Porrautinpa varhaisaamuiset pöönät, ihan restenttikohveet,
sitä pittää sillon tällön vanhan homelonki naatiskella.
Aamujein ilo ja silmiein valo,
vae olko se toesinpäen, tiijä häntä,
viipyilee vielä kötkällään, vienosti tuhisoo armahain.

Muistupa mieleeni ajat menneet korvessa mualla
kun olin kasvattipoekana kaakana kaapunnista;
olj tallissa luuska ja ometassa kantturoi monenmoisii,
ja minnäe miehuuvesta haaveilin, partajouhii uotin,
ja poskilla palo ja kirvels into ja houkka elämänhimokii.
No, se luuska kavioitaan kolisti ja näykkäs olokapiästäin,
ja se karvane kanttura potkas maetokiulunki pitkin seinii
kun lypsämisen mysteeriin tutustua aioin ja nyhtäsin tissii.

Mitähän tälläset uamuset uatokset mahtaapi meinata?
Nousivat mieleen kait rappusia könytessäin äskön
yläkerran makkuukamarista alakerran keittijöön,
ja kun uskalsin tunnustoo iteillein, kompastellessain:
out se sinähii aemo köntys pontus pilatus!
Ei silti ou armahain uhannut sentään, aenakaan vielä,
suonsilimään upottoo eikä kallionkielekkeeltä puottoo -
mutta eipä ou kehunukkaa jottei sitä joskus harkihteis...

Sisältö jatkuu mainoksen jälkeen
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla