Hemmottele itseäsi! Jouluisesti koristeltu kaupunki ja lämmin glögi siivittävät joulun tunnelmaan Budapestissa. Majoitus tasokkaasti viiden tähden Hiltonissa.

Matkaohjelma

1. Päivä Torstai Norwegian iltalento Helsingistä Budapestiin. Kuljetus hotelliin ja majoittuminen. Ilta vapaata ohjelmaa.

2. Päivä Perjantai Aamiainen hotellissa. Kiertoajelun aikana näemme mm. Sankarten Aukion, parlamenttitalon, Kuninkaanlinnan, Matias-kirkon sekä satumaisen Kalastajalinnakkeen. Nautimme päivällä yhteisen lounaan ja tutustumme Pyhän Tapanin Tuomiokirkon Joulutoriin. Paluu hotelliin omatoimisesti.

3. Päivä Lauantai Aamiainen hotellissa. Teemme retken Szentendreniin, jota kutsutaan myös taiteiden kaupungiksi – monet nykytaiteilijatkin ovat asettuneet tähän inspiroivaan historialliseen pikkukaupunkiin. Se sai nykyiset muotonsa, kun keskiaikaiset asuinalueet rakennettiin ympäröimään kirkkokukkulaa. Teemme kaupungissa kävelykierroksen ja nautimme yhteisen lounaan.

Päivällä palaamme Budapestiin ja vierailemme Vörösmartyn Joulutorilla, joka on yksi Euroopan suurimmista. Lukemattomissa kojuissa myydään mm. joulukoristeita, käsitöitä, paikallisia herkkuja, joulumakeisia ja suolaista syötävää sekä hehkuviiniä. Loppupäivän ohjelma vapaa, ja paluu hotelliin omatoimisesti.

4. Päivä Sunnuntai Aamiainen hotellissa. Päivällä on vielä hyvin aikaa tutustua kaupunkiin omatoimisesti ja tehdä ostoksia pukinkonttiin. Hotellin vieressä sijaitseva kaupungin suurin ostoskeskus tarjoaa erinomaiset ostosmahdollisuudet. Kuljetus iltapäivällä Budapestin lentokentälle, josta Norwegian iltalento Helsinkiin.

Lentoaikataulu

Lähtö 29.11. Helsinki 18:05 – Budapest 19:30

Paluu 02.12. Budapest 20:00 – Helsinki 23:15

Matkan etuhinta

ET-lehden tilaajille 675 e/hlö. Etusi 100 euroa.

Hintaan sisältyvät

  • Norwegian reittilennot Helsinki- Budapest-Helsinki turistiluokassa
  • lentokenttäverot ja -maksut
  • majoitus 2h huoneessa, Hilton Budapest City
  • aamiainen päivittäin hotellissa
  • matkaohjelman mukaiset kuljetukset, kiertoajelut ja vierailut joulutoreilla
  • matkaohjelman mukaiset ateriat (kaksi lounasta)
  • suomenkielisen oppaan palvelut kohteessa matkaohjelman mukaisesti

Lisätiedot ja varaukset

Myyntipalvelu puh. 020 120 4000 (ma–ke 8-18, to–pe 9–17, la–su 10–14)

Hinta alk/hlö/jaetussa 2hh huoneessa. Paikkoja rajoitetusti.

www.matkavekka.fi/et

Vastuullinen matkanjärjestäjä Matkavekka-Primera Travel A/S

 


 

ET:n tai Matkaoppaan tilaajana voit nyt lunastaa upeat kesäedut. Tarjolla on mm. kesäristeilyt jopa -50%, Korkeasaareen edullisesti, Ifolor-kuvakirja halvemmalla ja muita etuja. Toimi nopeasti!

Haluamme hemmotella ET-lehtien ja Matkaoppaan tilaajiamme upeilla kesäeduilla. Valitse niistä mieleisesi – tai vaikka kaikki! Etuja on rajoitettu määrä, joten toimi nopeasti. Katso kaikki etusi Oma Sanoma -palvelusta klikkaamalla tästä. 

Huom! Etujen lunastamista varten sinun tulee olla kirjautuneena Sanoma-tililläsi, joka on sähköpostiosoitteestasi ja salasanasta muodostuva käyttäjätunnus. Voit myös luoda Sanoma-tilin helposti etujen lunastuksen yhteydessä.

Upouusi luksusalus, kesäkuussa valmistuva tyylikäs MSC Seaview, vie sinut lomailemaan Espanjan, Ranskan, Italian ja Maltan kiehtovimpiin satamakaupunkeihin. ET:n matkaemäntä Leena Hofma varmistaa sujuvat järjestelyt.

Etuhinta ET-lehden tilaajille alk. 1 595 e

2 hengen jaetussa sisähytissä

Hintaan sisältyvät:

• Lufthansan reittilennot turistiluokassa

• 7 yön risteily uudella MSC Seaview -aluksella valitussa hyttiluokassa

• Täysihoito laivalla sisältää aamiaisen, lounaan ja illallisen lisäksi myös välipalat

• Verot, satamamaksut ja palvelurahat laivan henkilökunnalle

• Ohjelman mukaiset bussi-kuljetukset ja opastettu kierto-ajelu Barcelonassa

• ET:n matkaemäntä Leena Hofman palvelut matkan ajan

Matkaohjelma

Päivä 1. Lento Helsingistä Barcelonaan. Risteily kohti Välimeren kauneimpia satamakohteita alkaa.

Päivä 2. Marseille, Ranska. Risteilyn ensimmäinen etappi on mielenkiintoinen Marseille. Ranskan vanhimmassa kaupungissa aika kuluu rantakatujen kahviloissa, kalatoreilla ja rantaravintoloissa herkutellen.

Päivä 3. Genova, Italia. Voit viettää päivän viihtyisässä satamakaupungissa tai lähteä päiväretkelle Portofinoon, yhteen Välimeren kauneimmista kaupungeista.

Päivä 4. Napoli, Italia. Vesuvius-tulivuoren kupeessa sijaitseva Napoli on täynnä historiaa. Napolin lähellä on monia kiinnostavia päivämatkakohteita, kuten muinainen Pompeiji ja kaunis Caprin saari.

Päivä 5. Messina, Sisilia. Vuoden 1908 maanjäristyksessä ja tsunamissa lähes kokonaan tuhoutuneella Messinalla on kiehtova historia. Vietä päivä sisilialaisen ruuan ja juoman parissa!

Päivä 6. Valletta, Malta. Turkoosina kimalteleva meri ja tuulessa heiluvat palmut luovat täydelliset puitteet syksyiselle lomalle. Maltan pääkaupunki Valletta tunnetaan myös Unescon maailmanperintökohteena.

Päivä 7. Merellä. Meripäivän aikana ehdit ottaa kaiken irti laivan erinomaisista palveluista. Monipuoliselta jättiläisalukselta löytyy varmasti tekemistä koko päiväksi.

Päivä 8. Barcelona–Helsinki. Risteily päättyy Barcelonaan. Tutustumme kaupunkiin suomeksi opastetulla kiertoajelulla ennen paluulentoa Helsinkiin.

Lisätietoa matkaohjelmasta: www.risteilykeskus.fi/lukijaristeilyt

Lisätiedot ja varaukset

Risteilykeskus puh. 020 144 1810, myynti@risteilykeskus.fi, www.risteilykeskus.fi
Vastuullinen matkanjärjestäjä Travel Specialist Group Oy.