Astun ylitse asfaltin sateisen,
kaikkialle lehden keltaisen
syksy tarrakseen liimannut on.
Pilvet valoja taivaan sammuttaa,
kukka kuihtunut multaan kumartaa -
kesä senkään ei loppumaton.
Tahdon kulkea lokakuun illassa näin
aistein avoimin hiljaa yksinäin.
Alakulolle antaudun tänään.
Yön renki, jota en koskaan nää,
katulamppuihin valoa himmeää
yhtä aikaa jokaiseen jakaa.
Kuin lohduttaen ne kirkastuu,
kun kylmää viestiään tuulen suu
huokaa raskaasti talojen takaa.
Ystäväkseni oman varjoni vain
alla lyhdyn selkäni takaa sain
kaipaukseen aution kadun.
Viitan keltaisen harteilta puistikon
riisui päivällä tuulonen vallaton,
sillä nukkuvan nurmen peitti.
Sade ripusti käätyjä pisarain
oksiin puiden ja pensaiden alastomain.
Niihin helmiä kirkkaita heitti.
Tuskin tuuli ja sadekkaan pyyhkiä vois'
kesän kaikkia kauniita muistoja pois.
Liekö pilven pisara kyynel.
