Kaksi hassua hullua, Matias ja mä,
löhösimme kerran puiston penkillä.
Laiskasti niitä näitä juteltiin ja ongittiin,
oli päivä kesän mitä kaunein niin.
Kulki siitä ohitse paljolti kansaa
kummastellen kahta outoa onkijaa.
Eräs seisahtui ja kysyi: "Tuleekos kalaa?"
Matias mulkaisi miestä, ravisti vapaa:
"Hulluko oot, tämä vain puistohan on"
Päätään puisteli vieras, pinkaisi pakohon.
Siinä samassa ylitsemme lehmäkin lensi,
ei reagoitu lain, Matias kaulustaan höllensi.
Pian toinenkin lehmä liihotti taivaalla,
me jatkoimme ongintaa täysin tuppisuina.
Kun kaarteli yllämme jo kolmaskin lehmä,
Matias tuumaili: "Noilla lie pesä tässä lähellä".
Huumori runon rivien välissä ei ihan joka pojalle ja tytölle avaudukaan. Voisi käyttää testinä huumorintajusta, onko sitä vai ei. Ne, joilla ei suupieli värähdäkään, kärsivät syysmasennuksesta.
Tällästä mukavaa tarinaa lukijat kaipaa - lopeta jo surujen serenaadit
Pistetään muistiin, kiitos!
