Kirkon kellot hiljaa soivat,

kalmistoon nyt kulkee tie.

Surumielen mukaan toivat -

Sisältö jatkuu mainoksen jälkeen

saattojoukon sinne vie.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

 

Raskain mielin kansa kulkee,

ystävä on mennyt pois.

Suuren surun sydän sulkee -

kuka ymmärtää sen vois!

 

Poskipäille kyynel vierii,

sumein silmin kansa käy.

Kaipuun tunne syömmeen kiirii -

ystävää ei enää näy.

 

Muistot rakkaat mielen täyttää,

sydän kätkee kaiken sen.

Huomispäivä tuskan näyttää -

ikävän ja rakkauden.

 

Suru kulkee mukanamme,

kaipuu suuri, sanaton.

Ajan myötä lohdun saamme -

Taivaan lahja verraton.

 

 

Suru kulkee mukanamme, on elämässä läsnä uudelleen ja uudelleen...opimme tekemään surutyömme. Kokemuksen myötä tiedämme, että ajan kuluessa helpottaa, se tieto lohduttaa. Kaunis ja hyvä runo, niin kuin kirjoittajan muutkin runot.

 

 

Sisältö jatkuu mainoksen alla