5
0
Viisivuotias voisin vieläkin olla, jos iästäni potkittais pois toi nolla.
Vaan nämä 45 - vuotta, oisinko elänyt ihan suotta?

Elämättä jäänyt ois "hurja" nuoruusaika, sydänsurut ja se lemmentaika. Tai tosi rakkaus, mitä silloin koimme ja mitä vieläkin Jarkken kanssa muistella voimme.

Esikostytär taas vei meidät aikaan uuteen, kun saimme totutella vanhemmuuteen. Tai se, kun hankittiin oma koti ja saatiin asuntolainaa, silloin alkoi aikuisuus ja vastuu painaa. Tai kun Loimaalla uutisen kuulla saimme, oli tosi, joulukuussa -90 sieltä kaksostytöt haimme.

Päätin kokeilla viel senkin, että kulutan muutaman koulunpenkin. Kasvatustieteitä luin appron verran, ja kun alkuun pääsin kerran, päätin tehdä kaiken voitavan ja sain kun sainkin paperit lähi - ja amk - sairaanhoitajan.

Eikä vieläkään iltatähtemme siihen tummu, saamme olla Santeripojan pappa ja mummu. Ja töitäkin oon saanut rehkii, ei mitään paljoo, vaan sen mitä pätkätöitä tehdä ehtii.

Ihmisistä eräät ovat aina kanssani kulkeneet ja minut tuntemaan oppineet. Jotkut taas ovat tulleet matkan varrelta tuolta ja alkaneet kulkemaan kanssani tien samaa puolta. Toiset taas ovat kulkenee kanssani kappaleen samaa matkaa ja päättäneet sitten omia polkujaan jatkaa.

Mutta, olentällä matkallani löytänyt niin monta hyvää ystävää, etten pyytää voisi tämän enempää. Voiko siis ihmisen elämä näinkin rikas olla... - missäs olikaan se iästäni pois potkittu nolla?

Tellu -50 v.