Matti A. Jokisella on ollut nuoresta pitäen tarve kokeilla rajojaan, vuorilla, merillä ja ralliteillä. Kelpo uran hän on tehnyt myös hammaslääkärinä.

Matti A. Jokinen, 81, tuntee yhä melkoista vetoa pystysuoria seinämiä kohtaan. Polvi, joka kiukuttelee kotiportaissa, ei kumma kyllä haittaa kiipeillessä juuri lainkaan. Mutta se haittaa ikämiestä melkoisesti, että lihasvoimaa on niin vaikea kasvattaa.

– Pitää rimpuilla, että saisi pidettyä edes nämä entiset!

Tavoite on kuitenkin ennallaan: ensi kesänä taas vanhan rakkauden perään, Italian Dolomiiteille. Ja sitä ennen treenataan talvi sisätiloissa.

Sisältö jatkuu mainoksen jälkeen

Tänä vuonna tulee 60 vuotta siitä, kun Jokinen nousi ensimmäisenä suomalaisena Matterhornille, ja vähän myöhemmin Mont Blancille sekä lukuisille muille Alppien legendaarisille huipuille. Hänen jäljiltään Torre Grandelta löytyy jopa Via Finlandiaksi ristitty reitti, joka rankattiin tuolloin, 1959, Cortinan puoleisista rinteistä vaikeimmaksi.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Tuon avaamansa ”ensinousun” Matti nimeää epäröimättä merkittävämmäksi saavutukseksi kuin väitöskirjansa. Mutta kaikella on hintansa.
Mistä huimapäisyys ja pioneerihenki sitten ovat kummunneet?

– Kai se on ollut kilvoittelua myös omaa heikkoutta vastaan.

Lue haastattelu ET-lehdestä 3/14.

www.climbing.fi

Matti A. Jokinen

  • Syntynyt Viipurissa 1932, asunut Helsingissä vuodesta 1937.
  • Hammaslääketieteen tohtori. Työskennellyt ja opettanut Meilahden
    sairaalassa.
  • Vaimo Tarja. Neljää poikaa ensimmäisestä liitosta, 10 lastenlasta.
  • Suomen Alppikerhon perustaja. Purjehduksen SM-mitaleita 505-luokassa. Ajanut rallia ja valmentanut jääkiekkojunioreita ja purjehtijoita.
  • Nyt saatavilla! Uusintapainos Jokisen vuonna 1961 kirjoittamasta teoksesta Alppien seinämillä.

Minä en ymmärrä extreme-harrastuksia. Vuoristokiipeilijätkin vaarantavat henkensä ja joutuvat välillä onnettomuuksiin. Sitten pelastuspartiot lähtevät suurella joukolla apuun, mikä on tietysti itsestään selvä
velvollisuus. Mutta rahaa siinäkin palaa, ja pelastusmiehetkin joutuvat vaarantamaan henkensä työssään.
Ja kaikki ihan turhan takia - siinä mielessä, että jos huimapäät olisivat hillinneet huimapäisyyttään, ei koko
pelastusoperaatiota olisi tarvittu. Kuntoa kohottavia urheilumuotoja on paljon, myös sellaisia joíhin ei liity
suuria riskejä.
Äskettäin putosi Skotlannissa vuorelta kuusi suomalaista kiipeilijää. Ainoastaan fantastinen tuuri (isot lumikinokset)
auttoi miehiä selviämään vain vähäisin vammoin. Toivottavasti ottivat opikseen.

HIenoa nähdä Suomen merkittävin kiipeilyyn vaikuttanut henkilö edelleen toimissa. Ja liidaus sujuu. Tuossa videossa olisi editoija voinut valita hieman paremman musiikin taustalle kyllä. Hyvä Matti keep on going.

Sisältö jatkuu mainoksen alla