Rantakalliolla metsälammen,
kovan paaden päällä kasvaa kihokki.

Suon aavan lapsi, suvustansa kauas outoon ympäristöön
miten joutuikaan.

Mutt` kiven päältä löytyi hiven multaa
ja halkeama paksuun kallioon.

Sai sinne juuret, pääsi elon alkuun.
Nosti lehdet valoon pyydystämään hyttysiä niinkuin siskot suolla.

Ja keltasydämiset lehdet punareunoin,
mesipisaroisin nystykarvoin houkutellen hohti,
lammen rantakalliolla auringossa.
Korkeemmalle vielä kukkavanat nosti.
Suon kasvi paaden päällä alkoi kukoistaa.

Vaan ikävöikö joskus kotosuolle,
luo lajitovereiden päälle sammalmaton.
Suon aavan syliin, jonka yllä tanssii hyttysparvet illoin
ja minkä yöksi utuharsot käärii vaippahansa.
Jonka öiset usvat aamun aurinko taas häätää
ja jossa rimmet kirkkaat kiiltäin kimmeltää.

Kun tuntee voimakkaan suon tuoksun huumaavan,
voi silloin ymmärtää kihokin ikävän.