Olipa kerran kuusi karitsaa,
syntynyt samaan tarhaan.
Ne emon viereltä tahtoivat,
jokainen paikan parhaan.

Ne yhdessä aina leikkivät
ja olivat huoletonna.
Ne kuorossa joskus määkivät,
se oli laulua verratonta.

Oli joku vilkas ja eläväinen,
se hyppeli aina innoissaan.
Joku muu oli hieman erilainen,
ne hippaa leikkivät keskenään.

Sisältö jatkuu mainoksen jälkeen

Ne saivat toisetkin leikkiin mukaan
ja iloa riitti kerrassaan.
Nyt ei leikistä jäänyt kukaan,
näin karitsat olivat onnessaan.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Mutta yksi oli ujo ja arka lammas,
se pelkäsi suurta maailmaa.
Se ei uskaltanut esille tulla,
vaan kyyhötti jossain yksinään.

Sitä karitsaa kaikki hellästi hoiti,
se tarvitsi paljon rakkautta.
Niin että se toisten lailla voisi,
yhdessä iloita elämästä.

Niin varttuivat karitsat aikuisuuteen
ja jokainen omaan elämään.
Ne tutustuivat aikaan uuteen,
sen myötä iloon ja ikävään.

Jäi emo jo yksin lammastarhaan,
se tunsi huolta lampaistaan:
Saako jokainen paikan parhaan,
vai jäävätkö kylmään taivaltamaan.

Se emon sydäntä kosketti silloin,
kun lampaat lähtivät luota pois.
Se yksin murehti tarhassa illoin -
kunpa kaikilla elämä hyvin ois!

Sisältö jatkuu mainoksen alla