Sylisi mulle isä,
oli kylmä tuskainen.
Sen lämpöä milloinkaan,
tuntea saanut en.

Muistan kun naapurin Linnea,
istui sylissä isänsä.
Mä katsoin sitä kuin varkain,
varjossa omenapuun.

Olen kätkenyt sisääni surun,
siellä se velloaa.
Se antaa mulle voimaa,
on ihana katsoa, kun
isä lastansa rakastaa.