Kohdanneeni luulin
sydämeni rakstajan
kun päänsä laski povellein
kauneuttaan katselin
hän kuunnellen sydäntäin
juoniaan punoi lähelläin

kuin käärme saaliistaan
kuristaa se uhristaan
joka ainoan veripisaran

poveni kuuma auliskin
suosion soi sopuisan
viimeisenkin antinsa
tahtoi antaa katsellen
käärmettä kauneintaan

Sisältö jatkuu mainoksen jälkeen
Sisältö jatkuu mainoksen alla

Lainaus:

Äitivainaa opetti, ettei antamalla saa kuin murehia. Itteensä pitää luottaa, ettei tartte katua ja valittaa. Ei päivä tuosta runosta parane.

Se on yhtä hyvä tai huono runo kuin muutkin täällä, kohtaloaan valittavat, synkät valitukset.
Tässä runossa on sentään vahvaa toimintaa ja siitä käy hyvin selville kuuntelijan hellä rakastava luonne.
Käärme on aina käärme! Käärmeitä monet pitävät lemmikkinään ja rakastavatkin :)

Sisältö jatkuu mainoksen alla