Kesäisenä aamuna horsmien kukkiessa
kävelen viljapellon laitaa

hyppään ojien ylitse kuin metsän keijukainen...
haistelen sisuksiini lehtivihreän huumaavaa tuoksua

Vieressä vanha lato
kuivia heiniä pullollaan

auringon säteet pilkistävät villeinä
tummuneiden hirsien välistä

pienenä pellot tuntuivat niin pitkiltä
harava kädessä suurelta ja mustikkamehu niin hyvältä

nyt olen jo kokooni kasvanut...
vain mustikkamehu pysynyt ennallaan

Ennen voimakkaat kädet nostivat heinät seipäille...
seisoivat rivissä kuin sotamiehet...toivoen seesteistä säätä

Nyt on kasat peltiä...kylmin puskurein
korvanneet kättemme työt...

pellot joita pitkin juoksin kilpaa itseni kanssa
lepäävät nyt ummikkoina vuosikymmenien apilat sylissään

ojat...joita isän pistolapio repi auki pitämään pellot kuivina
ovat nyt itse kuivuneina ruohotupsut takinkauluksessa...

Aukaisen natisevan veräjän...vanhasta muististaan kiinni mennyt
ennen työllistetty ...niinkuin minäkin

nyt vain tuulen kiusana...eikä siltäkään voi kulkua estää
parhaat paivänsä ja yönsä nähnyt

monesta laudastaan on joutunut luopumaan
lahomato ja syysmyrsky eivät armahtaneet

eikä se vanha traktorikaan enää laulujaan laulele
ruskeat rautakukkaset on kylkiinsä saanut

luhistuneen navetan vierellä...nukkavieruna...
entisen tunkion reunalla...laskee auringonkukkia

Navetta ja vanha "kyntömies"...kumpikin kallellaan
odottavat iltaa...päästäkseen seuraavaan aamuun