Aamuyön hämärässä
elämäni ontossa linnassa
kuin ylivaluva lyijy sulatusastiassaan
minuuteni muodoton kaipuu
valuu raskaana, kuin laavavirta
kohti uutta jähmettyvää muotoaan

Kaikkeuden kierron erottamattomat kaksoset
kuoleman pelko ja suru
leijuvat kaiken päällä kuin samettiverho
uhkaavina, varmana lopullisesta voitostaan
Aurinko on vielä paossa yön kylmää kutsua
Sen lämpö viipyy mielummin siellä missä on toivoa

Mikä minä olen kun aamu on tässä?
Yön muuttavan unen jälkeen,
kun pimeyden jakamat kortit on katsottu,
kun se mitä eniten halusin on julistettu hävityksi.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Hauras kaipuuni elämään hajoaa
kuin pakkasen pirstaleiksi lyömä kristalli
tuhansiin toisilleen tuntemattomiin paloihin
Turhuuden ikuinen tuli on näivettänyt minulta itseni
polttanut höyryillään kasvoni,
itselleni tuntemattomiksi

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla