Annoin sen minuun hetken koskea, ohikiitävän ajan nojata, ohitse lipua, olin siirtymättä sivuun, liikahdin kun se koski minuun, aika pysähtyi. Sekunti muuttui ajaksi joka tuntui pidemmältä, lähes iäksi, se osui kuin tuhat volttia, iski kuin vihainen nyrkkiä, mutta oli kuitenkin hetki, vain hipaisu.

Sisältö jatkuu mainoksen jälkeen
Sisältö jatkuu mainoksen alla

Eihän netissä, täälläkään, voi mitään ottaa todesta!
Hupsua täältä hakea asiallista arvostelua runoilleen. Noinhan minäkin ensin luulin kun runojani jaoin ja huomasin, että mitään asiallista keskustelua ei synny mistään aiheesta. Ainoastaan ilkeitä halventavia kommentteja niitä jaetaan.
Olen huomannut, että se on tätä mitä muuallakin tv-ohjelmissa käytetään, roiskitaan tyylittömästi toisen eteen muka totuuksia, jotka kuitenkaan ei ole muuta kuin ilkeyttä ja sanojan omien patoutumien purkua.
Nyt otankin tämän huumorilla, hauskaa elämän täytyy näin ehtoopuolellakin olla.

Lainaus:

Minusta on fantastista tää, että runoilijat itse keskustelun pohjustaen tuo säkeensä kritiikin kohteiksi. Ja kun lunta tulee tupaan aloitetaan vittuilu kriitikoille olan takaa. Uhotaan "viimeisellä kerralla". Viimeinen runo, please.

:) tähän on pakko vastata itse tämän ketjun runon kirjoittajana. Lueppa tarkemmin taaksepäin. Itse kritisoin tuota plusmiinus humpuukia kun oletin että täältä saa loogisen palautteen runolleen, itse minun runoani saa kritisoida niin paljon että perse repeää. Ensimmäinen oikeasti runoani arvostelevan kommentin hyväksyin ookoona.
Ei minua siis kritiikki haittaa vaan älytön muu pelleily koko asian ympärillä. Joten please painotan tällä erää luetun ymmärtämistä.
Turhaa tämä jauhamiseni kuitenkin on, koska mikään ei tule muuttumaan..

Sisältö jatkuu mainoksen alla