Yöviiman kylmä terä viiltää avaruutta.
Tähtien kimaltelevat sirpaleet
keinuvat meren tummassa sylissä.
Laiva pakenee omaa huutoaan,
jota kaiku jakelee kaikkialle.
Vuoren sydän on kova ja tunteeton,
vakaa ja liikkumaton, ikuisesti kärsivällinen.
Se tietää määrättömien vuosien kokemuksesta,
että yön hukkuessa mereen,
aurinko kiipeää huippujen takaa
keräten vedestä tähtien kuvajaiset.

Aamutuuli hengittää
lempeätä rauhaa.