Repaleisen raamattuni
mehiläiskennoinen surina
aiheutuu siitä,
että olen uudistanut
jokaisen käskyn
omiin tarpeisiini vedoten:
pyhä kirkonmies ei tiedä
erään naisen elämästä
muuta kuin
hänen syntymä- ja kuolinpäivänsä.
Poikkesin muinoin liittoon
mutta en muista kirjattiinko
kyseinen olankohautus.
Minuun se poltettiin.
Viisitoista vuotta
olen ollut varpusen kokoinen peto:
suljit itseesi tappavan pelkoni,
suljit itsesi minuun:
kun väsymys värjäsi sinut,
vapautin pedon joka
kaatoi talot,
piikkilangat,
kalseat kaupungit.
En kykene tarttumaan
tuhoutuneeseen käteesi:
inhoan sen
kammottavaa muotoa,
kauhistun rautalangasta
sorvattua ruumistasi,
sillä vain minulla on muisto.
Vain minulla on kipu
johon herään.
Kiroan jumalkasvoisen
perkeleen.
Hiukset hulmahtaen
sukellan kuiluun.
Laula, Lorelei!
