Mary-Ann

Isäni oli YL:n laulumatkalla Amerikassa vuonna 1953 (muistaakseni). Hän toi sieltä nuken 2-vuotiaalle siskolleni. Minä olin 12-vuotias. Itkin kun en nukkea saanut. Vanhempani päättivät sitten, että nukke luovutetaankin minulle, koska minä todella halusin sitä. 2-vuotias ei edes niin hienosta nukesta ymmärtänyt. Mary-Ann osasi itkeä, sulkea silmänsä ja kävellä.
Se on Tuhkimon tavoin hukannut kenkänsä, molemmat, ja hampaatkin . Mutta nukkesairaalassa sai uuden suun. Vaatteetkin ovat moneen kertaan vaihtuneet.
Rakas Mary-Ann istuu kanssani työhuoneeni sohvalla, ja on yhtä iloinen kuin aina.