Taas nuo kasvot kuvaruudussa nään,
nainen, äiti siinä silmät tuskaa tulvillaan,
pelko, lamaannus kasvoista kuvastuu.

Äiti pölyävän kuivassa maassa istuu,
lapsi rinnoillaan käy nälkään nääntymään,
itkut on hän itkenyt jo kyyneleet kuivuneet.

Katsoo äiti lastaan kuinka käsivarsillaan
menehtyy ravinnon puutteessa NÄLKÄÄN.

Hengettömänä jää lapsi syliinsä ja
äidin kasvot tuskan paljastaa!

Rakkautta onko enää maailmassa, auttajaa?
Ken kohtais ihmisen ja auttais tarvitsijaa?
Kuule JUmala ihmisen tuska lohduta ja armahda!