Elokuvien ja teattereiden päivänäytökset ovat tulleet tarpeeseen. Poimimme kolme kiinnostavaa kattausta ympäri Suomea.

1. Hopeatähti tuikkii

Hopeatähti on varttuneelle yleisölle suunnattu elokuvasarja, jonka näytökset esitetään keskiviikkoisin Kino Tapiossa Joensuussa.

Maaliskuussa näytetään Jörn Donnerin Armi elää! ja Klaus Härön Miekkailija. Ennen elokuvaa kuullaan alustus.

Päiväesityksiä on myös Savonlinnassa, Varkaudessa, Iisalmessa ja Kiteellä.

Esitykset klo 10 ja 13. www.savonkinot.fi

2. Kello yhden treffit

Mikkelin teatterissa järjestetään suosittuja päivänäytöksiä perjantaisin ja lauantaisin. Esimerkiksi Vielä ehtii, Päällystakki, Mielensäpahoittaja ja Jos helmiä kyyneleet ois pyörivät näytöksissä.

Päiväesitykset ovat hyvin suosittuja, ne ovat melkein aina loppuunmyytyjä. Liput ovat samanhintaisia kuin illalla.

Näytökset klo 13. www.mikkelinteatteri.fi

3. Soppaa teatterissa

Lounaan ja esityksen voi torstaisin yhdistää Oulun kaupunginteatterin Seniorisoppaa-tapahtumassa, jossa näyttelijät Merja Larivaara ja Liisa Toivonen tarjoilevat Elämänonnea-esityksen keittolounaan ohessa.

Esitys avaa muistojen kapsäkin, jonka sisältöön katsoja voi peilata omia
kokemuksiaan.

Esityspäivät ovat 19.2., 26.2., 5.3., 12.3., 19.3. ja 26.3.

Elämänonnea-esitys lähtee maaliskuussa kiertämään palvelu- ja hoitokoteja Oulussa, Haukiputaalla, Kempeleessä ja Kiimingissä.

Esitys ja lounas klo 11. teatteri.ouka.fi