Kesäisenä aamuna horsmien kukkiessa
kävelen viljapellon laitaa
hyppään ojien ylitse kuin metsän keijukainen...
haistelen sisuksiini lehtivihreän huumaavaa tuoksua
Vieressä vanha lato
kuivia heiniä pullollaan
auringon säteet pilkistävät villeinä
tummuneiden hirsien välistä
pienenä pellot tuntuivat niin pitkiltä
harava kädessä suurelta ja mustikkamehu niin hyvältä
nyt olen jo kokooni kasvanut...
vain mustikkamehu pysynyt ennallaan
Ennen voimakkaat kädet nostivat heinät seipäille...
seisoivat rivissä kuin sotamiehet...toivoen seesteistä säätä
Nyt on kasat peltiä...kylmin puskurein
korvanneet kättemme työt...
pellot joita pitkin juoksin kilpaa itseni kanssa
lepäävät nyt ummikkoina vuosikymmenien apilat sylissään
ojat...joita isän pistolapio repi auki pitämään pellot kuivina
ovat nyt itse kuivuneina ruohotupsut takinkauluksessa...
Aukaisen natisevan veräjän...vanhasta muististaan kiinni mennyt
ennen työllistetty ...niinkuin minäkin
nyt vain tuulen kiusana...eikä siltäkään voi kulkua estää
parhaat paivänsä ja yönsä nähnyt
monesta laudastaan on joutunut luopumaan
lahomato ja syysmyrsky eivät armahtaneet
eikä se vanha traktorikaan enää laulujaan laulele
ruskeat rautakukkaset on kylkiinsä saanut
luhistuneen navetan vierellä...nukkavieruna...
entisen tunkion reunalla...laskee auringonkukkia
Navetta ja vanha "kyntömies"...kumpikin kallellaan
odottavat iltaa...päästäkseen seuraavaan aamuun
