkumit ja ketjunkatkaisin ovat tärkeimmästä päästä.

Hän ei käytä navigaattoria, joten mukana pitää olla autoilijan tiekartta ja tarkempia kohdekarttoja.

– Yleisille uimarannoille ei tahdo olla viittoja, ja jos on, etäisyys puuttuu. Se voi olla monta kilometriä. Tienoita kannattaa tutkia netissä Maanmittauslaitoksen Karttapaikka-palvelussa ja tulostaa paperille.

Nauvosta löytyy yksi saariston parhaista uimapaikoista.
Nauvosta löytyy yksi saariston parhaista uimapaikoista.

Sopivalla vauhdilla

Pyöräilyssä Isotalusta viehättää ihmisen mittainen vauhti. Kävely on liian hidasta, autoilu liian nopeata.

– On mukavaa, kun voi säätää itselleen mallaavan tahdin ja pysähtyä tarvittaessa tien poskeen.

Isotalukselta ei riitä innostusta nykyiseen sähköpyörävillitykseen. Niiden lataus ei riitä, kun hänen tyypillinen päivämatkansa on yli sata kilometriä.

– Eikä minulle tulisi mieleenkään kuljettaa polkupyörää junassa saati lentokoneessa. Polkupyörä on pyöräilemistä varten, hän sanoo.

Polkaise myös näihin: 3 pyöräreittiä kesä-Suomessa

  1. Seututie Pietarsaaren ja Kokkolan välillä kulkee seitsemän sillan kautta kauniissa merimaisemissa. Bosundin kylästä puolimatkasta löytyy Vene-, kalastus- ja metsästysmuseo. Pietarsaari-Kokkola, 40 km.

  2. Kuninkaantietä kulkivat kruunupäät ja tsaarit saattueineen, ja historia on reitillä vahvasti läsnä. Piipahda Porvoon Taidetehtaassa ja Kotkan merikeskus Vellamossa. Helsinki-Lappeenranta, 330 km.

  3. Saimaan maisemissa riittää ihasteltavaa. Jos haluaa lyhentää reissua, oikaista voi Mikkelistä Puumalan kautta Imatralle. Kulttuurin ystävän kannattaa kuitenkin valita pitkä reitti ja olla Savonlinnassa oopperajuhlien aikaan 7.7.-4.8. Lappeenranta-Mikkeli-(Savonlinna- Punkaharju)-Ruokolahti-Imatra-Lappeenranta, 530 km.

Artikkeli on julkaistu ET Matkaopas -lehden numerossa 3/2017.

Saariston Rengastie: Hyvä tietää

  • Saariston Rengastie koostuu yleisistä teistä sekä niihin liittyvistä yhteysalus- ja lossiyhteyksistä.
  • Rengastie on kokonaan avoinna 25.5.–26.8., jolloin m/s Antonia liikennöi Iniön ja Mossalan välillä. Muina aikoina reitin voi kulkea eteläkautta Houtskarin Mossalaan tai pohjoiskautta Iniön Daleniin asti. lautta.net
  • Pienen Rengastien liikennekausi on 18.5.–2.9., jolloin m/s Östern liikennöi Nauvon ja Rymättylän väliä. ostern.fi/aikataulu
  • Matkan suunnittelussa iso apu on vesiliikenteen aikataulupalvelu. lautta.net/rengastie
  • Karttakeskus myy Saariston Rengastien pyöräilyopasta. karttakauppa.fi
  • Paraisten matkailuneuvonnan sivuilla on karttoja ja tietoa Rengastien palveluista. Sivustolta voi myös tilata omatoimimatkailijan oppaan Rengastielle. saaristo.org
  • Tietoa pyörämatkailusta ja varusteista: pyoramatkailu.com

Moni kokenut matkailija pitää juuri tällaisesta kaupungista, jossa välitön tunnelma tarttuu. Tutki kauppahallit, appelsiinipuutarhat ja jalkapallostadionit.

1. Taiteilijan talo 

Sitruspuut tuoksuvat, oksilla appelsiinit riippuvat raskaina. Suihkulähde livertää kilpaa pikkulintujen kanssa espanjalaisen impressionistin Joaquín Sorollan (1863–1923) entisen kodin puutarhassa.

Paikka on hämmentävä keidas harmaalla toimistoalueella, lapset leikkivät pihassa mielellään. Talo on valmistunut vuonna 1911, ja se on jätetty sellaiseksi kuin se oli taiteilijan kuollessa. Lähes yhdeksän metriä korkeassa ateljeessa pääsee nauttimaan maalauksista kaikessa rauhassa. Teokset tulvivat valoa.

Joaquín Sorolla oli Espanjan tunnetuimpia maalareita. Hän oli kotoisin merellisestä Valenciasta. Ehkäpä siksi hänen töihinsä ovat erityisen tunnelmallisesti tallentuneet kesähetket ja lasten vesileikit.

Museoitu koti on täynnä taidetta.
Museoitu koti on täynnä taidetta.

Vuonna 1899 Sorolla maalasi kuuluisan työn poliota sairastavista lapsista kylpemässä alasti hiekkarannalla munkin valvonnassa.

Madrid tunnetaan taiteestaan. Lähekkäin sijaitsevat Pradon, Reina-Sofian ja Thyssen-Bornemiszan museot ovat maailmankuuluja. Kultaisen kolmion taidepalatseihin verrattuna Sorolla-museo on ihanan intiimi kokemus.

  • Sorolla-museo, General Martínez Campos 37.
    Metro: Iglesia tai Rubén Darío.

2. Ihmettele kuin Liisa Ihmemaassa 

Salainen puutarha tarjoaa yllätyksiä myös sisäpihalla.
Salainen puutarha tarjoaa yllätyksiä myös sisäpihalla.

Jos sinua on aina harmittanut, ettet ole päässyt Hullun Hatuntekijän teekutsuille, tule tänne.

Kahvilan nimi tarkoittaa salaista puutarhaa. Siellä vierailu on kuin astuisi kirjailija Lewis Carrollin Liisan Ihmemaahan. Katossa killuu pieniä kuumailmapalloja, ja vessaan vievien portaiden kaiteet ovat kuin herkulliset Polka-karamellipötköt.

Kahvilaan kannattaa tulla vasta illan tummuttua, jotta voi ihastella kaikkia yksityiskohtia kynttilöiden ja nurinkuristen lamppujen valossa.

Kaakaolistalla on 20 makua, kuten After Eight -suklaajuoma, kaakao Pieni suklaapuoti -elokuvan tyyliin ja argentiinalainen kaakao.

"Pelastakaa Maa, se on ainoa planeetta jossa on suklaata", kahvilan nettisivulla lukee.
"Pelastakaa Maa, se on ainoa planeetta jossa on suklaata", kahvilan nettisivulla lukee.

Paikka on oikeastaan paljon muutakin kuin kahvila. Sisustus on ihana sekamelska ja listalta löytyy myös ruokaa, viinejä ja drinkkejä. Jos tilaa pullon kuohuvaa, se saatetaan tarjoilla saappaan sisällä. Pirtelön kanssa voi kiepsahtaa katosta riippuvaan puutarhakeinuun.

Samalla kadulla on muitakin kiinnostavia herkuttelupaikkoja.

3. Nauti ihanista, edullisista tapaksista 

Madridilainen rakastaa kauppahalleja eli mercadoja. Niihin mennään viettämään iltaa perheen ja ystävien kanssa. Tärkeintä hyvän seuran lisäksi ovat pikkusuolaiset alkupalat, tapakset.

Kauppahallit ovat loistava paikka tutustua kaupungin nautiskelevaan ja iloiseen elämäntyyliin. Suomalaisista kauppahalleista ne eroavat paljon.

Tunnetuin on ydinkeskustassa sijaitseva majesteettinen Mercado de San Miguel, jossa on eniten turisteja.

Trendikkäässä Chuecan kaupunginosassa sijaitsevan Mercado de San Antónin koko toinen kerros on omistettu tapastiskeille. Suositeltavinta on nauttia kesäilloista kattoterassilla, jossa on baari.

San Antónin kauppahalli on siisti ja moderni.
San Antónin kauppahalli on siisti ja moderni.

Todellista paikallistunnelmaa etsivän kannattaa vierailla Lavapiésin kaupunginosan Mercado de San Fernandossa, joka on alueen asukkaiden olohuone viikonloppuisin.

Hyvällä tuurilla siellä voi sunnuntai-iltapäivisin päästä seuraamaan riehakasta swing-tanssia, sillä hallissa järjestetään myös tanssiopetusta ja swing-kemuja.

Tunnelma kauppahallissa on lapsiystävällinen, ja pikkuiset ovat tuttu näky myös tanssilattialla.

  • Mercado de San Miguel, Plaza de San Miguel.
    Metro: Opéra.
  • Mercado de San Antón,  Augusto Figueroa 24.
    Metro: Chueca.
  • Mercado de San Fernando,  Embajadores 41.
    Metro: Embajadores.

4. Sovita pikolinokset ja espadrillot 

Espanja on kenkäfanin taivas. Jalkineteollisuudella on siellä pitkät perinteet, ja espanjalaiset pitävät usein jalkineensa hyvin siisteinä. Kotonakaan ei olla sukkasillaan.

Madridista löytyy huomattavan paljon kenkäkauppoja, joissa myydään pääosin Espanjassa valmistettuja kenkiä.

Tarjonta vaihtelee klassisista espadrillo-kangassandaaleista (espanjaksi alpargata) tossuihin ja laadukkaisiin nahkakenkiin.

Mukavia espadrilloja hakevan kannattaa käydä Plaza Mayorin lähellä sijaitsevissa liikkeissä Casa Hernanzissa ja Lobossa. Niissä myydään myös hauskoja lasten flamencokenkiä.

Kenkiä rakastavan ykköskatu on ydinkeskustan ostosalueen Calle Augusto Figueroa, jolla hyviä jalkinekauppoja odottaa vieri vieressä. Jos täältä ei löydy sopivia kenkiä, ei mistään.

Myös Pikolinos-merkin liikkeet kannattaa tarkistaa, vaikka supertyylikkäät kävelykengät maksavat yleensä yli sata euroa. Laadusta on järkevää maksaa.

  • Casa Hernanz, Toledo 18.
    Metro: La Latina
  • Calzados Lobo, Toledo 30.
    Metro: La Latina
  • Pikolinos, Calle Fuencarral.
    Metro: Gran Vía

5. Pompota kuin kunkku 

Madridilaiset suhtautuvat jalkapalloiluun vakavasti, onhan kaupungilla kaksi maailmanluokan joukkuetta: Real Madrid ja Atlético Madrid.

Madridin baareissa on hyvä tunnelma aina, kun joukkueet ovat kentällä. Espanjan pääsarjan lisäksi etenkin Mestareiden liiga -ottelut saavat kansan liikkeelle.

Real Madridin real viittaa kuninkaalliseen. Joukkueen kotikentällä, Santiago Bernabéun stadionilla, järjestetään opastettuja kierroksia. Jopa pelaajien pukukoppiin pääsee haistelemaan Cristiano Ronaldon ja kumppaneiden tuoksua. Liput otteluihin maksavat 30–700 euroa. Halvin paikka sijaitsee piippuhyllyllä.

Madridilaiset ovat jalkapallokansaa.
Madridilaiset ovat jalkapallokansaa.

Harva tietää, että Madridissa pelaa kolmaskin usein Espanjan pääsarjassa kilpaileva joukkue: Rayo Vallecano. Vallecasin nuhjuisen työläiskaupunginosan oma jengi on alueen asukkaiden lemmikki, ja pienen kotistadionin otteluissa on hurmoksellinen tunnelma.

6. Nauti lasten ja eläinrakkaiden kanssa 

Madridissa lapset kulkevat aikuisten menossa mukana useammin kuin Helsingissä tai Oulussa. Lasten läsnäolo on osa kaupungin viehätystä.

Piknik keskustan upeassa Retiron puistossa on hauskaa ajanvietettä kaikenikäisille. Puistossa on erikseen leikkipaikkoja, ja eväskorin saa täyteen kaupungin lukuisissa leipomoissa, konditorioissa ja ruokakauppojen runsailla juusto- sekä kinkkuhyllyillä.

Retino-puistoon pääsee vaikka soutelemaan.
Retino-puistoon pääsee vaikka soutelemaan.

Faunia-eläinpuistoon on luotu erilaisia ekosysteemejä, kuten viidakko ja napapiirit, joissa voi tutustua alueiden lajistoon. Monia eläimiä pääsee koskettamaan. Puistossa seikkailee esimerkiksi apinoita ja pingviinejä.

Hiukan keskustan ulkopuolella sijaitseva huvipuisto tarjoaa laitteita hurjapäille. Houkuttimena on Warnerin piirroselokuvista tuttuja teemanähtävyyksiä, kuten Supermies-talo.

  • Retiron puisto, Plaza de la Independencia 7.
    Metro: Retiro.
  • Faunia-puisto, Avenida de las Comunidades 28.
    Metro: Valdebernardo. faunia.es.
  • Huvipuistoon pääsee bussilla keskustasta. parquewarner.com

Artikkeli on julkaistu ET-lehden numerossa 6/2017.