Harakka istui oksalla
ja katseli kirkasta päivää.
Näin se mietti elämää,
ilman huolien häivää:

Tässä istun ja laulan vaan,
vaikka nyt pakkanen puree.
Välillä ilosta nauraa saan,
enkä mitään sure.

Tänäänkin varmaan ruokaa saan,
kun muruja tuolla huomaan.
Lämmöllä muistan ystävää,
joka ajatteli tällaista kuomaa.

Miksi nyt suotta murehtimaan,
kun alkaa uusi huomen.
Vaikka olen harakka vaan,
niin Luoja pitää huolen!