Luojaltaan hän saanut oli
taidon veistää elämää,
koskettavaa kauneutta
sisältänsä syntyvää.

Liikkein sorjin kaarsi kauas
siipi pienen lintusen.
Kulki polkujansa tyttö
mekossansa kukkanen.

Kukkia myös oli täynnä
katon reunat pyhätön.
Veistetyistä tulppaaneistaan
yksikään ei väritön.

Sisältö jatkuu mainoksen jälkeen

Väinämöinen avoimesta
suusta loihti laulujaan,
koverretun penkin kulmaan
istuin hiljaa kuulemaan.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kuulin kaiken, kaiken siitä,
mihin pystyy ihminen,
kun vain avaa sydämensä
nähdä kaiken kauneuden.

Kauniin runon oletkin kirjoittanut
Se on niin aito ja tunteellinen
ja aihe on sinulle erittäin rakas
Myös huomaan että lempeys ja
iloinen mieli ovat osa sinua
tatta

Sisältö jatkuu mainoksen alla