Sydän kaipaa vanhaa ystävää.

Nuoruuden keväässä he kohtasivat. Veri kuohui kivaana suonissa. Elämä tarjosi huumaavaa nektaria. Kaksi sydäntä sulautui yhteen.
Kuin sula metalli valimon pätsissä.

Ero toi polttavan ikävän. Yhdessäolon hetkinä elämä säkenöi huumaavana. Mutta sitä kesti vain vähän aikaa. Elämän kylmät realiteetit pakottivat heidät kaavoihinsa.
Kuin muotti valajan kauhasta valuvan metallin.

Ehkä kaikki olisi latistunut mitättömäksi, jos olisi saanut jatkua.
Ehkä se olisi muodostunut piinaavaksi pakkopaidaksi. Ehkä siitä olisi tullut hyödytön, repivä riidan aihe.
Kuin muotin ohi maahan valuneesta metallista.

Mutta elämä tarjosi vaihtoehtoja. He kumpikin löysivät oman paikkansa. Heidän ympärilleen tuli uusia ihmisiä. Ihmisiä, jotka tarvitsivat heitä ja joita he tarvitsivat. Joiden välille kasvoi syvä kiintymys ja rakkaus. Elämä soi heille sointuvana, kauniina musiikkina.
Kuin valajan muotista lähteneen kellon soinnut.

Mutta on hetkiä, jolloin muistot valtaavat mielen. Nyt on sellainen hetki.
Minä kaipaan vanhaa ystävää.