Anteeksi anon sinulta, lähimmäinen, sitä
että rumuuteni ylenkatsoo kauneuttasi,
että vähäpätöisyyteni ylenkatsoo suuruuttasi ihmisenä,
että vanhuuteni ylenkatsoo hohkavaa nuoruuttasi,
että köyhyyteni ylenkatsoo rikkauksiasi,
että epäonnistuneet unelmani ylenkatsovat todentuneita taitojasi,
että tyhmyyteni ylenkatsoo hersyvää viisauttasi,
että mitättömyyteni ylenkatsoo lähes täydellisyyttäsi,
että oppimattomuuteni ylenkatsoo ylevää viisauttasi...

Myönnän, puolustukseni on hatara ja hämäräperäinen:
olen yksinkertaisesti vain yksinkertainen ihmislapsi,
elämäkin ehti usein murjoa ja tuoda pettymyksiä,
rakastamisen taidon opin vasta vanhana,
itsekkyydestäni pyristelen yhä eroon - harvoin onnistun silti;
olen kateellinen ja katkera ihmisen kuvatus,
itsesäälissä syvällä rämmin, ja siitä nautinkin joskus.
Olen ruusuja ojenteleva laulujen lurjus, kolhittu kastemalja
- annathan anteeksi, rakas, sinä ihmeellinen ihmislapsi!

Sisältö jatkuu mainoksen jälkeen
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla