Kaksi miest채 kievarissa

Tilipussin kun k채mp채ll채 kouraani sain,
k채vi ajatus yksi mun mieless채 vain:
Nyt synk채t mietteet pois p채채st채ni saan,
kun kievarin p철yt채채n k채yn istumaan.
Otin sein채lt채 sukset ja matkaan l채hdin,
talviy철 valas taipalein kuin ja t채hdin.
Hiihdin hiljaa ja ihailin maisemaa
ja jo kohta j채i savotta selk채ni taa.
Pian kievarin ikkunain valot jo n채in.
Janontunne, se voimistui sis채ll채in.

Menin yksin채in p철yt채채ni istumaan,
sinne neitonen kantoi jo lautastaan,
jolta tuopin h채n ojensi mulle ja
niias n채tisti kun sai rahansa.
Min채 pitk채채n tuopista siemaisin,
silloin nurkassa miehen m채 havaitsin.
Mies vanha ol', vaatteiltaan resuinen,
selk채 kumara, p채채 harmaahapsinen.
Oli k채siss채채n tuoppi my철s miehell채 t채ll채,
sit채 pitel' kuin t채ytt채is' se el채m채ll채.

Sis채lt철 jatkuu mainoksen j채lkeen

Min채 tuoppini otin ja astelin
p철yt채채n siihen ja vastaansa istahdin.
Mies nostanut ei edes katsettaan
eik채 elein mua huomannut muutenkaan.
Mutta istuin ja jatkoin juomistain,
aloin kertoa h채lle m채 taipaleestain.
Kerroin kuinka mut 채itini hylk채si, niin,
ja kuinka huutolaispoikana kohdeltiin.
Miten itkin m채 y철ni ja kaipasin,
mua 채iti채in hakemaan odotin.

Sis채lt철 jatkuu mainoksen alla

Mies vaiti ol', ulos h채n katseli vaan,
ei vastannut minulle sanaakaan.
Otti piippunsa taskusta, sytytti sen,
min채 jatkoin tarinaa ihmisen.
"Ja kun t채yteen ik채채ni p채채sin m채,
alkoi siit채 mun oikea el채m채:
Sain vaimon ja pienen tytt철sen,
mutta onni se ol' v채liaikainen.
Vaimo myrskyyn kun l채hti soutamaan,
sinne j채i ja tyt철n vei mukanaan."

Sahdin syyt채k철 lie, ett채 itkinkin,
kun m채 tytt철st채in pient채 n채in muistelin.
Ja vaimoni suloista hymy채
min채 muistin ja kauniita silmi채.
Sitten katsoin m채 miest채 tuntematonta,
jonka kasvoissa ryppy채 oli jo monta.
Oli kasvot ne kovat ja karkeat,
k채det suuret ol' ty철n raskaan uurtamat.
H채n istui vain katsellen pime채채n
ja huomasin kyyneleet silmiss채채n.
H채n tuopin nosti, siit채 siemaisi
ja hiljaisen tarinan aloitti.

"Oli mullakin laps, poika pellavap채inen.
Sini silmiss채채n ol' kuin tuo taivas 철inen.
Mutta vaimoni l채hti, h채net mukanaan vei,
osoitetta ei j채tt채nyt, edes kuvaa ei.
Pojan joskus jos unien laaksossa n채채n,
kohta her채채n jo itkuun ja ik채v채채n.
Olen etsinyt kaikki mets채t ja maat,
olen kiert채nyt kaikki niityt ja haat,
mutta poikaani koskaan m채 l철yt채nyt en,
nyt oon v채synyt, lopetin etsimisen."

K채채nsi kasvonsa pois, pyyhki silmi채채n,
huokas hiljaa ja taas katsoi pime채채n.
Hetken istui, viiv채hti muistoissaan,
sitten reppunsa otti ja l채hti vaan.
Min채 per채채ns채 katselin miettien,
miten murtaa voi ik채v채 ihmisen.
Enk채 lohtua h채nelle tarjonnut m채,
jolle kova my철s ol' ollut el채m채.
Niin me kaksi hiljaista j채채tiin vaan
vailla lohtua kohtaamme suremaan.

Tuli kev채t ja uittoon my철s l채ksin m채,
kuten monet sen k채mp채n v채est채.
Siell채 miehi채 oli my철s kauempaa,
yksi kertoi niin outoa tarinaa.
Oli tullessaan l철yt채nyt kuollehen
miehen vanhan ja vaatteiltaan resuisen.
"H채n k채si채채n piti kuin syliss채채n ois
ollut laps', jota antanut ei olis pois."
Ja hymy ol' ollut huulillaan
kuin olis maannut siin채 vain levollaan.

Muistin kievarin miehen ja ymm채rsin,
oli saanut h채n poikansa sylihin.
Tartuin keksiin ja tukin pois ohjasin,
oli kes채 ja l채mmin, viimeinkin.

Sis채lt철 jatkuu mainoksen alla