Keltaista, oranssia syksyn ruskaa sydämeni elää luopumisen tuskaa,
rannan puut tuulessa taipuu, polttavana alkaa jo uuden kesän kaipuu.
Vaahtopäisnä kallioihin aallot meren käy, tuuditellen veden kansaa
jok` ei meille näy.

Talvi ottaa takin alle pienet lehdet puun, kukkasille puiston puhuu
kohta sinnekkin jo tuun.

Keinahdellen aallokoissa meren vaahtopäisen, saatan veneen kotirantaan kuuraisen ja jäisen.

Sisältö jatkuu mainoksen jälkeen

Muistot viipyy suloisissa hetkiss` kesäöiden jalat astuu rantakiviin
myöskin talven töihin.
Jos nyt jaksan uskoa, muuttuu kevääks` rannat uskon myöskin huomiseen, talvi mua kannat.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla