Mäellä tuo opinahjo, tiedon kehto
kuolemaansa huokaa,
jäinen murhe rappusillaan,
räystäiltä sen itku vuotaa.
Kyjäkaupan laiturilla
linnut oottaa ruokaa
-- yhä salvat ovilla,
ikkunoiden luomet kiinni
vaikk` aurinko jo metsän ylle hiipii?
Pikavuorot huristavat
kohti kaupunkia toista,
unohdettu kassakaappi
ihmettelee moista.

Mikä elo ennen koivukujan päässä?
Nyt haukun ääni vaiennut,
hanget avaamatta, portti jäässä
kuistin kaiteell` istuu variksia monta
kurkistellen pihaa polutonta.
Kylä vaienneena itkuansa nielee,
pihapuussa peippo etsii
pesäpaikkaa uutta,
lentää tintin istuinpuulle, kurkkaa
josko joku vielä nostais verhon nurkkaa.

Tuotiin kirkonkylään astiat ja kirstut,
sinne jäivät tuoksut tuomen,
autereinen huomen,
oli jätettävä myöskin itkut.
Kadun reunan leskenlehti,
siinä kevättä nyt heillä.
Ei soita sinikellot
ei maistu mansikkaiset metsäteillä.
Viell` on juuuret siellä
missä intsenss´antoi hiellä
isänmaalle, kodilleen.
Vaan jääneet ovat metsän taa
-- he muistelevat kaihomiellä --
ei enää kevät koita heillä.
Nokkonen

Sisältö jatkuu mainoksen jälkeen
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla