Sillon ko mää oli piäni,
mee nappuris asu Mari.
Mari oli vanha mummu,
ainaski viiskymment vuat.

Mari oli pitkä ja laiha
ja kulki liinane pääs
ja mustis vaatteis,
mut itte se oli ilone.

Maril oli piäni mökki
ja maat iha vähä,
pikkane perunamaa
ja kauramaa kanoil.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Emmää silti tiär.
millai se pysty ellää,
ko sillo ei ollut eläkkeit,
mää luule kummiski.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kanoi oli vaa muutama
ja kukko sitä varte
ko ne kanat oli vanhaa mallii
ja lissäänty ittekses.

Kerra yks kana tuli meil
ja teki salapesä navetavintil.
Me löyrettii se pesä
ko siin oli jo munnii.

Niit munnii me viätii Maril
muna päiväs oikei joukol,
joskus meni neljäki last,
kaikki perätoukurii.

Ja ain Mari palkitti mee
jollailai, et miäli tuli hyväksi.
Joskus se oli raparperipala,
hyvän päivän sokeripala.

Mut ko hänel ei ittelläskää             Mari anto kaikki vähästäs.  
ollu juur mittää annettavvaa,        Jos tarvittas mallii
ni sillo olis riittäny hymy               elämises ja ihmisyyres,
ja ystävälline sana.                      ni Mari olis huippumalli.

 

Sisältö jatkuu mainoksen alla