Lauhassa kesäyössä kylä nukkuu,
ei hiekka narsku alla askelten,
hiljentyneenä pihapiiri torkkuu,
ja koko luonto lepää vaieten.
On lehti puussa liikkumatta aivan,
ja kukkasetkin uinuu paikallaan,
kesäyön hämärä kun seudun peittää
himmevällä harsovaipallaan.
Rannassa varovasti pieni laine
rosoisen kiven reunaa kostuttaa,
on valkamassa liikkumatta venho
vain tyyntä järvenpintaa tuijottaa.
Ja lintu oksallaan pää siven alla
hämärän ajan malttaa uinahtaa,
se oottaa kunnes taivahalla
ens"säde metsän takaa kurkistaa.
Vaan silloinpa se riemulaulelolla
nukkuvan kylän aamuun herättää,
yön tumma verho kooten harsojansa
kiireesti metsän suojaan lymyää.