Ei ollut ikinä minulla tapana

ketään kellokasta pokkuroida,

suuntaan toiseen kumarrella,

pyllistellä päin toistakaan tahoa.

Oli kunnia jätkän jäykkänä olla;

takana sanojensa seisoa suorana,

hallitusti handulla handuun tarttua

ja suoraan silmiin ihmistä katsoa.

Lie tragikoomista ollut elämäni:

en koskaan taipunut, taituin silti,

jopa mieluusti - tuli mitä tuli,

meni mitä meni - ja uhmakkaasti

kalkkiviivoilta rynnin maaliin asti.

Ylimmät ystävät, hautakiveeni

te kirvein kirjoittakaa kernaasti:

Tässä huilii jäykkä jätkä, iloveli,

tyhjätakkina tellukselle syntyili,

ikilapsena läpi elämän taaperteli,

kun kuoli, helpottuneena hymyili.

Jätkä jäykkänä

Vierailija 19.10.2014 klo 23:58 Aulikki Oksanen on hyvä runoilija. Sitä ei moni kiellä. Tämän runon kirjoittajasta ollaan montaa mieltä, mutta tuskin hän piittaa jos jotkut haukkuu ja toiset hurraa. Runoilijan onni tulee kirjoittamisesta, ei siitä, moniko niitä lukee ja mitä lukijat niistä tykkää. Runo elää omaa elämäänsä kun se on julkaistu, sen lentoon ei runoilijakaan voi enää vaikuttaa - ja lukijan sisimmässä, tajunnassa, siellä se runo saa lopullisen muodon, ja jokaisella lukijalla ihan...
Lue kommentti