Voi, kun hän voisikin ihastella
kukkien määrää kummullaan,
vaikka ei elonsa aikana saanut
tuojista monelta ainuttakaan.
Ruusut ja liljat, orvokit, kielot
väreissään tuoksuja tulvillaan.
Voisipa aistia tuon ihanuuden
tuonelan tuvasta mullassa maan.

Ihmistä kaipasi iltainsa iloksi,
toivoi ja odotti itsekseen.
Vihdoinkin saapuvat kukkia tuoden
muistaen ystävän unohtuneen.

Voisipa kiittää yrttien alta
nyt heitä jokaista tavatessaan,
kertoa, kuinka oottanut onkaan
kerallaan menneitä muistelemaan.
Naurut ja itkut, ilot ja murheet
jakaa kanssanne tahtoi hän.
Aika on käynyt oottajan ohi -
yhdisti ystävät - vei elämän.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla