Heta-mummo

Tutustuin ystävääni Tarjaan noin 36 vuotta sitten kun hän tuli veljeni kanssa katsomaan nuorinta vauvaani. En tiennyt vielä silloin, että tuosta ujosta oululaistytöstä tulisi paras ystäväni ja veljeni vaimo. Niin kuitenkin vuosien myötä kävi. Tarjasta hehkeytyi maailman paras ja luotettavin ystävä. Hänelle puran huoleni, hän ymmärtää ja kuuntelee. Yritän olla hänelle saman veroinen ystävä. Nykyisin viestittelemme päivittäin kaikki kuulumiset ja soittelemme viikottain. Yhteisen Rodoksen matkan jälkeen mietin mitä tekisin hänelle yllätykseksi. Tiesin, että hän pitää sinisestä. En osaa tehdä muuta kuin neuloa ja ommella ja neuloen on helpompaa tehdä yllätyksiä. Olin aiemmin neulonut hänelle sukat mutta siitä oli jo vuosia. Yhteistä matkaa muistellessa päädyin näihin "aallot hiekalla" - sukkiin. Annan nämä hänelle joululahjaksi tulevana jouluna. Neulon enimmäkseen sukkia ja lapasia. Neulon noin kolmekymmentä sukkaparia talven aikana. Suurin osa menee viidelle lapsenlapselle ja muulle perheelle ja myös sukulaisille ja tuttaville. Käytän neulomiini sukkiin aina Novitan lankoja, Seitsemää veljestä ja Nallea. Ne olen kokenut parhaiksi sukkalangoiksi, eivät vanu ja voi pestä koneessa.

Kommentit (0)